Vanhempainnetti

Lapsi kiukuttelee ja kokeilee rajoja

Jokainen lapsi käyttäytyy joskus hankalasti: hermostuu, kiukuttelee ja turhautuu. Se on hyvä. Sopiva määrä turhautumista saa ponnistelemaan ja kasvua ja kehitystä liikkeelle, kunhan onnistumisen kokemuksiakin on riittävästi.

On hyvä, että kotona on ilmapiiri, jossa kaikenlaisten tunteiden näyttäminen on turvallista ja luvallista – vaikka joskus suutunkin, minua rakastetaan eikä hylätä. Lapsen on tärkeää oppia esittämään omia mielipiteitä ja saada kehitystasonsa mukaisia mahdollisuuksia tehdä itseään koskevia päätöksiä ja valintoja. Tunteet ovat sallittuja, mutta niiden sopivaa ilmaisua on opeteltava, esim. toisia ihmisiä tai esineitä ei saa vahingoittaa.
 

Myrskyisämmät ja seesteisemmät vaiheet vaihtelevat

Lapsen kehityksessä on vaiheita, jolloin uhmaaminen ja rajojen testaaminen on normaalia ja tarpeellista itsenäisyyteen kasvua. Näitä vaiheita on tyypillisesti n. 2–3 vuoden ja 6 vuoden iässä sekä esimurros- ja murrosiässä. 

Erilaiset elämän muutostilanteet tai kriisit voivat saada lapsen käyttäytymään tavallista haastavammin. Tällaisia tilanteita ovat esim.:

  • pikkusisaren syntymä
  • vanhempien eroaminen
  • jonkun läheisen menettäminen
  • koulun tai päivähoidon aloittaminen
  • perheen muuttaminen.

Joskus myös alkava sairaus, väsymys tai nälkä käynnistävät kiukun. Usein kiukku kumpuaa turhautumisesta omien rajallisten kykyjen äärellä. Myös lapsen synnynnäinen temperamentti ja persoonallisuus vaikuttavat: toiset lapset ovat kiihkeämpiä ja vilkkaampia, hermostuvat herkemmin ja osoittavat tunteitaan voimakkaasti. Tätä käytöstä ympäristö voi vahvistaa tai vaimentaa.

Joskus raivokohtaus tai huono käytös aiheutuu vanhemman vääränlaisesta tilannearviosta: lapselta on vaadittu enemmän kuin hän kestää. Esim. jos 3-vuotias otetaan hoitopäivän jälkeen mukaan ostosreissulle, jossa hänen pitäisi rauhassa odotella, kun vanhemmat puntaroivat ostosvaihtoehtoja, tai jos 2-vuotiasta vaaditaan istumaan ravintolassa paikoillaan aikuisten pitkän aterian ajan, on pienen kärsivällisyys liiallisella koetuksella.

Lapsi voi kiukuta kotona, jos koulussa tai päiväkodissa on sattunut jotain ikävää: joku on kiusannut, kaverin kanssa on tullut riita, on epäonnistunut jossakin tai toiminut itse väärin. Kiukulla lapsi voi myös hakea käyttäytymiselleen rajoja ja selvyyttä siihen, mikä on sallittua ja mikä ei. Tiedostamattaan lapsi kokeilee sitä, kuinka hyvin häntä hoitavat ihmiset pystyvät hallitsemaan tilanteita ja huolehtimaan hänestä.


Arjen ennakoitavuus rauhoittaa

Kaikenikäisillä lapsilla yksi tavallisin kiukun aihe on rajat, joita vanhemmat joutuvat asettamaan. Joskus kiukulla ja uhmalla haetaan vanhemman huomiota. Lapsesta on tärkeämpää saada jopa vanhemman kielteistä huomiota kuin olla täysin ilman huomiota. Tällöin kiireetön yhdessä oleminen ja myönteisen huomion antaminen ovat oivia lääkkeitä kiukkuun.

Samana toistuvat arjen rutiinit tuovat turvaa ja vähentävät tarvetta kiukutella, kun lapsi saa sopivasti lepoa, ruokaa, ulkoilua ja mahdollisuuksia purkaa energiaa liikkumalla. Se, että lapsi pystyy ennakoimaan päivän tapahtumia, rauhoittaa myös.


Omatunto kehittyy


Omatunto ja itsekuri kehittyvät lapsen kasvaessa ja aikuisen kärsivällisesti ohjatessa – sääntöjä on kerrattava. Moni pieni lapsi rikkoo sääntöjä, jotka hänen ”pitäisi jo tietää”. N. 6–7 vuoden iässä aikuisen valvonta ja ohjeet alkavat elää lapsen omana sisäisenä oppaana, omatuntona. Silti aikuisetkaan eivät aina toimi omatuntonsa mukaisesti, vapaa tahto ja kapinahenki vaikuttavat toimiin: ”Tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta en tee.” Sama pätee lapsiin.

