Terveisiä tiedemaailmasta
”Luin jostain, että perunalastuissa on jotain ihmiselle haitallista ainetta. En ole sen jälkeen uskaltanut koskea sipseihin pitkällä tikullakaan.”
Välillä lehtiin ilmestyy kirjoituksia siitä, miten on löydetty mullistavaa tietoa terveydestä tai ruokien ainesosista. Valitettavan usein yksittäistä asiaa tarkastellaan täysin irrallaan kokonaisuudesta. Silloin asia paisuu suuremmaksi kuin onkaan, ja ihmiset luulevat saavansa uutta tietoa terveydestä. On hyvä muistaa, että suurta huomiota herättävät artikkelit lisäävät lehden myyntiä.
Todellisuudessa ruokavalion kokonaisuus ratkaisee. Ihmisen ruuansulatusjärjestelmä on myös hyvin monimutkainen. Esimerkiksi joitakin vuosia sitten huomattiin, että perunalastuista löytyy akryyliamidia, joka on ihmiselle haitallista ainetta. Pieni määrä perunalastuja silloin tällöin sisältää niin pieniä määriä akryyliamidia, etteivät ne määrät aiheuta ihmiselle haittoja. Tuskin kukaan syö joka päivä kilotolkulla sipsejä.
Uuteen tietoon kannattaa aina suhtautua kriittisesti. Lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mistä uusi tieto on peräisin. Onko tiedon taustalla esimerkiksi kyseisen tuotteen valmistaja? Onko tarkoituksena lisätä jonkun tuotteen myyntiä tai vilpittömästi levittää tietoa?
Ravintoasioissa kannattaa nojata virallisten tahojen antamiin ohjeisiin ja suosituksiin. Jos oikeasti jotain mullistavaa ja uutta tietoa löydetään, myös viralliset tahot muuttavat ohjeistaan. Sitä ennen he paneutuvat asiaan perusteellisesti. Suomessa viralliset suositukset kannattaa tarkistaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sivuilta sekä Ravitsemusneuvottelukunnan sivuilta.