Apua vanhempien erotessa

Älä kuormita itseäsi liikaa vanhempiesi erotessa. Tukea kannattaa hakea omilta vanhemmilta ja ystäviltä. Myös perhepiirin ulkopuolelta voi pyytää apua, jos tuntuu että ei muuten saa riittävästi tukea. Joskus voi tuntua helpommalta puhua jollekin perheen ulkopuoliselle aikuiselle.

Ulkopuolinen asiantuntija kuten koulukuraattori, terveydenhoitaja, psykologi tai terapeutti voi olla tärkeänä apuna erosta toipumisessa. Ero voi aiheuttaa häpeän tunnetta eikä siitä haluaisi puhua kenellekään. Puhuminen kuitenkin helpottaa oloa.

Suomessa on erilaisia järjestöjä, jotka järjestävät eroperheen lapsille ja nuorille erilaisia tapaamisia, joissa voi keskustella asiantuntijoiden ja samassa tilanteessa olevien nuorten kanssa. Noin 13 000 naimisissa ollutta paria eroaa Suomessa vuosittain, joten kohtalotovereita on paljon.

Suomen kasvatus- ja perheneuvontaliitto

Ensi- ja turvakotien liiton Neuvokeskus

  • Neuvokeskuksesta saa apua vanhempien eroon liittyvissä kysymyksissä.
  • Järjestää joillain paikkakunnilla lasten ja nuorten ryhmiä liittyen vanhempien erosta selviytymiseen.
  • Klikkaa tästä Neuvokeskuksen sivuille