Kaiken ikäiset lapset haluaisivat toimia mieliksi vanhemmilleen. Kuitenkin me kaikki, niin lapset kuin aikuiset, olemme pohjimmiltamme mielihyvää tavoittelevia olentoja. Tämä saa joskus kokeilemaan, jos kiukkuamisella saisi jotain halumaansa tai välttäisi jotain epämieluisaa.

 

Lääkkeitä kiukkuun ja rajojen kokeilemiseen

Lapsen kiukkuun on erilaisia syitä. Myös ”täsmälääke” kiukun ehkäisyyn ja hoitoon vaihtelee. Joskus riittävä uni tai ulkoilu auttavat, joskus taas on lisättävä yhteistä aikaa, tai jämäköitä rajoja tai otettava lapsen mielipiteitä enemmän huomioon. 

Alle on koottu muutamia vinkkejä ja näkökulmia siitä, kuinka elää kiukun ja rajojen kokeilemisen kanssa. Katso olisiko näistä apua teidän perheessänne!

 

Positiivinen huomio ja palkinnot

Vanhemman ja lapsen lämmin vuorovaikutussuhde on kasvatuksen perusta. Lapsi, jota kuunnellaan ja arvostetaan, oppii todennäköisesti itsekin kuuntelemaan ja arvostamaan muita. Lapselle syntyy luontainen halu toimia hyväksytyllä tavalla.

Tämä ei suinkaan tarkoita, että lapsi aina toimisi vanhemman toivomalla tavalla. On inhimillistä kokeilla kepillä jäätä: jos kuitenkin saisin, mitä haluan tai voisin luistaa ikävistä velvoitteista. Omien mielipiteiden esittäminen on tärkeää.

Lämmin vuorovaikutussuhde lapsen kanssa luodaan pienillä asioilla. Lapsi ei kaipaa huippukokemuksia, vaan tavallista arkista yhdessäoloa, vanhemman aikaa, arjen puuhien jakamista, touhuilua tai päämäärätöntä oleilua yhdessä. Lapsi haluaa välillä olla myös rauhassa ja tehdä omia asioita. Silloinkin on mukava tietää, että vanhempi on lähellä ja tarvittaessa saatavilla. Lapselle voi viimeiseksi illalla kuiskutella korvaan, kuinka ihana hän onkaan omana itsenään. 

Lapsen on tärkeää tuntea, että hän on vanhemmalleen arvokas, että hänen kanssaan on mukava olla, häneen luotetaan ja hänet hyväksytään ihmisenä, vaikka kaikkia tekoja ei hyväksytäkään. On eri asia sanoa ”Sinun tekosi oli väärä” kuin ”Sinä olet tuhma lapsi.” 
 

Ristiriitatilanteet kuuluvat arkeen

Erilaiset ristiriitatilanteet kuuluvat perheen arkeen. Lasten temperamenttikin vaikuttaa siihen, kuinka paljon ihan normaaliin, hyvään arkeen kuuluu kiukkua. Täydellinen kiukuttomuus ei ole tavoite. On opittava panemaan myös hanttiin!

Jos arki takkuaa jatkuvasti ja tottelemattomuus ja kiukku ovat alituisena riesana, voi vanhempi miettiä, onko arjessa jotain, mikä saa lapsen käyttäytymään uhmakkaasti. Vanhempi voi tietoisesti rauhoittaa tahtia ja antaa lapselle enemmän aikaa ja huomiota. Tällä voi olla enemmän myönteistä vaikutusta kuin kurin tiukentamisella. Sekin voi auttaa, että lapsi saa enemmän ääntään kuuluville, sopivasti päätösvaltaa omissa asioissa ja mahdollisuuden neuvotella joistakin säännöistä aikuisen kanssa. 


Lapsi hakee huomiota

Lapsi haluaa vanhemman huomiota. Hän oppii, millä keinoilla huomion parhaiten saa. Jos huomiota saa myönteisellä käytöksellä, lapsi oppii käyttämään sitä. Jos ainoa keino saada huomiota on ärsyttäminen ja huono käytös, lapsi käyttää niitä. On siis hyvä huomata ne hetket, jolloin lapsi käyttäytyy ja toimii vanhemman toivomalla tavalla ja kiittää aiheesta: ”Minusta oli tosi mukavaa, kun sinä …”, ”Tulin iloiseksi, kun sinä …”, ”Olen ylpeä sinusta, kun …”, ”Olet edistynyt tuossa tosi nopeasti!” Kaikki lapset tarvitsevat kiitosta ja onnistumisen kokemuksia.

