Jonne Aaron (Negative)

Laulaja Jonne Aaron kävi yläasteen Tampereen Tesomalla. Hän kertoo olleensa koulussa aika villi, mutta ei kuitenkaan koskaan ilkeä. Välillä hän karkasi oppitunneilta musiikkiluokkaan soittamaan kitaraa, ja siitä tuli koulussa ongelmia.

Jonne tykkäsi olla yksin kitaran kanssa ja haaveilla asioista. Hän vietti myös paljon aikaa kavereiden kanssa, mutta surullisina hetkinä kitara oli se, jonka kanssa hän keskusteli mieluiten. Jonne seurusteli ekan kerran rippikouluikäisenä.

Jonnella oli yläasteella aika paljon kavereita, ja hän pitää osaan heistä yhteyttä vieläkin. Jonne tapasi kouluaikana Negativen nykyisen rumpalin Jay Slammerin. Jonne kertoo, että ainakin näin jälkeenpäin muisteltuna kaikki koulumuistot tuntuvat hyviltä, vaikka kouluaikana ei siltä tuntunutkaan.

Koulukiusaamisesta Jonnella on omakohtaista kokemusta. "Se on hulluinta puuhaa mitä voi tehdä ja minun mielestä kaikkien pitäisi antaa olla sellaisia kun on. Koulukiusaaminen on asia mitä en haluaisi näkevän ja tapahtuvan kenellekään."

Jonnella on aina ollut hyvät välit vanhempiinsa. Tupakanpoltto oli sellainen asia, jonka Jonne salasi vanhemmiltaan. Hän jäi kuitenkin kiinni ja lopetti tupakoinnin. Kotiintuloaikaa Jonnella ei ollut, mutta hän yritti aina tulla ajoissa kotiin. Vanhempiensa eron jälkeen Jonne asui Raholan perhetukikeskuksessa.

Jonnen viesti nuorille: "Muistakaa! Älkää koskaan koskeko huumeisiin ja lääkkeisiin! Elämässä pääsee ilman niitä pitkälle, kunnioittakaa kavereitanne/läheisiä ihmisiä ja nauttikaa kesästä!"

Haastattelu tehty vuonna 2007