Ainainen väsymys
Olen jatkuvasti väsynyt. Kouluaamut ovat aina tosi tuskaisia ja olo on koko päivän ihan saamaton. Viikonloppuisin tulee valvottua myöhään, mutta silloin nukun iltapäivään asti. Voiko sillä olla vaikutusta väsymykseen? Miten saisin itseeni lisää virtaa?
Jatkuva väsymys ja saamattomuus ovat ikäviä seuralaisia. Moni asia voi aiheuttaa väsymystä. Väsymyksen taustalla on usein liian vähäinen uni.
Kuinka monta tuntia nukut yössä? Nuoren unen tarve öisin on yllättävän paljon, jopa 9–10 tuntia yössä. Jos unen määrä jää jatkuvasti liian pieneksi, väsymys kasaantuu. Riittävä uni vaikuttaa valtavan paljon omaan oloon. Se vaikuttaa vireyden lisäksi muun muassa mielihyvän kokemiseen keskittymiseen, luovuuteen ja sairasteluun. Liian vähäiset unet voivat aiheuttaa jopa masennusta.
Kuinka myöhään valvot viikonloppuisin? Epäsäännöllinen rytmi viikonloppuisin voi kostautua vielä viikolla, vaikka nukkuisit viikonloppuisin kellon ympäri. Monilla nuorilla unirytmi on kääntynyt valvomisten takia päälaelleen. Illalla on vaikea saada unta ja aamut ovat vaikeita, koska unet ovat vielä kesken.
Viikonloppuna nukkumisaikojen pitäisi olla mahdollisimman samanlainen arjen nukkumisten kanssa. Heräämisen tulisi tapahtua vähintään kahden tunnin sisällä arkiaamujen heräämisestä. Nouse viikonloppuisin hyvissä ajoin ylös ja mene illalla aiemmin nukkumaan.
Mikäli edellä mainituista asioista ei ole apua, käy juttelemassa koulusi terveydenhoitajan kanssa. Tai pyydä vanhemmiltasi apua unirytmin muuttamisessa. Joskus ainaisen väsymyksen taustalla on jokin sairaus, joten myös veriarvot kannattaa tarkistaa. On hyvä miettiä myös ateriarytmiäsi ja sitä syötkö tarpeeksi monipuolisesti. Toivottavasti väsymyksesi pian väistyy ja saat uutta virtaa elämääsi!
Kysymykset on koottu Nuortennetin keskustelufoorumiin tulleista viesteistä, joita kysytään usein tai jotka vaativat asiantuntijan vastauksen. Kysymyksistä ei voi tunnistaa ketään, koska ne kuvaavat usean nuoren samasta aiheesta lähettämää viestiä. Vastaukset ovat MLL:n työntekijän laatimia.