Myönteistä huomiota kannattaa antaa myös ilman sen suurempaa syytä: kaapata lapsi halaukseen, osoittaa kiinnostusta lapsen puuhiin ja pörröttää tukkaa. Vanhempi voi myös järjestää tilanteita, joissa lapsi saa osoittaa osaamistaan ja saada kiitosta. Siitä voi tehdä vaikka leikin: vanhempi antaa ohjeita, joita lapsi keskittyy kuuntelemaan ja noudattamaan, ja kiitosta annetaan onnistumisesta. Rooleja voi myös vaihtaa!

Lapsen palkitsemista voi myös käyttää jonkin uuden taidon opettelemisessa: lapsi saa esim. tarran seinälle joka aamu, kun hän pukeutuu itsenäisesti ja ripeästi. Tietystä määrästä tarroja saa palkkion, esim. elokuvareissun vanhemman kanssa. 
 

 

Tärkeät tunteet

Vihaisiin tunteisiin on kaikilla lupa. Oikeus vihan tunteeseen ei kuitenkaan anna oikeutta tehdä mitä tahansa: itsensä, muiden ja tavaroiden vahingoittaminen pitää kieltää ja estää. Suuttumusta voi turvallisesti purkaa vaikka huutamalla, raapimalla tuolin selkää, polkemalla jalkaa, mätkimällä tyynyä tai maalaamalla ja piirtämällä. Lasta voi kehottaa käyttämään sanoja, ei nyrkkejä. 

Kun vanhempi ei koe syyllisyyttä eikä menetä malttiaan lapsen raivotessa pettymystään tai suuttumustaan, vanhemman on myös helpompi auttaa lastaan. 

Lapsen tunne-elämän kehitystä edesauttaa se, että vanhempi ymmärtää lapsen tunnetiloja ja opettaa lasta tunnistamaan tunteitaan sanoittamalla niitä: ”Sinua harmittaa, ettet saanut sitä lelua. Olet nyt tosi pettynyt, minä näen sen.” Näin lapsikin oppii tunnistamaan ja nimeämään erilaisia tunteitaan. Vaikeiden tunteiden jakaminen vanhempien kanssa ja hyväksytyksi tuleminen kiukunkin keskellä ovat tärkeitä kokemuksia. Mahdollisuus saada lohdutusta ja rauhoittua vanhemman avulla antavat lapselle tunteen siitä, että hän on vanhemmalle rakas kaikkine tunteineen. 

Jotkut lapset haluavat päästellä liialliset höyryt ulos itsekseen omissa oloissaan, minkä jälkeen tilanteesta voidaan puhua ja sopia asiat. Perheen perustelluista ja järkevistä rajoista on syytä pitää määrätietoisesti kiinni ja selittää, miksi rajat ovat. Ne antavat lapselle loppujen lopuksi turvallisen olon. Pettymyksetkin ovat väistämätön osa elämää. 

Silloin, kun vanhempi kertoo lapselleen, mikä häntä lapsen käytöksessä harmittaa, hänen kannattaa käyttää ennemmin omista tunteista kertovia minä-viestejä kuin kuvata toisten vikoja, leimata ja nimitellä. ”Minusta tuntuu kurjalta, kun vaatteet lojuvat lattialla ja meinaan niihin kompastua” on parempi kuin ”Miksi sinä et koskaan voi korjata vaatteita lattialta? Olet niin saamaton!” 

Perheenjäsenillä on erilaisia tarpeita ja toiveita. Opettelemalla neuvottelutaitoja voidaan kuunnella ja ottaa huomioon mahdollisimman hyvin kaikkien perheenjäsenten tarpeet. 
 

 

Luovuus ja kekseliäisyys apuun

Jokainen vanhempi joutuu hakemaan oman linjansa arjen rajojen asettamiseen. Lasta voi johdatella arjen karikoiden läpi käyttämällä aina välillä hassuttelua, luovuutta ja satuja. Näistä on paljon iloa, esim.:

  • Vastaan hangoittelevat pienet varpaat saattaa saada sujahtamaan sukkaan, kun lasta pyytää varpaillaan kokeilemaan, onko sukan pohjalla hiiren pesä.
  • Kaikkea tahtova uhmaikäinen voi hämmästyä, kun vanhempi ilmoittaakin haluavansa vielä mahtavampia asioita: linnan, lentokoneen ja norsun.
  • Lasta, joka ei malttaisi lähteä nukkumaan, voi katsoa silmiin ja todeta, että toisessa silmässä lukee selvästi MINUA ja toisessa VÄSYTTÄÄ, on siis aika mennä nukkumaan.

