Kompastuskiviä
Energiajuomista potkua?
- Energiajuomat voivat tuntua houkuttelevilta välipaloilta. Ne voivat kuitenkin aiheuttaa ärtyneisyyttä, levottomuutta, unihäiriöitä ja riippuvuutta.
- Energiajuomat sisältävät niin paljon kofeiinia, piristäviä aineita ja vitamiineja, että niiden käytöstä voi olla haittaa. Jos energiajuomia käyttää runsaasti, näitä aineita voi kertyä elimistöön liikaa. Aineiden pitkäaikaisia vaikutuksia ei vielä tunneta.
- Energistä oloa ei tarvitse hankkia pullosta. Syömällä, liikkumalla ja nukkumalla hyvin sekä säännöllisesti varmistaa jokapäiväisen jaksamisen.
- Energiajuomat sisältävät usein yhtä paljon kaloreita kuin limutkin. Ne siis saattavat lisätä painoa.
Piilorasva?
- Kaikki rasvat eivät ole suinkaan pahasta. Rasvan laadulla ja määrällä on paljon merkitystä. Kannattaa suosia pehmeitä eli hyviä rasvoja, joita saa muun muassa kasviöljyistä, kalasta ja kasvimargariinista.
- Epäterveellisiä rasvoja ovat kovat rasvat, joita on muun muassa lihassa, makkarassa, rasvaisissa maitovalmisteissa, makeisissa, leivonnaisissa ja pitsoissa. Nämä rasvat vaikuttavat verisuonten seinämien ahtaumien syntyyn. Kasvisrasvaa ei silti kannata syödä liikaa.
- Pitsat, perunalastut, valmisruuat ja hampurilaiset sisältävät piilorasvaa. Niistä ei saa tarpeeksi proteiineja, vitamiineja ja kivennäisaineita. Herkuttelu näillä aina silloin tällöin ei kuitenkaan ole haitallista.
![]() |
Liikaa sokeria?
- Karkit sisältävät huikeita määriä sokeria. Pienessä 50 gramman karkkipussissa on 15 sokeripalaa.
- Mehuissa ja limppareissa on todella paljon sokeria. Esimerkiksi juomalla 1,5 litran limpparipullon hulauttaa samalla 45 sokeripalaa kurkusta alas.
- Sokeroitujen mehujen käyttäminen säännöllisesti voi vaikuttaa diabeteksen syntyyn. Lisäksi sokeriset juomat vaurioittavat hampaita. Mehun sijasta kannattaa haukata hedelmä.
- Sokeri nostattaa verensokerin nopeasti korkealle. Vähän ajan kuluttua verensokeri laskee nopeasti. Tällöin olo voi tuntua huteralta, väsyneeltä ja ärtyneeltä.
- Makeaa kannattaa syödä aterioiden tai välipalojen yhteydessä. Näin sokerin haitat hampaille eivät ole yhtä suuret kuin yksinään syötynä.
Muista kohtuus kaikessa!
- Terveellisestä ruuasta voi tulla pakkomielle. Terveelliseen ruokavalioon on tärkeää kiinnittää huomiota, mutta joskus se saattaa mennä toiseen ääripäähän. Ortoreksia on eräs syömishäiriön muoto. Siinä ruuan terveellisyyden tarkkailu on liiallista ja elämä muuttuu siksi ahdistavaksi.
- Ripaus suolaa riittää. Suositeltava määrä suolaa on alle teelusikallinen päivässä. Liiallinen suolan saanti rasittaa munuaisia ja sydäntä. Makuaisti tottuu nopeasti vähäsuolaiseen ruokaan.
- Hiilihydraatteja tulee olla ruokavaliossa. Niiden laatuun voi silti kiinnittää huomiota. Kannattaa suosia kokojyväviljaa, puuroa ja kasviksia. Ne pitävät nälkää pitkään. Sokeri, valkoinen riisi, peruna, pasta ja muut vehnätuotteet sisältävät nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja. Niiden ylenmääräinen syöminen voi näkyä painonnousuna.
