Välitä nuoresta - älä välitä alkoholia alaikäiselle

Näin tuet nuoren päihteettömyyttä

Nuorten päihdekokeiluihin liittyy kaksi vanhempien ajattelutapaa, jotka saattavat sisältää harhan. Ensiksikin vanhemmat saattavat ajatella, että päihdekokeilut kuuluvat nuoruuteen. Niin ei kuitenkaan tarvitse olla. Tilastojen mukaan raittiiden alaikäisten nuorten osuus on kasvussa. Toiseksi moni vanhempi ajattelee, ettei minun nuoreni käytä alkoholia ja siksi huomaa harmittavan myöhään kokeilujen jo tapahtuneen. Totuus lienee jotain tältä väliltä.

Nuoren päihteettömyyttä voi tukea tavallisin kotikonstein.

  • Alkoholin välittäminen alaikäiselle on laitonta, myös siinä tapauksessa, että vanhemmat antavat sitä omalle lapselleen. Jos nuori pyytää sinua ostamaan alkoholia, älä suostu.
  • Keskustele nuoren kanssa siitä, miten päihteistä voi kieltäytyä luontevasti. Pohtikaa yhdessä, voiko nuori olla muiden mukana selvin päin, jos muut juovat. Vai onko silloin mielestänne aina parasta tulla kotiin?
  • Päihteistä kannattaa keskustella avoimesti. Kerro nuorelle, mitä hyvää tai huonoa näet esimerkiksi alkoholissa ja tupakassa. Miten itse perustelet omat valintasi alkoholinkäyttösi suhteen? Kannattaa muistuttaa nuorta 18 vuoden ikärajasta.
  • Selitä nuorelle, mitä muita vaaroja ja riskejä alkoholinkäyttöön liittyy terveydellisten riskien lisäksi. Kerro mm. väki- ja ilkivallan kasvavasta mahdollisuudesta päihtyneenä, sekä alkoholimyrkytyksen riskistä nuorelle.
  • Pohtikaa etukäteen, miten toimitte juhlissa, jossa tarjotaan lasillinen viiniä tai tervetuliaismalja. Kertokaa nuorelle jo etukäteen alkoholittomasta vaihtoehdosta. Alle 18-vuotiaalle ei tarvitse antaa edes hieman alkoholia siksi, että tilaisuuden järjestäjät saattavat sitä ehdottaa.
  • Jos kotona on alkoholia, se on parasta säilyttää lasten ja nuorten ulottumattomissa.
  • Taskurahaa ei tulisi olla liikaa käytettävissä. On hyvä seurata, mihin nuoren rahat kuluvat.
  • Alaikäistä ei tarvitse päästää bileisiin, joissa käytetään alkoholia. Puhuttaessa juhlista kaverin luona vanhempien on hyvä varmistaa, että kaverin vanhemmat ovat tietoisia suunnitelmista. Nuorten bileissä tulisi aina olla juhlista vastuun ottava aikuinen paikalla tai tavoitettavissa.
  • Parasta päihteettömyyttä tukevaa toimintaa on perheen tavallinen yhdessäolo, keskinäinen huolenpito ja ilo elämän pienistä asioista. Kavereiden seura ja mielenkiintoiset harrastukset tuovat sisältöä.

Jos epäilet nuoresi käyttävän päihteitä kodin ulkopuolella, on paras käydä itse toteamassa asia paikan päällä. Nuoren voi hakea kotiin, vaikka se saattaisikin olla hänestä noloa. Samalla annat viestin, että sinä vanhempana välität.

Jos nuori tulee humalassa kotiin, asia on syytä aina selvittää. Voi olla parasta antaa hänen nukkua itsensä selväksi. Keskustelu tulisi silti käydä mahdollisimman pian. Kysy, mistä nuori on saanut alkoholia, missä hän on ollut ja keiden kanssa. Anna hänelle mahdollisuus kertoa itse, mitä tapahtui.

On tärkeää, että osoitat, ettet hyväksy nuoren päihdekokeiluja. Huutaminen tai uhkailu eivät silti ole parhaita keinoja. Nuori tarvitsee sitä, että sinä osoitat välittäväsi hänestä ja siitä mitä hänelle tapahtuu. Sano nuorelle, ettei niin pahaa tilannetta ole, ettei hän voisi tulla kotiin ja kertoa siitä.

Keskusteluapua tarjolla

Mikäli haluat keskustella asiasta lisää toisen aikuisen, äidin tai isän, kanssa, tutustu MLL:n Vanhempainnetti -sivuston keskustelupalstaan. Voit myös soittaa tai kirjoittaa MLL:n Vanhempainpuhelimeen ja -netin kirjepalveluun.

Vanhempainnetti -sivuston, Vanhempainnetin kirjepalvelun ja Vanhempainpuhelimen numeron ja päivistysajat löydät osoitteesta www.mll.fi/vanhempainnetti.

Välitä nuoresta - älä välitä alkoholia alaikäiselle on Mannerheimin Lastensuojeluliiton, A-klinikkasäätiön ja Terveys ry:n yhteinen kampanja, joka on osa valtakunnallista Ehkäisevän päihdetyön hanketta. Rahoittajana on Raha-automaattiyhdistys.

Ehkäisevän päihdetyön hanke