Erilaiset leikit ja kilpailut voivat myös siivittää lasta innostuneisiin ja ripeisiin suorituksiin. Kun vanhempi arvioi, että ”Sillä aikaa, kun minä kuivaan hiukseni, ehdit pukea päällesi alushousut, sukat ja aluspaidan, et varmaan ehdi enempää”, lapsi voikin esittäytyä riemusta pursuavana kaikki vaatteet päällä ennen kuin vanhempi on kuivannut hiuksensa. On hauska yllättää vanhempi olemalla taitavampi ja nopeampi kuin vanhempi olisi voinut uskoa! Vanhempi ihmettelee ja ihastelee lapsen ripeää suoritusta, mikä innostaa yllättämään uudestaankin. 

Saduissa ja kirjoissa voi tutustua muihin lapsiin, joita suuret tunteet kuohuttavat. Kiukun kohtaamista kuvataan mm. kirjoissa:

  • Se pikkuinen Lotta (Astrid Lindgren 1973 ja 1997)
  • Minttu ei tahdo (Maikki Harjanne 1988)
  • Aino tahtoo mukaan (Kristiina Louhi 1988 ja 1990)
  • Ainon äiti on vihainen (Kristiina Louhi 1986 ja 1990).

 

Jämäkät ja tehokkaat käskyt

Kun vanhempi vaatii tai kieltää jotain lapseltaan, hän voi vaikuttaa viestiensä tehokkuuteen. Jämäkkyyttä voi harjoitella. Syyllistymättä ja suuttumatta voi sanoa ”Ei, se ei käy, koska … .” 

Kun lasta pyytää tekemään jotain, on tärkeää varmistua siitä, että lapsi ymmärtää, mitä aikuinen häneltä toivoo. ”Käyttäydy hyvin!” on liian epämääräinen pyyntö. Kerro lapselle, miten hän voi toimia myönteisesti. Varmista, että hän ymmärtää, mikä on se sopimaton teko, jonka kiellät.

Lapsen kanssa kannattaa keskustella perheen säännöistä ja siitä, miksi ne ovat olemassa. Joitakin käskyjä lapsen on helpompi totella, kun niistä varoitetaan etukäteen. Esim. nukkumaan menosta tai ulos lähtemisestä voi kertoa lapselle jo etukäteen, ettei leikin lopettaminen tule yhtäkkiä yllätyksenä. 

1. Valitse riitasi
Anna vain sellaisia käskyjä, joiden takana seisot. Mieti mitkä ovat niitä asioita, joista teidän kodissa pidetään kiinni – mahdollisista protesteista huolimatta. Kaikki asiat eivät ole kieltämisen, käskemisen tai protestihuudon arvoisia. Etukäteen on hyvä myös harkita kuinka pidät kiinni niistä asioista, joita haluat kieltää, käskeä ja vaatia. Käskyt, kiellot ja valinnan vapaus pitää suhteuttaa lapsen ikä- ja kehitystasoon. 

Voit jakaa arjen tilanteet kolmeen luokkaan: 

1. Asiat, joista on ehdottomasti pidettävä kiinni eikä niistä voi neuvotella.

  • Esim. autossa matkustetaan aina turvavyö kiinni tai ulos lähtiessä puetaan vaatteet päälle.

2. Tilanteet, joissa lapsen kanssa voi neuvotella tai tehdä ennakolta sopimuksia hankalien tilanteiden varalle. Esim., jos…

  • …lapsi inhoaa vihanneksia, mutta vanhemman mielestä niiden syönti on tärkeää hyvälle kasvulle. Laaditaan yhdessä lista vihanneksista, joita lapsi sietää syödä, ja joiden turvin lapsi saa riittävästi vitamiineja. Vanhempi sitoutuu tarjoamaan niitä aterioilla ja lapsi sitoutuu niitä syömään. Maistelemalla tutustutaan vähitellen vieraampiinkin makuihin ja vihanneslista laajentuu.
     
  • …kaupassa tulee karkkipäivänä itku siitä, kuinka paljon karkkia ostetaan. Sovitaan jo kotona yhdessä etukäteen, kuinka paljon karkkia ostetaan. Pidetään kaupassa sopimuksesta kiinni.

3. Tilanteet, joissa lapsi voi valita ja päättää asioistaan tietyissä rajoissa.

  • Esim. pieni lapsi saa valita aamulla päälleen kahdesta paidasta mieluisamman tai isompi lapsi saa valita kouluun mieleisenä vaatteet, kunhan ne sopivat säähän ja ovat soveliaat kouluun.

(Mukailtu Greene 2000)


Mitkä arjen asiat teillä kuuluvat mihinkin näistä kolmesta luokasta?

Esim.: Saanko katsoa myöhäiselokuvan televisiosta? Minkälainen kampaus laitetaan kouluun? Onko laitettava kurahousut? Minkä lelun otan lelupäivänä päiväkotiin? Saanko kasvattaa otsatukan pois? Saanko kävellä yksin eskariin? Saanko valita mitä syön aamiaiseksi? Voinko määrätä, paljonko saan viikkorahaa? Onko takki ripustettava naulaan? Voinko syödä aterian television äärellä? 


