Vanhempainnetti

Raivo

Raivoraketti ampaisee kotia kiertävälle radalle. Lautaset lentävät, iva sivaltelee, ovia paiskotaan. Kukin raivoaa tyylillään.

Siinä missä suru ja syyllisyys vetävät voimattomaksi, raivo on ehtaa energiaa. Raivo suuntautuu ulospäin. Se kasvaa vuorovaikutuksesta ja tarvitsee vastapelurin. Adrenaliinin jyminässä ihminen vie keskeneräisen asian loppuun, ratkaisee epäkohdan, tekee päätöksen. Siksi raivo tuntuu puhdistavan ilmaa: Vihdoinkin päästiin asiaan. Sainpas sanottua! Energian kääntöpuoli on se, että raivo voi olla sokeaa, vaarallista, tuhoavaa.

- Raivon vallassa ihminen on altis tekemään katalia tekoja, sanomaan äärimmäisen pahasti. Raivo on älykäs tunne. Raivostunut keksii, miten loukata toista, määrittelee psykologi Tuovi Keränen.

Lapsen kanssa ei aikuinen saisi päästää sokeaa raivoa valloilleen. Lasta ei saa pahoinpidellä, ei ruumiillisesti eikä henkisesti. Tukkapölly ja hylkäämisellä uhkaaminen ovat väkivaltaa; pelolla ja kivulla kasvattamista.

Kun suutut lapsen kolttosiin, puhu niistä. Älä runttaa itse ihmistä pahuuden, laiskuuden tai typeryyden leimalla.

- Jos hyökkäät lapsen persoonaa kohtaan, hän muistaa sen lopun elämäänsä. Itsetunnolle voi niiltä osin sanoa hei hei, toteaa Keränen.

Raivarin aiheuttaja on usein kytkyssä ihmisen henkilöhistoriaan. Kerro minulle, mistä saat raivarin, niin minä kerron, mistä lapsuudenkodissasi tapeltiin. Taustalla muhii ehkä kiire, väsymys, ratkaisematon asia, suru, huoli. Jo yksi huonosti nukuttu yö saattaa nostattaa räyhähengen. Vihan leimaama yleistila voi viestiä syvästä uupumuksesta.

- Aikuinen ei saisi päästää itseään niin nääntyneeksi tai päähänpotkituksi, että joutuu sokean raivon valtaan. Jos uupumus on jatkunut pitkään, toipumiseenkin pitää tehdä pitkän ajan suunnitelma, huomauttaa Keränen.

Kiukkua ei ole toki syytä niellä näkyvistä. Kodissa pitää olla tilaa myös riidalle. Paha olo lieventyy, jos sanot ääneen tunnetilasi ja selität, miksi saattaa tulla sammakoita suusta: "Nyt olen väsynyt ja vihainen." Näin lapsellekin tulee lupa tuoda julki oma vimmansa.

Kun raivo alkaa pirskahdella, ota aikalisä. Mieti, onko hyökkäyksessä mitään järkeä. Mikä kiukun oikeastaan käynnisti? Onko töissä piinallista, kaihertaako ulkopuolisen paha sana. Rauhoituttuaan on aikuisen pyydettävä melttoamistaan anteeksi. Raivon vastapainona pitää olla samalla mitalla rakkautta.

Aikuista saattaa helpottaa, kun pääsee itsekseen puhisemaan pururadalle. Mutta on kohtuutonta vaatia, että lapsen pitäisi rauhoittaa itse itsensä omassa huoneessaan.

- Kulttuurimme suosii itsehillintää, ja raivoa pelätään. Myönteiset tunteet jaetaan, mutta kielteiset pitäisi kantaa yksin. Lapsi tarvitsee aikuista selvitäkseen raivostaan, se on niin iso tunne, painottaa Keränen.

Raivossa on suuren draaman aineksia. Raivotar tietää pääsevänsä keskipisteeksi. Lapsikin oppii, että raivolla voi hallita. Siksi aikuinen ei saa pelätä lapsen raivokohtauksia. Tyranneja syntyy siten, että kaikki säikkyvät yhden ailahduksia ja elävät varpaillaan, henki kurkussa. Raivareiden laskelmoitu viljely on vallankäyttöä, ei avointa tunteiden tuulettamista.

Aikuiset kaatavat helposti pahan olonsa muiden niskaan. Älä suostu olemaan kumppanin, kaverin tai työtoverin sylkykuppina. Ihmettele ääneen, sen sijaan että kelaisit pääsi sisällä: "Mistä sinä noin pillastuit?"

Mielen paiseita voi toki puhkoa karjuen, mutta kannattaa hioa muitakin ilmaisuvälineitä. Vastaansanominen, eri mieltä oleminen, neuvottelu, kuuntelu ja mielipiteen kertominen ovat joskus jopa tehokkaampia tyylilajeja kuin älämölö. Niidenkin avulla voi saada viestinsä perille.

- Mitä enemmän tunteitaan muuttaa sanoiksi, sitä paremmin ne saa hallintaansa. Tunteiden täysi hallinta ei ole tarpeenkaan! heittää Tuovi Keränen. Se, jolla on kaikki aina kontrollissa, onkin jo kone.

Mikä raivostuttaa lapsissasi?

  • Kun lapset nahistelevat, riitelevät, ärsyttävät toisiaan.
  • Kun hommat, joista on sovittu sata kertaa, tökkivät: hampaiden harjaus, tiskikoneen tyhjennys, roskien vienti...
  • Kun musiikki soi liian kovaa.
  • Kun lapsi haukkuu minua homoksi.
  • Kiroilu, pyllisteleminen, valehtelu, huoneiden sekasotku.
  • Kun lapset menevät likaisissa vaatteissaan sängylle makaamaan.
  • Kun tulen kotiin eikä siellä ole pantu tikkua ristiin.
  • Kun kaikki huutavat samaan aikaan.
  • Kun on vaarallisia paikkoja ja lapset menevät sinne, vaikka on varoitettu.
  • Kun "mä tahdon" -nauha jää päälle.
  • Kun tavarat ovat kadoksissa ja minun pitäisi tietää missä ne ovat.
  • Jos kotiintuloajat eivät pidä.
  • Jos lapset koko ajan keskeyttävät aikuisten juttelun, terrorisoivat muuta seuruetta tai häiritsevät, kun puhun puhelimessa.
  • Kun olen tehnyt ruokaa ja lapset sanovat ensimmäiseksi YÖK.

Miten rauhoitut?

  • Lähden tilanteesta pois. En puhu kenellekään mitään ainakaan viiteen minuuttiin.
  • Sulkeutuminen yksin suojaisaan tilaan, vaikka vessaan, helpottaa.
  • Karjun ja huudan. Ratkaisen tilanteen.
  • Raivo sammuu itsestään kun on päässyt purkautumaan. Alan katumusharjoitukset ja pyydän anteeksi.
  • Lähden lenkille.
  • Pitää tehdä sovinto: pysähdytään, jutellaan, katsotaan silmiin, pyydetään anteeksi.

Mistä et raivostu?

  • Sotkusta ja metelistä.
  • Uhmakohtauksista julkisilla paikoilla. Hoidan ne tyylikkäästi; otan lapsen tiukasti syliin ja rauhoittelen.
  • Jos lapsi tuhlaa omat rahansa karkkiin ja limsaan tai syö pakastimesta kaiken jäätelön.
  • Jos lapsi tekee jotakin vahingossa.