Tupakoinnin lopettaminen
Olen yrittänyt lopettaa tupakointia jo monta kertaa, mutta sorrun aina uudelleen. Tekee vaan niin kamalasti mieli polttaa! En varmaan ikinä pääse irti tupakasta. Aloitin polttamisen 14-vuotiaana ja nyt olen polttanut jo yli kaksi vuotta. Rahaa kuluu ja äiti valittaa. Lisäksi mua pelottaa, että saan syövän. Enkö ikinä pääse irti?
Pääset. Tupakasta vieroittautuminen on haastavaa, mutta hyvinkin mahdollista. Tosi hienoa, että haluat lopettaa tupakoinnin! Se on hyvä alku. Monet ihmiset ovat yrittäneet useita kertoja lopettaa tupakointia onnistumatta ennen kuin he lopulta pystyvät siihen. Päätös ja halu lopettaa on erittäin hyvä lähtökohta lopettamiselle.
Tupakoinnin lopettamisesta hankalaa tekevät erityisesti vieroitusoireet, jotka johtuvat siitä, kun nikotiini poistuu elimistöstä. Päätä voi särkeä, kaikki ärsyttää, uni ei tule, kädet vapisevat jne. Vieroitusoireet eivät ole vaarallisia ja ne menevät ohi tavallisesti kuukauden sisällä. Lopettaminen kuitenkin kannattaa: kroppasi voi paremmin, monien vaarallisten sairauksien riski pienenee, äitisi on tyytyväinen ja voit käyttää rahasi johonkin mukavaan.
Tupakoinnin lopettamiseen on mahdollista saada tukea ja sitä kannattaakin pyytää. Keskustele asiasta äitisi kanssa ja hakekaa apua tupakoinnin lopettamiseen yhdessä. Äitisi varmasti tukee sinua mielellään. Kouluterveydenhoitajallasi tai lääkärilläsi on varmasti myös monta hyvää vinkkiä ja lisätietoa mm. nikotiinipurkasta tai -laastareista. Apteekistakin saa tietoa tupakoinnin lopettamiseen. Mikäli ystäväsi tupakoivat, voisitteko yrittää lopettaa yhdessä tai ainakin sopia, että sille joka yrittää lopettaa, ei tarjota tupakkaa?
Kysymykset on koottu Nuortennetin keskustelufoorumille tulleista viesteistä, joita kysytään usein tai joihin tarvitaan asiantuntijan vastauksia. Kysymyksistä ei voi tunnistaa ketään, koska ne kuvaavat usean nuoren samasta aiheesta lähettämää viestiä. Vastaukset ovat MLL:n työntekijän laatimia.
p. 116 111
Arkisin klo 14-20
La ja su klo 17-20