2. Käsky ei ole ehdotus tai kysymys 

Älä ehdota tai kysy silloin, kun lapsi ei voi päättää, kuinka toimitaan. Isompien lasten ja aikuisten kanssa kysymysmuotoinen ehdotus on kohtelias tapa puhua, esim. ”Laittaisitko lelut laatikkoon?” 

Pieniä lapsia kysymysmuoto hämmentää – voinko todella valita? Sano vaikka: ”Kerätäänpä lelut yhdessä laatikkoon” ja jatka tarvittaessa: ”Keräätkö sinä legot vai pehmolelut?” Käsky sanotaan ystävällisellä, mutta varmalla äänensävyllä: vanhempi tarkoittaa, mitä hän sanoo. Vältä huutamista, pyri perustelemaan käskysi. 

3. Yksi käsky kerrallaan
Lapsen on vaikea pitää mielessään kovin useita tai pitkiä käskyjä. Anna siis yksi käsky kerrallaan. Jaa pitkä ja monimutkainen käsky pienempiin osiin ja varmista, että lapsi alkaa toimia oikein ennen kuin annat lisää ohjeita. Anna kiitosta, kun lapsi toimii toivotulla tavalla.

4. Varmista lapsen huomio
Joskus muu mielenkiintoinen asia tai tekeminen vie lapsen huomion pois vanhemman sanomisesta. Valikoivan kuulon ei ole vaikea valita, keskittyäkö lempiohjelman vai äidin käskyn kuuntelemiseen. Leikkiin uppoutuneen lapsen on vaikea keskittyä mihinkään muuhun. 

Varmista siis, että lapsi kiinnittää sinuun huomion, kun puhut hänelle. Voit mennä lapsen luokse, ottaa häntä käsistä ja katsoa silmiin samalla, kun kerrot pyyntösi. Pyri katsekontaktiin, vaikka hellästi lapsen päätä kääntämällä. 

5. Varmista, että lapsi ymmärtää
Jos et ole varma, onko lapsi ymmärtänyt tai kuullut käskysi, voit pyytää lasta toistamaan, mitä sanoit. Näin käsky ei unohdu niin helposti.

6. Miksi kannattaa toimia näin?
Kun perustelet lapsellesi, miksi hän ei saa tehdä jotain tai miksi hänen olisi syytä tehdä jotain, on mukavampaa kuulla, mitä hyötyä asian hoitamisesta on, kuin mitä haittaa on sen hoitamatta jättämisestä. 

7. Vältä syyttelyä
Syyttely ja leimaaminen tuntuvat kurjalta ja nostavat usein karvat pystyyn. Syyttelyn sijasta kuvaile lapsellesi minä-viestin avulla, mitä hänen käyttäytymisensä aiheuttaa sinulle tai muille. Kuvaa 1. mikä on se asia tai käyttäytyminen, jota et voi hyväksyä, 2. tunne, jonka se herättää sinussa, ja 3. miten asia konkreettisesti vaikuttaa sinuun. 

Esim.: ”Kun takkisi ja reppusi ovat levällään eteisen lattialla (tilanteen kuvaaminen syyttelemättä), se suututtaa ja pelottaa minua (oman tunteesi kuvaus), kun eteisessä ei mahdu kulkemaan ja meinaan kompastua (konkreettinen vaikutus sinuun).”

 

Kun lapsi ei kaikesta huolimatta tottele

Väkivaltaiset rangaistukset, nöyryyttäminen ja nujertaminen eivät ole koskaan oikea ratkaisu. Lapselle ei saa olla väkivaltainen. 

Mieti minkälaisia myönteisiä tai kielteisiä seurauksia tärkeiden ja perusteltujen sääntöjen tottelemisesta tai tottelemattomuudesta seuraa. Vanhemman pitäisi seisoa lupaustensa ja asettamiensa seuraamusten takana. Vanhemman on osoitettava, että säännöt oikeasti on tarkoitettu noudatettaviksi.

8. Tunteiden ottaminen vastaan
Kun kiellät tai pyydät lapseltasi jotain, lapsi voi ensin suuttua. Kova kovaa vastaan -asetelma nostaa usein uhman pintaan, kummankaan on enää vaikea kuunnella toista. Sen sijaan voit ottaa lapsen vaikean tunteen vastaan, osoittaa sille ymmärrystä ja silti pitää jämäkästi kiinni toiveestasi tai pyynnöstäsi: ”Sinua harmittaa tosi paljon, että huomautan vaatteiden lojumisesta lattialla. Eteisessä on vaikea kulkea, kun siellä meinaa kompastua kasoihin.” 

