1–2-vuotias
Toisella ikävuodella lapsi pystyy vaikuttamaan entistä enemmän asioihin ja tapahtumiin. Lapsi oppii kävelemään ja ilmaisemaan itseään ja hän tutustuu itseensä, läheisiinsä ja ympäristöönsä innokkaasti. Lapsi oppii koko ajan uusia asioita – omassa tahdissa. Vanhempien tehtävänä on asettaa rajoja ja kestää lapsen kiukkua.
Jokainen lapsi kehittyy omaan, yksilölliseen tahtiinsa, joten alla mainitut iät ja kehitysvaiheet ovat suuntaa antavia. Vasemmasta valikosta pääset lukemaan lisää 1-2 -vuotiaan kasvusta ja kehityksestä.
Tiivistelmä 1-2 -vuotiaan kehityksestä
- Lapsi leikkii jo joitain aikoja itsekseen, mutta haluaa välillä käydä tankkaamassa turvaa vanhemman tai hoitajan sylissä.
- Ikäkauden alkuvaiheessa lapsella on usein rajaton itseluottamus ja halu valloittaa maailma. Muutaman kuukauden kuluttua lapsi voi muuttua araksi, vanhempiin takertuvaksi ja alkaa vierastaa perheen ulkopuolisia. Itsevarmuus lisääntyy lähempänä 2-vuotispäivää.
- Oma riepu, pehmolelu tai tutti on usein tärkeä unien aikana tai vanhemmista erossa ollessa.
- Lapsi pelkää kovia ääniä ja putoamista.
- Useat oppivat kävelemään 1½ vuoden ikään mennessä. Käveleminen varmistuu vähitellen.
- Kun liikuntataidot kehittyvät, lapsi alkaa kiipeillä, juosta, kurotella ja heitellä tavaroita.
- Liikkuvan lapsen turvallisuus on varmistettava.
- Lapsi nauttii toisten lasten seurasta, mutta saattaa kohdella kavereita kovakouraisesti.
- Suosittuja leikkejä ovat kurkistus- ja taputusleikit, esineen ottaminen ja antaminen sekä leikkilorut ja vähän myöhemmin mielikuvitusleikit.
- Mieluisia leluja ovat palikat, perässä vedettävät lelut, pallo, kodin tavarat ja kirjat. 1½-vuotias alkaa kiinnostua nuppipalapeleistä.
- Lapsi sanoo yksittäisiä merkitseviä sanoja, jotkut jo yksinkertaisia lauseita.
- Puheen kehitystä edesauttaa esineiden nimeäminen, puhuminen ja yhdessä lukeminen.
- Lapsi ymmärtää enemmän puhetta kuin tuottaa sitä itse.
- Lapsi kasvaa vuodessa n. 10–12 cm ja paino lisääntyy n. 3 kg.
- Hampaita puhkeaa lisää. Ikäkauden lopulla niitä on kaikkiaan jo 16–20.
- Potalla istumista voi harjoitella, mutta vielä ei tarvitse odottaa kuivaksi oppimista.
- Osa lapsista nukkuu kahdet päiväunet, useimmilla toiset unet jäävät pois ennen toista syntymäpäivää.
- Lapsi alkaa harjoitella itse syömistä, kupista juomista ja vaatteiden riisumista.
- Ikä on sopiva tutista ja tuttipullosta luopumiseen.
