Aki Hakala (The Rasmus)
![]() |
Nöykkiön yläastetta Espoossa käynyt 15-vuotias Aki oli innokas rumpujen soittaja jo silloin. Päivästä saattoi kulua muutamakin tunti rumpujen paukuttamiseen isovanhempien kellarissa. Vaikka poika ajoittain koulussa olikin melko villi, oli hän silti opettajien suosima keskiverto-oppilas. Hän oli kiinnostunut oppilaiden asioista, mikä näkyi oppilaskunnan puheenjohtajuutena ja koulun johtokunnan jäsenyytenä. Vaikka koulu oli Akin mielestä mukava paikka mennä, pientä motivaation puutetta ilmeni välillä.
Aki kertoo olleensa aina henkilö, joka tarvitsee muita ihmisiä ympärilleen, mutta joka viihtyy myös yksin omia asioitaan puuhastellen. Muutamat silloiset parhaat ystävät ovat edelleen Akille läheisiä.
Aki on ollut sekä itse kiusattuna että kuulunut kiusaajaporukkaan. ”Silloin en ehkä tajunnut, miten idioottimaista se oli”, sanoo Aki.
Peloikseen Aki nimeää yksinjäämisenpelon: ”Isoin pelkoni on aina ollut se, että menetän jonkun läheiseni.”
Ensimmäisen kerran Aki seurusteli varsinaisesti lukiossa, mutta sitä ennenkin tyttöystäviä kyllä kainalosta löytyi.
Akilla oli kotiintuloajat, mutta ne olivat aina neuvoteltavissa ja niistä joustettiin usein. Pienistä hölmöilyistä huolimatta molemminpuolinen luottamus ja hyvät välit Akin ja hänen vanhempiensa välillä ovat säilyneet lapsesta asti. Vanhemmat kannustivat poikaa upeasti mm. harrastuksissa.
Akin viesti nuorille: ”Usko itseesi ja omiin kykyihisi!”
Haastattelu tehty vuonna 2006