Lapsi haluaa todennäköisemmin kuunnella mikä sinua tilanteessa harmittaa, kun osoitat ensin ymmärtäväsi hänen kurjan tunteensa ja tilanteensa. Kun lapsi ottaa tarpeesi huomioon, kerro, miten mukavalta se sinusta tuntuu.

9. Oppia kantapään kautta
Kun se on turvallista ja muutoin soveliasta, lapsen voi antaa huomata kantapään kautta, että vanhemman pyyntö tai kielto on järkevä, ja sitä kannattaa noudattaa. Pikku-nakupelle voi käydä ulkoportailla toteamassa, että ulkona on oikeasti kylmä ja vaatteet on syytä pukea päälle. Koululainen oppii kokemuksesta, kuinka kurjaa on mennä kouluun läksyt tekemättä. 

Ei ole tarkoitus asettua lapsen yläpuolelle asenteella ”Mitäs minä sanoin!”, vaan osoittaa iloa siitä, että lapsi haluaa toimia rakentavasti. Yhdessä voidaan pohtia, kuinka ikävä seuraus vältetään jatkossa.

10. Kohtuullinen seuraus
Mieti etukäteen, mitä tärkeimpien sääntöjen rikkomisesta seuraa. Tämä on hyvä siksi, että itse tilanteessa vihaisena voi langettaa kohtuuttomia seurauksia, joista on mahdotonta pitää kiinni. Pohdi joskus ison lapsen kanssa seurauksia. Lapsi voi esim. menettää jonkin etuoikeuden määräajaksi tai joutua korvaamaan aiheuttamansa vahingon. 

Lapsesta on helpottavaa huomata, että tahalliset tai tahattomat teot on mahdollista sovittaa tai korjata ja saada anteeksi ja unohtaa. Hän myös oppii ymmärtämään, kuinka vahingon korjaamiseen menee enemmän aikaa kuin sen aiheuttamiseen. 

11. Kädestä pitäen -tekeminen
Kun lapsi ei tee, kuten vanhempi pyytää, mitä vanhempi voi tehdä? Nalkuttaminen, kiljuminen tai asian tekeminen lapsen puolesta eivät ole mukavia vaihtoehtoja. Kokeile kädestä pitäen -tekemistä. Sano samasta asiasta lapselle kaksi kertaa, varmista, että lapsi on kuullut pyyntösi. Tämän jälkeen menet lapsen luokse ja teet hänen kanssaan yhdessä sen mitä pyysit, esim. otat lasta kädestä kiinni ja nostatte yhdessä takin lattialta naulakkoon. 

Ole jämäkkä, mutta älä vihainen tai suuttunut. Kiitä lasta: ”Sinähän osaat nostaa hienosti takin naulakkoon. Kiitos! Nyt on paljon mukavampi kulkea eteisessä, kun ei tarvitse kompastua takkiisi.”

12. Viimeinen varoitus
Kahden pyynnön jälkeen voit antaa lapselle viimeisen varoituksen. Lapsi saa valita, kuinka hän toimii. Kerro lapselle, mitä siitä seuraa, jos hän ei tottele: ”Jos vielä potkit siskoa pöydän alla, saat mennä huoneeseesi ja sinun ateriasi päättyy tähän. Voit päättää itse kumman valitset.” Viimeiseen varoitukseen voi liittää kolmeen laskemisen: ”Olen pyytänyt sinua kahdesti tulemaan ruokapöytään. Ellet ole täällä, kun olen laskenut kolmeen, tämä ateria jää sinulta väliin.” Seurauksen tulee olla sellainen, jonka voi toteuttaa.

13. Peli poikki ja jäähylle 
Jäähykäytäntö on yksi tapa katkaista käyttäytyminen, jota et voi hyväksyä. Idea on sama kuin jääkiekossa: sovittujen sääntöjen rikkomisesta vihelletään peli poikki. Kerro lapselle, että tilanne ei voi jatkua (koska lapsi esimerkiksi häiritsee muita, tai vahingoittaa tavaroita). Sen jälkeen poistutte yhdessä lapsen kanssa. Lapsi voi mennä esimerkiksi omaan huoneeseen, tai sohvalle istumaan. Kerro lapselle, että olet lapsen kanssa kunnes tilanne on tasoittunut ja lapsi rauhoittunut. Sitten kun lapsesta tuntuu, voitte jutella asiasta. Kun lapsesta tuntuu, että hän voi palata toimintaan josta hän poistui, kokeillaan onnistuuko. Aikuisen tehtävä on olla aidosti kiinnostunut siitä, mitä lapsi ajattelee asiasta ja tilanteesta, ja mikä mahtoi olla se mistä lapsi suuttui tai riehaantui. Lapsen kertomuksesta voi avautua yllättäviä asioita, joita aikuinen ei ole havainnut tai joista aikuinen ei ole tiennyt. Jos tietyt tilanteet toistuvat koska ne ovat lapsen kannalta syystä tai toisesta melkein ylivoimaisia, lapsen kanssa keskustellaan etukäteen miten toimitaan jos ei-toivottu käyttäytyminen toistuu. Lapsen on hyvä ymmärtää, että se mitä ei sallita, on lapsen väärä teko. Lapsen tunteet sallitaan – suuttua saa, mutta toisia, itseä ja tavaroita ei saa vahingoittaa.

