MLL-blogi

Lasten eriarvoistumista on ehkäistävä2.6.2015 12:18


Uudessa hallitusohjelmassa on paljon esimerkkejä lapsiin, nuoriin ja heidän perheisiinsä kohdistuvista säästötoimenpiteistä. Päätökset on tehty, vaikka keskeistenkään linjausten vaikutuksia ei ole ennalta arvioitu. Näyttää myös siltä, että tutkimustietoa esimerkiksi 1990-luvun laman leikkausten vaikutuksista ei ole hyödynnetty.  Säästää pitää, mutta mistä ja miten säästetään, on arvovalinta.

Vaikutuksia pitäisi arvioida ennakkoon, sillä esimerkiksi lapsilisän leikkaamisen, päiväkodin tai koulun ryhmäkokojen suurentamisen tai subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen vaikutukset eivät näy heti. Niitä ei voi tarkastella vuosineljänneksen, vaan mieluummin vuosisataneljänneksen aikajänteellä. Seuraukset näkyvät vuosien myötä erityisen tuen tarpeessa olevin oppilaiden lukumäärässä, lapsia hoitavien ja opettavien aikuisten sairaslomien määrässä, peruskoulun päättävien nuorten koulutusurien etenemisessä ja lastensuojelun tai erikoissairaanhoidon palvelujen tarpeen kasvamisessa.  

Lapsilla ja nuorilla on hyvin erilaisia tilanteita ja tuen tarpeita, joten vaikutuksia ei voi arvioida tarkastelemalla lapsia tai nuoria yhtenä ryhmänä. Oikein kohdennetut ja oikein ajoitetut, ennaltaehkäisevät ja lasten erilaisia kehitystarpeita huomioivat toimenpiteet maksavat itsensä moninkertaisesti säästöinä takaisin tulevaisuudessa. Kyse on siis lapsiin investoinnista, ei rahojen tuhlaamisesta. Velkaa on monenlaista, mutta lapsille olemme velkaa sen, että pohdimme pitkän aikavälin vaikutuksia heihin, jotka eivät voi äänestää.

Tutkimusten mukaan yhteiskunnat, joissa hyvinvointi- ja tuloerot ovat mahdollisimman pienet, ovat yleensä myös vakaimpia ja taloudellisesti menestyvimpiä. Meillä ei ole varaa menettää ketään, ei inhimillisesti eikä kansantaloudellisesti katsottuna. Tavoitteena pitäisi olla yhteiskunta, jossa mahdollisimman moni lapsi ja nuori kasvaa yhteiskunnan toimintaan osallistuvaksi kansalaiseksi. Tämä edellyttää, että lapsiväestön eriarvoistumisen ehkäiseminen on yksi yhteiskunnan päätavoitteista.

Omassa työssäni olen monet kerrat nähnyt, miten kodin, koulun ja päivähoidon rakenteita tukemalla voidaan aika vaikeastakin tilanteesta päästä eteenpäin. Se riemu, jota lapsi kokee, kun koulussa alkaa tulla onnistumisia tai kun päivähoidossa saa oikean kaverin, on jotain sellaista, mitä ei mikään terapia tai erikoissairaanhoidon korjaava toimenpide voi koskaan tuottaa, ja jolla on yleensä aivan ratkaiseva merkitys lapsen kehityksen ja menestymisen kannalta.

Se henkilö, joka on näiden lasten kanssa istunut kasvokkain ja joutunut heille henkilökohtaisesti perustelemaan vaikkapa tärkeän avustajan poistumista säästösyistä tai näkee, miten ryhmän levottomuus haittaa juuri tämän lapsen sosiaalisten suhteiden vakiintumista, ei voi etäännyttää päätöksiä ihmisistä, joita ne koskevat, vaan kohtaa ne käytännössä.

Lapset eivät ole lähtökohdiltaan samanarvoisessa asemassa. Meidän aikuisten tulisi huolehtia siitä, että näitä lähtökohtien tuottamia eroja voitaisiin oikeudenmukaisesti kaventaa. Lapsille jättämämme perintö heijastaa arvojamme. Taloutta ei voi pitkällä tähtäimellä saada kuntoon ilman, että lasten – siis ihan kaikkien lasten – kasvuolosuhteet turvataan.

 

Linnea Karlsson, MLL:n liittohallituksen puheenjohtaja, lasten ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri 


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 2.6.2015 12:20

Kirjoituksessa on 3 kommenttia

Anneli (2.6.2015 13:26)
Hyvä kirjoitus. Asiaa. Kiitos.
Marjatta (2.6.2015 18:31)
Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Myös taloudellisesta näkökulmasta tarvitsemme kaikki kansalaiset yhteiskunnan toiminnassa, kenenkään kasvavan lapsen/nuoren ei pitäisi meidän aikuisten toimenpiteillämme pudota kelkasta.
Tutkittua tietoa pitäisi uskaltaa käyttää, sitä on!
Raija (3.6.2015 08:25)
Kiitos, juuri näin. Nyt tehdä jo korjaavaa työtä, lapset ovat eriarvoistuneet jo kohta sukupolven ajan. Ei tarvitse mennä kuin erityisopetuksen luokkaan tai lastensuojelulaitokseen niin vastaan tulee hyvin syrjäytyneitä lapsia ja heidän perheitään, jotka saavat aivan liian vähän ja liian heikosti suunniteltua apua. Kysymys on yhteiskunnan rakenteista, syrjäyttävistä rakenteista, joilla osallisuudesta ei tueta vaan syrjäytymisen prosessit hyväksytään. Eikä kysymys ole vain taloudellista resurssista vaan ilmapiiristä ja auttamisen rakenteista.

Ilmoita asiattomasta kirjoituksesta tai kommentista.

AtomRSS
Kommentoi kirjoitusta
*

*

*Varmista, että et ole robotti:
* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.