Internetin monet mahdollisuudet

Mieti kuinka paljon näet ja koet netissä vain yhden tunnin aikana: kirjoitat sähköpostia, mesetät, käyt yhteisöpalveluissa, allekirjoitat adressin sinulle tärkeän asian puolesta, tutustut harrastukseesi liittyvään verkkosivuun, käyt verkkokaupassa ja pelaat lyhyen verkkopelin. Maailma on yhteydessä sinuun, ja sinä maailmaan!

Netti yhdistää. Netin kautta samanhenkiset ihmiset ympäri maailman voivat löytää toisensa. Netin kautta on kätevää pitää yhteyttä myös kaukana asuviin kavereihin ja tuttuihin.

Nettiin voi kirjoittaa nimettömänä. Esimerkiksi henkilökohtaisista ongelmista on helppo kirjoittaa anonyyminä. Nimettömyys ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sanojensa takana olisi seisottava tai muita olisi otettava huomioon.

Netissä nuoretkin otetaan vakavasti. Netissä tavallisen kansan ääni pääsee paremmin kuuluville kuin perinteisissä viestintävälineissä. Ja mikä hienointa, netissä myös nuoret pääsevät ääneen – perinteinen media kun on lähinnä aikuisten temmellyskenttää.

Netti avartaa maailmankuvaa. Nettisurffailu auttaa ymmärtämään erilaisten ihmisten ajatuksia ja lähtökohtia, sillä netti välittää tietoa monipuolisemmin kuin valtamedia - kunhan vain osaa erottaa oikeat tiedot harhaanjohtavista .

Netissä voi ilmaista itseään. Netissä pääsee jättämään muiden käyttäjien nähtäville oman jälkensä esimerkiksi videon muodossa. Vanha yksilöharrastus muuttuu yhteisölliseksi ja yhteisöt kannustavat yksilölliseen luovuuteen.

Netistä löytyy aina peliseuraa. Useimpia tietokone- ja konsolipelejä voi nykyään pelata netin välityksellä toista ihmistä vastaan. Ihminen on vastustajana haastavampi kuin tietokone, ja oikean vastustajan kanssa voi myös chattailla pelin tiimellyksessä.

Netistä löytyy tietoa nopeasti. Tietoa löytyy varmasti mistä aiheesta tahansa. Netissä kuka vain voi julkaista melkein mitä vain, joten tietoa kohtaan pitää muistaa olla kriittinen.

Netissä voi shoppailla ja hoitaa asioita. Ostosten teko on helppoa myös syrjäseuduilla, kun nettikaupoista voi tilailla kätevästi tavaraa kotiovelle. Netin kautta voi löytää vaikka unelmiensa asunnon, auton, työpaikan tai lomakohteen.

Netissä voi vaikuttaa. Netissä on huippujuttu myös se, että se tuo vallanpitäjät ja vaikuttamisen lähemmäksi kansalaisia. Netin kautta voi osallistua yhteiskunnallisiin keskusteluihin, allekirjoittaa adresseja, lähettää sähköpostia kansanedustajille, kirjoittaa sanomalehtien yleisönosastoille ja nostaa esille yhteiskunnallisia epäkohtia.