Lapsi saattaa protestoida rajusti sitä, että joutuu poistumaan tilanteesta. Jäähyn toteuttaminen rauhallisesti, päättäväisesti ja empaattisesti auttaa kuitenkin lasta hahmottamaan tilanteen ja tuo mahdollisuuden tunteiden säätelykyvyn kehittymiselle turvallisen aikuisen avulla. Tunteiden saaminen takaisin hallintaan tuo lapselle helpotusta. Aikuisen tulee myös auttaa lasta takaisin tilanteeseen, josta poistuttiin. Lapsi saattaa haluta keskustella asiasta vielä myöhemminkin, ja aikuinen voi auttaa lasta kysymällä muutaman tunnin päästä mitä lapsi nyt ajattelee tilanteesta. Aikuinen voi myös yrittää löytää satua tai keksiä itse kuvitteellista tarinaa joka auttaa lasta työstämään vastaavanlaisia tilanteita ja hahmottamaan miltä muista tilanteeseen osallistuneista tuntuu.

Jäähyn tarkoitus ei ole milloinkaan nöyryyttää lasta, rangaista tai aiheuttaa mielipahaa, vaan antaa lapselle mahdollisuus rauhoittua, ja yhdessä aikuisen kanssa pohtia ja oppia minkälainen käytös on sallittua tai kiellettyä. Jäähyä ei kannata käyttää liikaa, eikä sitä kaikkien lasten kanssa tarvita koskaan. Se on kuitenkin joskus toimiva keino auttaa erityisesti niitä lapsia, joiden haasteena on kehittää itsehillintäänsä esim. vilkkauden vuoksi.


14. En kestä enää…
Joskus voi tulla raja vastaan ja tuntua, että nyt on päästävä huudosta ja kiukusta pois. Tällöin voit hetkeksi vetäytyä rauhoittumaan toiseen huoneeseen. Voit vaikka laskea 1:stä 50:een ja potkia seinää. Lapselle voit sanoa esim.: ”Huomaan, että sinua kiukuttaa. Minun korvani ovat nyt täynnä huutoa, ja minun on saatava hetki lepuuttaa niitä. Palataan kohta asiaan.” Jos kotona on toinen aikuinen, voit lähteä vaikka lenkille tai rauhoittaa mieltäsi muuten raittiissa ilmassa.

Haastava käytös voi vaatia apua

Joskus vanhemman mieleen voi hiipiä epäilys: ”Onko tämä enää normaalia? Pitäisikö lapseni käytöksestä olla huolissaan?” 

Aina ei olekaan helppoa määritellä, mikä on ns. normaalia huonoa käytöstä, tottelemattomuutta ja rajojen kokeilua, mikä taas niin haastavaa käytöstä, että voidaan puhua jopa vaikeudesta, häiriöstä tai oireyhtymästä, johon lapsi ja perhe tarvitsevat apua. 

Hankalan käyttäytymisen taustalla voi joskus olla esim. jokin seuraavista syistä:

  • tarkkaavaisuushäiriö
  • impulsiivisuus
  • ylivilkkaus
  • motorinen levottomuus
  • kielen ymmärtämisen tai tuottamisen vaikeus
  • oman toiminnan ohjaamisen vaikeus
  • muistivaikeudet
  • käytöshäiriö
  • masentuneisuus tai jokin tunne-elämän häiriö.

Joskus lapsen huomattava lahjakkuus voi saada hänet käyttäytymään haastavasti.

Jos vanhempi epäilee, että lapsen käytös ei ole ns. normaalin rajoissa, siitä kannattaa puhua ja asia tutkia esim. neuvolassa tai kouluterveydenhuollossa. Tukitoimien kannalta on aina parempi mitä aikaisemmin tilanne selvitetään! 

Toiset lapset tarvitsevat jämäkämpää ohjausta ja rajojen asettamisen tapaa kuin toiset, vaikka kyse ei olisi mistään häiriöstä. Ohjauksessa ja kasvaessa villimmätkin vipeltäjät oppivat vähitellen mm. neuvottelemaan, jakamaan ja hillitsemään itseään. Katso vinkkejä jämäkästä rajojen asettamisesta. Jotkut lapset taas tarvitsevat apua vanhemmiltaan saadakseen lisää rohkeutta.

