Olli Lindholm (Yö)
![]() |
Yö-yhtyeen Olli Lindholm oli 15-vuotiaana eläväinen nuori. Hän on saanut elää nyt 40-vuotiaana nuoruuden uudestaan lastensa kautta, ja ymmärtää nyt millainen oli itse teininä.
Olli asui Porissa, mutta vietti lämpimät ja hyvät säät Pomarkussa mopokavereidensa kanssa. Olli ei ollut ilkeä kenellekään, mutta luonteeltaan kuitenkin mahdoton ja villi. Koulua hän piti pakkopullana. Silti hän ei kiusannut ketään, eikä joutunut kiusaamisen kohteeksi. Hänellä on ollut aina paljon kavereita. Olli sopeutui aina joukkoon, vaikka välillä on ollut hurjan näköinen.
Olli on aina ollut sosiaalinen. Hän oli nuorena mukana vapaapalokunnassa ja toimi poikatyön ohjaajana.
Olli Lindholm on ollut pienestä pitäen kiinnostunut tytöistä, joiden kanssa on tullut hyvin toimeen ja ollut paljon tekemisissä heidän kanssaan. Ensimmäisen suudelman Olli sai 1. luokalla.
Kesällä ollessaan heinätöissä noin 14-vuotiaana, hän kääri sätkiä, joista joka kymmenennen hän sai itselleen. Samoihin aikoihin jolloin hän "poltti" tupakkaa, hän koki ensimmäisen humalansa Pomarkussa olevien levytanssien aikana. Silloin hän joi kavereidensa kanssa kiljua. ”Ruhtinaallinen oli”, toteaa Olli. Sen jälkeen hänen äitinsä ja isoäitinsä juottivat hänelle sipulimaitoa. Olli on nykyään absolutisti.
Hänen perheessään isä oli usein työmatkoilla ja sen takia etäinen Ollista. Äitiinsä ja enoonsa hänellä oli nuorena hyvin läheiset välit, ja on edelleen. Olli ja hänen äitinsä ovat päivittäin yhteyksissä toisiinsa.
Olli oli 17-vuotias, kun Yö-yhtye perustettiin. Silloin hän haaveili musiikin tekemisestä vuosituhannen vaihteeseen asti, joka on nyt ylittynyt. Hänen haaveensa ja unelmansa aikuiselämästä on täyttynyt valtaosin. Ollin omin sanoin hänellä on ollut rikas elämä, vastoinkäymisineen, mutta taistelutahtoa on aina löytynyt.
Olli haluaa sanoa nuorille:
”Olkaa iloisia, tulee se aika, kun ei enää huvita!”
Teksti: Salla-Serena Louhi / Verkk@rit
Haastattelu tehty vuonna 2009
