Vanhempainnetti

Murrosikäisen lapsen uni

Murrosikäinen nuori tarvitsee yössä unta n. 10 tuntia. Unentarve ei murrosiässä vähene, mutta hormonien vaikutuksesta nukahtamisajankohta voi siirtyä myöhemmäksi. Nuorten unihäiriöistä yleisin onkin aamuväsymys. Syynä tähän on usein liian myöhäinen nukkumaanmeno.

Miksi nukkuminen on tärkeää?

  • Nukkuminen on tärkeää aivojen palautumiselle päivän virikkeistä. Päivällä opitut asiat siirtyvät unen aikana pitkäkestoiseen muistiin.
     
  • Riittävä uni edistää luovuutta ja helpottaa päättelykykyä.
     
  • Univaje haittaa uuden oppimista ja lisää virheitä opinnoissa.
     
  • Uni vaikuttaa kasvuun, sillä unen aikana erittyy kasvuhormonia.
     
  • Univajeesta on haittaa terveydelle, sillä univaje voi edistää tiettyjen sairauksien, kuten diabeteksen, syntymistä. Väsymys voi tuoda mukanaan myös päänsäryn.
     
  • Liian vähäiset unet ovat vaaratekijä liikenteessä. Väsyneenä ihminen on alttiimpi myös muille tapaturmille.
     
  • Uni vaikuttaa ulkonäköön ja painoon. Väsyneenä ruokahalu kasvaa ja mieli tekee etenkin runsaskalorista syötävää.
     

Miten nuoren saisi nukkumaan ajoissa?

  • Sopikaa säännöt nukkumisesta. Pohtikaa yhdessä, milloin arkipäivinä pitäisi mennä nukkumaan, milloin viikonloppuina ja loma-aikoina. Yhteisesti sovitut säännöt sitouttavat nuoren paremmin noudattamaan sääntöjä.
     
  • Jos nuori ei noudata sovittuja sääntöjä, älä hyväksy hänen käyttäytymistään, mutta hyväksy nuori ja näytä hänelle, että välität hänestä sääntöjen rikkomisesta huolimatta.
     
  • Kun nuori noudattaa säännöllistä rytmiä myös viikonloppuisin, herääminen on arkipäivinä helpompaa. Viikonlopun nukkumaanmenon ja heräämisen ajat eivät saisi merkittävästi erota arjen rytmistä. Jo kahden tunnin poikkeama on iso.
     
  • Loma-ajan lopussa, hyvissä ajoin ennen koulun alkua nuoren on hyvä totutella uuteen rytmiin.
     
  • Välittäminen ja huolenpito ovat nuoren kuuntelemista, tilan antamista ja rajojen pitämistä.
     
  • Muista, että murrosikään kuuluu kapina, joka on osa nuoren kehitystä. Nuori kaipaa kuitenkin edelleen aikuista ja rajoja. Selvitä nuorelle rajojen tarkoitus. Rajat tuovat hänen elämäänsä turvallisuutta ja helpottavat kaikkien elämää. Nuorella tulee kuitenkinolla mahdollisuus vaikuttaa häntä koskeviin asioihin ja päätöksiin.
     
  • Voit ymmärtää nuorta paremmin, kun muistelet omaa nuoruuttasi. Joskus nuorelle tarvitsee sanoa tiukasti EI, mutta hyviä puhevälejä kannattaa vaalia.
     
  • Oman huoneen tai tilan merkitys on nuorelle suuri. Omaan tilaan on mahdollisuus välillä vetäytyä. Nuoren omaa tilaa pitää kunnioittaa.
     
  • Sovi nuoren kanssa kotiintuloajoista, jotta yöuneen jäisi riittävästi aikaa.
     
  • Sopikaa säännöt television katsomisesta, internetin käytöstä ja tietokonepelien pelaamisesta: mitä ohjelmia saa katsoa ja milloin, mitä pelejä pelata ja miten käyttää internetiä. Hyvän yöunen turvaamiseksi televisio ja tietokone kannattaa sijoittaa yhteisiin tiloihin.

 

Vinkkejä nuorelle

  • Mene sänkyyn väsyneenä. Käytä sänkyä vain nukkumiseen.
     
  • Vältä päiväunia. Yritä pitää samanlainen rytmi arkipäivinä ja viikonloppuna.
     
  • Älä juo kahvia tai kolajuomia muutamaan tuntiin ennen nukkumaanmenoa.
     
  • Vältä illalla rasittavia urheilusuorituksia. Palautuminen voi viedä jopa 2 tuntia.
     
  • Yritärentoutua ennen nukkumaanmenoa. Mieti mitkä asiat rentouttavat sinua?
     
  • Vältä raskaita aterioita ennen nukkumaanmenoa. Nälkäisenäkään ei uni tule, joten huolehdi riittävästä iltapalasta. Esim. hedelmät, vihannekset, voileipä, viili ja jugurtti ovat hyviä iltapaloja.
     
  • Huolehdi makuuhuoneen viihtyisyydestä. Pidä lämpötila sopivana (18–20 astetta), tuuleta ja siivoa huone säännöllisesti. Huolehdi siitä, että saat makuuhuoneesta myös tarpeeksi pimeän.
     
  • Huolehdi siitä, että sänky on miellyttävä ja mukava.
     
  • Harrasta liikuntaa ja pyri elämään tasapainoista elämää.
     
  • Ota lämmin suihku tai kylpy ennen sänkyyn menoa.
     
  • Jos sinulla on huolia ja stressiä, yritä puhua niistä ystäväsi tai jonkun muun läheisen kanssa. Uni tulee paremmin, kun ongelmat selviävät.
     
  • Herää ja nouse sängystä samaan aikaan kuin muina aamuina, vaikka takana olisi huonosti nukuttu yö.
     
  • Vältä jännittäviä kirjoja, tv-ohjelmia ja pelejä ennen nukkumaanmenoa. Jännittävät asiat voivat jäädä vaivaamaan eikä uni tule niin helposti.
     
  • Kun menet vuoteeseen, älä tuijota kelloa tai laske, montako tuntia vielä ehdit nukkua. Nukahtaminen vaikeutuu entisestään. Yritä rentoutua ja miettiä mukavia asioita. Muista, että yksi huonosti nukuttu yö ei ole vaaraksi.
     
  • Jos et saa unta noin 15 minuutin kuluessa, nouse vuoteesta ja yritä rentoutua. Älä kuitenkaan uppoudu mihinkään tärkeään asiaan. Sitä vastoin lue jotain tuttua kirjaa tai kirjoita paperille, mitä asioita pyörii mielessäsi.