Merkkejä siitä, että lapsen käytös voi vaatia ulkopuolisen ammattilaisen arviointia ja apua ovat:

  • Lapsi kieltäytyy jatkuvasti tekemästä sitä, mitä pyydetään, eikä lainkaan välitä noudattaa kodin, päivähoitopaikan tai koulun sääntöjä.
  • Lapsi ei opi kokemuksesta mitään, vaan toimii uudelleen ja uudelleen samalla tavoin kielteisesti, vaikka vanhemmat ovat yrittäneet ohjata käyttäytymistä eri tavoin.
  • Vaikean käyttäytymisensä vuoksi lapsen on vaikea keskittyä oppimiseen.
  • Lapsen käytös on hyvin arvaamatonta, vaihtelee äärimmäisyydestä toiseen, minkä vuoksi hänen on vaikea saada ystäviä. Lapsi on yksin päivähoidossa tai koulussa ja kotona.
  • Lapsi satuttaa toisia ja joutuu alituiseen tappeluihin.
  • Lapsi varastaa ja valehtelee eikä koe siitä syyllisyyttä.
  • Normaalit arjen askareet, kuten herääminen ja nouseminen, pesulle meno, pukeutuminen, nukkumaan menoa ja ovesta ulos pääseminen, tuntuvat jatkuvasti ylitse pääsemättömän vaikeilta haasteilta.
  • Lapsi on hyvin herkkä loukkaantumaan ja pahoittamaan mielensä.
  • Lapsi vetäytyy kokonaan kontaktista toisten lasten seurassa.
  • Lapsen puhe, käyttäytyminen tai mielenkiinnon kohteet poikkeavat selkeästi ikätovereista.

Merkittävää on se

  • kuinka kauan haastava käytös on jatkunut
  • onko käyttäytyminen päivittäistä
  • ovatko vanhemmat toistuvasti voimattomia tai huolestuneita lapsen käyttäytymisen suhteen.

Jos olet huolissasi lapsestasi, puhu asiasta esim. neuvolassa tai kouluterveydenhuollossa terveydenhoitajalle, lääkärille tai psykologille.

 

Lähteet ja kirjallisuutta

Arajärvi T. 1999. Hyvä lapsuus vauvasta koululaiseksi. Ajatus-kirjat. Karisto.

Furman B. 2003. Muksuoppi : ratkaisun avaimet lasten ongelmiin. Tammi.

Furman E. 1993. Auta lasta kasvamaan. Yliopistopaino.

Gottman J. 1997. The heart of parenting. How to raise an emotionally intelligent child. Bloomsbury Publishing Plc. London.

Greene R. W. 2000 The Explosive Child. Harper & Row Distributors, LTD.

Gyldén O., Hemánus K., Ikonen M., Kivinen R., Pyrrö S., Salovaara E. 2000.

Kaks’plus, pieni kasvatuskirja. 

Heikkilä M., Luumi P. 2003 Rakasta lasta – suojele lapsuutta. LK-kirjat. Gummerus.

Karila I. 1977. Lapsen kanssa. Tietoa ja herätteitä lasten vanhemmille ja hoitajille. Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Kekseliäs kasvatus. 2001. Lastensuojelun keskusliitto. 

Kinnunen S. 2003. Anna mun olla lapsi. Kirjapaja.

Litja T., Oinonen M. 2000. Mä en haluu. Leikki-ikäisen arjen pulmia. Edita.

Over the Top Behaviour in the Under Tens. National Family & Parenting Institute, London, UK. Saatavilla: http://www.e-parents.org/data/behaviour/pdfs/NFPIunder10s.pdf. Luettu 15.6.2005.

Peltonen A., Kullberg-Piilola T. 2000. Tunnemuksu. Tunnetaitoja perheille ja kasvattajille. Kirjapaja.

Rönkä T. 1989. Kasvattajan kolme oppituntia. Kasvattajien aktivointikurssi. Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Sandberg S., Santanen S. Jansson A., Lauhaluoma H. 2002. Perhekoulun käsikirja. Käytännön opas vanhemmille. Barnavårdsföreningen i Finland r.f. – Suomen Lastenhoitoyhdistys.

Sinkkonen J. 1998. Lapsen kanssa hyvinä ja pahoina päivinä. WSOY.

Tahkokallio K. Kotipesän lämpöä etsimässä. Kirja vanhemmuudesta, rakkaudesta ja rajoista. WSOY.

Tasola S., Lajunen K. 1997. Käsikirja Vanhempana vahvemmaksi. Vanhempien valmennusohjelma. Kopijyvä.

Toimiva perhe –kurssin työkirja. 1999. Pääsuunnittelija Thomas Gordon, suomalainen laitos: Salminen P. ja Staffans T. Gordon Training International. Nuorten Keskus.

 

Päivitetty 5.3.2014