Siirry sisältöön

Kaikilla on joskus mieli maassa

Monet asiat vaikuttavat hetkellisesti mielialaan. Esimerkiksi TV-uutinen voi tuoda toisten ihmisten kärsimykset ja ongelmat niin lähelle, että omakin mieliala laskee vähäksi aikaa. Huonosti nukutun yön jälkeen voi olla vaikeampi jaksaa hymyillä ja olla läsnä.

Lyhytkestoisessa alakulon tunteessa ei ole kyse mielen sairaudesta. Ihan päinvastoin, terve ihminen kokee välillä iloa ja energisyyttä, välillä alakuloa ja väsymystä. Alakuloisen päivän jälkeen tavallinen, hyvä mieli arkisena koulupäivänä voi tuntua luksukselta.

  • Puhu ystävällesi, äidillesi, isällesi, sisarukselle tai jollekin muulle tärkeälle henkilölle siitä, miltä sinusta tuntuu. Puhuminen vähentää pahan olon kuormaa ja selventää ajatuksia. Toisen empatia ja lohtu ovat parasta, mitä voi saada. Et ole yksin, ja sinulla on lupa olla pahalla mielellä.
  • Älä säikähdä tunteitasi. Totea itsellesi, että minulla on nyt huono olo ja kaikki tuntuu synkältä. Yritä sietää näitä tunteita ja elää ne läpi. Kiukkua tai itke, jos siltä tuntuu. Itke vaikka tunti yhteen menoon, se ei ole vaarallista.
  • Pura tunteitasi kirjoittamalla päiväkirjaa, runoja tai vaikkapa kirje itsellesi tai ystävällesi. Myös musiikin kuunteleminen, soittaminen, maalaaminen tai valokuvaaminen voi auttaa purkamaan tunteita.
  • Ota elämäntapasi syyniin. Jos tahdot saada paremman mielen, pidä itsestäsi huolta. Jos et entuudestaan harrasta liikuntaa, kannattaa kokeilla liikkua edes vähän. Reipas liikunta nimittäin vapauttaa elimistössä endorfiiniksi kutsuttua mielihyvää tuottavaa hormonia. Syö terveellisesti, säännöllisesti ja sopivia määriä. Sekä syömättömyys että ylensyönti väsyttävät. Yritä nukkua tarpeeksi.
  • Älä usko itseäsi, kun ajattelet, että ”en jaksa tehdä mitään”. Kun mieli on apea, tekee mieli jäädä sängyn pohjalle. Kuitenkin pienikin tekeminen voi helpottaa oloa. Esimerkiksi voit lähteä kävelylle, vaikka olisit henkisesti rättiväsynyt. Yhtäkkiä saatatkin huomata, ettei olo enää tunnukaan niin synkeältä.
  • Älä vetäydy ystävien seurasta. Jos olet riidoissa, koeta sopia riidat, anna ja pyydä anteeksi. Hyväksy itsesi ja ystäväsi epätäydellisyys. Riidat kuuluvat pitkiin ihmissuhteisiin, ei niiden takia kannata katkaista ystävyyttä.
  • Keksi itsellesi mielekäs projekti. Tee jokin suunnitelma ja toteuta se. Mistä olet aina unelmoinut? Tee matkasuunnitelma, kirjoita kirja, koodaa tietokoneohjelma, hanki kuntosalikortti, mitä tahansa.

Aiheeseen liittyvät

Apua ja tukea

Osallistu

Back to top