Uniikki (Dan Tolppanen)

Dan Tolppasen (Uniikki) mielestä elämä 15-vuotiaana oli mahtavaa aikaa. ”Mä olin sellanen perus pikku räkis”. Dan oli yläasteen Helsingin juutalaisessa koulussa, jossa hän oli ollut myös ala-asteen. Koulussa Dan oli villi, mutta jaksoi kuitenkin opiskella ja sai hyviä numeroita. Liikunta ja matematiikka olivat lempiaineita yläasteella. ”Mä olin sillon ihan hyvä matskus, en oo enää”.

Koska juutalainen koulu on pieni, kiusaamista ei esiintynyt. ”Ei mua ikinä oo kiusattu, ehkä mä oon joskus saattanu vähän härnätä jotain muita, mut en oo todellakaan ikinä mikään koulukiusaaja ollut”. Vapaa-aika kului Malminkartanossa kavereiden kanssa ja breakdancen parissa. Lisäksi Dan harrasti jalkapallon peluuta, jonka kuitenkin lopetti nuorena ja aloitti vanhempana uudestaan.

Breakdance vei kuitenkin suuren osan vapaa-ajasta. Dan kävi kolme kertaa viikossa harjoituksissa ja oli lisäksi mukana rasismin vastaisessa Colorblind-musikaalissa, jossa oli mukana nuoria monista kansalaisuuksista. Musikaali vei silloin Danin elämästä paljon aikaa, mutta oli kuitenkin palkitsevaa. Lyhyesti sanottuna Danin arki kului viikkoisin koulussa ja tanssi-harjoituksissa ja viikonloput kavereiden kanssa ja bileissä. ”Toi oli just se ikä kun oli se musikaali, ni sen kautta alkoi hengailla kavereiden kanssa, joihin tutustu siellä”. Pari vuotta aikaisemmin Dan oli viihtynyt paljon kotona ja miettinyt, että saako hän ikinä kavereita. Sen jälkeen hän muuttui sisäänpäinkääntyvästä ekstrasosiaaliseksi.

Dan erottui usein aina vähän joukosta pituutensa vuoksi. Usein hän oli porukassa kuitenkin kuin pikkuveli, josta kaverit huolehtivat. Dan siis omasta mielestään kuului joukkoon, mutta oli hyvällä tavalla erilainen. Osaksi erilaisuudellaan Dan on päässyt siihen missä nyt on.

Ekan kerran alkoholia Dan joi 13-vuotiaana. ”Mä kävin ekan kerran baarissa 15-vuotiaana feikkipahveilla. Et jo niin nuorena tuli käytyy baareissakin, joka oli aika hulluu nyt kun ajattelee. Kyllä sillon kun meni johonki bileisiin niin ostin kuusi kaljaa, enkä oo ikinä sen enempää tarvinnu. En oo kauhesti päihteiden puolesta”.

Ensimmäisen kunnon suudelmansa Dan sai 14-vuotiaana. Danin suhde vanhempiinsa oli hyvä. Hänen mielestään hänellä oli sopivat rajat. ”Tietyt rajat olivat hyvät, ja niiden mukana piti mennä.” Silloin hänestä tuntui , että vanhemmat välittävät. ”Jotenki silleen se meni et kun täytin vuoden lisää, niin sain olla tunnin pidempää ulkona, vaikka aika usein tuli myöhästeltyä”.

Dan teki ensimmäisen biisinsä 13-vuotiaana. ”Se on nauhotettu perus c-kasetille, ja biittinä mä hakkaan jotain ämpärin kantta. Toivon, ettei kukaan tuu ikinä kuulemaan sitä”. 15-vuotiaana Danilla ei ollut mitään suuri odotuksia tulevaisuudelta, eikä hän ajatellut niin pitkälle. Musiikista tuli suurempi osa Uniikin elämää 19-vuotiaana, jolloin hän kirjoitti levytyssopimuksen Andun ja Tasiksen kanssa Kapasiteettiyksiköstä. Silloin riimittelystä tuli työ. ” Hiphop on ollut mulle jo 13-vuotiaasta sellainen suunnannäyttäjä. Mulla ei oo ikinä ollut mitään kausii, et millon mä olisin ollu gootti, hippi tai punkkari, et mä löysin sen mun jutun niin aikasin ja sillä on menty”.

Danilla ei koskaan ollut suurempaa unelma-ammattia. Silti hän joskus halusi olla elokuvakriitikko, koska hän piti leffojen katsomisesta. ” Tavallaan mä oon menny aina silleen go with the flow , ja aina eteen on tullutkin kaikenlaisia mielenkiintoisia projekteja”.

Nyt Dani elää osaksi unelmiensa mukaisesti. ”Unelmat on toteutunu kun rupes ajattelee et vois tehä musiikkia kunnolla. Ja kun oon päässyt tekee sitä 10 vuotta uraa, kun bändin kaa on 6 levyä ja 2 sooloalbumia Uniikkina, niin on se unelmien täyttymys. Ja kun meil on Rähinä Records Oy, niin on päässyt elättämään itseään sillä mistä pitää kaikkein eniten maailmassa.”

Dan Tolppasen, Uniikin, viesti nuorille.

”Pitää tehä sellasii asioita joista ite tykkää. Ja tavallaan uskaltaa olla erilainen. Se millä mä oon päässy näin pitkälle, on just se, et on uskaltanu olla oma itsensä vaikkei ookkaan samanlainen kuin muut. Et oon vaan sitkeästi tehnyt omaa juttuaan välittämättä siitä mitä muut puhuu. Siksi mä kannustan jokaista tekemään tekemään samoin samaa.”

Teksti: Salla-Serena Louhi / Verkk@rit

Haastattelu tehty vuonna 2010