Mikael Hytönen
![]() |
Pienenä Mikael oli kotihiiri. Hän ei missään nimessä tahtonut olla yötä kotoa. Kerran Mikaelin ollessa ystäviensä kanssa leirillä, hänen vatsansa tuli erittäin kipeäksi ja hän halusi lähteä kotiin. Mikael ei kuitenkaan ole koskaan ollut ujo.
Koulussa Mikael oli superaktiivinen, mutta silti numerot eivät olleet parhaat mahdolliset. Yläasteella hänen mielestään koulu oli kamalin paikka maailmassa ja muut asiat kiinnostivat häntä enemmän. Viikonloppuisin 15-vuotias Mikael juhli ystäviensä kanssa muun muassa diskoissa. Saman ikäisenä Mikael lopetti jo seitsemänvuotiaana aloittamansa harrastuksen, tanssin.
Koulussa Mikaelia nimiteltiin, mutta Mikael itse ei pitänyt tätä kiusaamisena, sillä siihen aikaan se oli melko yleistä poikien keskuudessa. Kaverusten välinen kiusaaminen ei kuitenkaan milloinkaan ollut fyysistä.
Nykyään Mikael on tunnettu televisio-ohjelmasta Sillä silmällä, jonka kautta hän on esiintynyt myös monissa lehdissä.
Haastattelu tehty vuonna 2006
