Eka kerta

”Mitä mun oikein pitäisi tehdä ja miten olla? Entä jos sattuu?”
”Mitä jos mulla ei seisokaan tosipaikan tullen?”

On luonnollista, että uudet asiat mietityttävät. Oikea aika yhdynnälle on vasta silloin, kun kumppanin kanssa on varma, että todella haluaa kokea sen ja ymmärtää, mitä tekee. Kukaan ei voi sanoa oikeaa ikää seksin aloittamiselle, mutta yleensä odottaminen kannattaa.

Ensimmäisiä seksuaalisia kokeiluja toisen kanssa voi harkita sitten…

  • Kun hyväksyy itsensä, tuntee oman kehonsa sekä seksuaalisuutensa.
  • Kun vierellä on turvallinen kumppani ja mukana on rakastumisen ja ihastumisen tunteita. Turvallinen kumppani ei ole satunnainen löytö bileistä, vaan ihminen, jonka kanssa olet ollut yhdessä jo pidempään.
  • Kun haluaa tutustua rakastettunsa arvoihin ja asenteisiin, kiinnostuksen kohteisiin ja myös kehon yksityiskohtiin ja osaa arvostaa toista ja ottaa huomioon myös hänen mielipiteensä ja toiveensa.
  • Kun pystytte keskustelemaan seksistä avoimesti ja osaatte tarvittaessa huolehtia ehkäisystä – niin sukupuolitautien kuin raskaudenkin.
  • Kun kumpikaan ei painosta toista ja pystyy sanomaan kumppanille, jos haluaa lopettaa hyväilyt.
  • Kun molemmista tuntuu sille, että nyt on hyvä aika yhdynnöille. Senkin päätöksen voi tehdä, että on harrastaa seksiä vasta avioliitossa.
  • Kun tunnet kumppanisi ja luotat häneen, sinun ei tarvitse pelätä tulevasi hylätyksi, vaikka eka kerta olisikin vähemmän onnistunut.
  • Kun on valmis ottamaan vastuuta mahdollisesta uuden elämän alkamisesta. Moni ehkäisy on erittäin luotettava, mutta mikään ehkäisykeino ei ole 100 %:n varma.
  • Kun on sisäistänyt, että seksuaalisuus on erittäin arvokas asia, jonka kanssa ei kannata kiirehtiä.

Poikuus tai neitsyys on iso asia, joten on tärkeää miettiä, haluaako todella antaa sen juuri kyseiselle ihmiselle. Päätöstä ei kannata tehdä hetken mielijohteesta, vaan on hyvä, jos on jo pidempään tuntenut olevansa valmis. Voi myös huomata, ettei sittenkään halua kokea ensimmäistä kertaa juuri nyt, vaikka asiasta olisi keskusteltukin. Turvallisessa suhteessa sen uskaltaa sanoa kumppanille. Jokaisella on oikeus sanoa ei, missä vaiheessa tahansa! Rakasteluun kuuluu voimakkaita läheisyyden, rakkauden ja halun tunteita, joten se on eri asia kuin pelkkä yhdyntä.

Moni tyttö miettii, voiko ensimmäinen kerta sattua. Immenkalvo on emättimen aukkoa ympäröivä ohut limakalvoreunus. Vain noin viidesosalla naisista on sen verran tiukka immenkalvo, että sen rikkoutuminen tuntuu tuntuvana kipuna ja verenvuotona ensimmäisessä yhdynnässä. Joillakin immenkalvo voi olla niin tiukka, että yhdynnän yrittäminen tuntuu hyvin kivuliaalta. Useimmiten immenkalvo kuitenkin löystyy murrosiän aikana ihan itsestään ja voi olla ihan huomaamaton ensimmäisessä yhdynnässä.

Moni poika miettii, mitä sitten, jos tositilanteessa penis ei seisokaan. Joskus jännittäminen tai suorituspaineet voivat vaikuttaa peniksen toimintaan. Tilanteesta voi keskustella yhdessä kumppanin kanssa etukäteen ja antaa molemmille tilaa myös epäonnistua. Ensimmäinen kerta ja monet kerrat sen jälkeen voivat olla harjoittelua ja yhteistä seikkailua, ilman sen suurempia paineita. Kukaan ei synny mahtavaksi rakastajaksi, vaan harjoitus tekee mestarin.

Yleensä ensimmäinen kerta ei mene niin kuin elokuvissa – se ei tapahdu kartanolinnassa eikä taustalla soi viulumusiikki. Jos huomaa, että eka kerta meni aivan mönkään, ei siitä kannata soimata itseään. Jos kondomi menee rikki, on tärkeää toimia vastuullisesti ja varmistaa, ettei ole saanut sukupuolitauteja tai tullut raskaaksi. Kaikki tekevät virheitä, ja ottamalla niistä opikseen voi seuraavalla kerralla toimia fiksummin.