Kuka mä oon?

Kuka mä oon? Tuntemuksia 9 vuoden koulukiusaamisen ja veljeni itsemurhan jälkeen.

Mä en enään tiedä kuka mä oon. Tai ehkä mä just tiedän...mä en oo mitään. Mä en oo kukaan. Mä oon varjo, varjo suurien ihmis massojen keskellä. Mua ei voi koskettaa. Mua ei voi katsoa. Mä en oikeesti oo täällä, mä vaan elän. Elän päivästä toiseen tuntematta mitään.

Minuun hiljaisuudet vaikenevat. Ahdistaa. En tiedä mikä ahdistaa. Ehkä se että en tiedä miksi mikään ei tunnu miltään. Miksi edes olen täällä? Mutta miksi edes kysyä. Kysyjä ja vastaaja ovat molemmat ihan yhtä tietämättömiä.

Miksi kaikki ei voisi vaan olla täydellistä. Haluaisin lentää pilvien päällä enkeli veljeni kanssa. Nähdä veljeni hymyn jälleen ja tuntea oman onnen lämmön sydämessä saakka. Nauraa..tuntea! Olla elossa!

Anteeksi. Ehkä mä pyydän liikaa. Ehkä se on liikaa pyydetty että joku ottaisi kädestäni ja johdattaisi kohti valoa. Anteeksi. Ei minulla ole oikeutta pyytää apua. Anteeksi, unohdin. Unohdin että en ole mitään...

Suljen silmät. Mä lennän. Näen veljeni. Ja mä nauran, mä tunnen, mä oon elossa, mä olen taas jotain. Mä olen valkoinen enkeli ♡