Nimetön

Kuopuksemme on ollut ikänsä suhteellisen huono nukkuja. Heräilyt ovat lisääntyneet nyt puolenvuoden aikana ja olemme kokeilleet kaikki unikoulut. Neuvola on neuvoton. Heihin olen ollut asian tiimoilta yhteydessä. Jokainen unikoulumme on vain pahentanut tilannetta. Unipäiväkirjan täytöstä ei ole ollut hyötyä kun sieltä ei löytynyt mitään mikä heräilyihin vaikuttaisi. Lapsi syö hyvin, on aktiviteetteja sopivasti ja unen määrä on sopiva, ennemmin liian vähän kuin liikaa. Ajattelimme alkuun että kiukuttelu öisin johtuu tempperamenttisesta luonteesta mutta tähänkin tuli vastaus, tempperamenttisuus (lue:kiukkuinen) johtuu huonosti nukutuista öistä. Se mikä on outoa on se että tässä kuitenkin satunnaisesti lapsi nukkuu yöt heräämättä (ehkä kerran kahdessa viikossa) vaikka mitään erikoista ei noita öitä edellä (selvisi unipväkirjasta) epäilimme myös maitoallergiaa mutta sekin poissuljettu. Ja kuten jo sanoin, kaikki unikoulut on pidetty, nämä viralliset suositukset sekä super nannyn unikoulu…ei apua. Neuvolan puheista päättelin että tämän ikäisille ei normaalisti pidetä sairaala unikoulua? Olemme täysin neuvottomia. Myöskään penestä tai soshuollosta ei apua. Isovanhemmat hoitavat yön sillointällöin mutta mitään lopullista ratkaisua se ei tuo. Auttakaa!!!

Nimetön

Hei!
En tiedä, onko minulla mitään pätevää ohjetta sinulle, mutta kerron meidän perheen tilanteen.
Meillä on reilu 2-v lapsi, joka on aina ollut huono nukkumaan. n. 7kk-14kk:n iässä en nukkunut yhtään yli 2 tunnin pätkää. Unikouluja kokeiltiin, mutta eivät auttaneet. Jostakin syystä lapsen ensimmäisen sairauden jälkeen yöt rauhoittuivat selkeästi, joten sairaalan unikoulua emme kokeneet hyödylliseksi. Huudatusunikouluun emme ole missään vaiheessa halunneet ryhtyä.
Tilanne on siis viimeisen reilun puolen vuoden aikana ollut seuraava: Iltaruutiineiden jälkeen huoneessa ollaan, kunnes lapsi nukahtaa. Vanhempi istuu lapsen sängyn vieressä, mutta ei koske lapseen muuta kuin mikäli lapsi nousee sängyssä ylös ja kehoitus pään painamisesta tyynyyn ei auta. Nukahtamisen jälkeen vanhempi menee omaan huoneeseen aikanaan nukkumaan. Kun lapsi herää yöllä, vanhempi menee huoneeseen rauhoittamaan lapsen. Yleensä riittää, kun silittää ja laittaa peiton päälle, joskus tarvitsee ottaa syliin ja halata. Kerrotaan, että äiti on tässä, ei hätää, nuku vain. Jos lapsi rauhoittuu heti uneen, vanhempi palaa sänkyynsä. Mikäli lapsi herää uudestaan/ei vaivu heti uneen, vanhempi siirtyy loppuyöksi nukkumaan patjalle lapsen viereen lattialle.
Kaikkien mielestä ei ehkä paras ratkaisu, mutta näin olemme päässeet siihen, että yöllä herätään vain kerran, joskus pari-kolme kertaa (yleensä painajaisia, jolloin lapsen rauhoittaminen kestää hetken tai lapsi on kipeä). Nyt hiljalleen on myös alkaneet lisääntyä ne yöt, jolloin lapsi nukkuu jopa viiteen – joskus kellonsoittoon saakka – omassa huoneessa yksin. Uskon, että aikanaan lapsi on valmis nukkumaan koko yön yksin, eikä meillä ole tällä hetkellä tilannetta, jossa järjestely pitäisi väkisin muuksi muuttaa (esim. toinen lapsi tulossa). Ajatus, että lapsi kävelee itse vanhempien sänkyyn, ei ole vielä toiminut, sillä kun lapsi herää ja ei kuule ääniä talosta, hän alkaa itkemään, eikä lähde sängystään ennen kuin on paniikissa (”missä äiti ja isä on”) tai kuulee jonkun ääniä.

Nimetön

Hei!

Minullakaan ei varsinaisesti ole ratkaisua tilanteeseenne, mutta samankaltaisia kokemuksia kyllä. Meillä esikoisen kanssa kokeiltiin unikoulut sun muut, mutta ne tosiaan vain pahensivat tilannetta ja saivat hänet pelkäämään nukkumista entistä enemmän. Meillä oli myöskin käytössä tuo patja lapsen sängyn vierellä, joka kyllä toimi, mutta äidin selkä ei siitä pitänyt ja lopulta siirsimme lapsen sängyn omaan makuuhuoneeseemme ja yöt rauhoittuvat sillä. Vähän alle 4-vuotiaana lapsi halusi itse sängyn takaisin omaan huoneeseen (oltiin sovittu uuden hienon yölampun ostamisesta, kun alkaa nukkua omassa huoneessa), mutta nukahti edelleen vain äidin istuessa sängyn vierellä. Vasta 5-vuotiaana alkoi yksin nukahtaminen onnistua! Kokonaisia öitä nukkuu vielä nyt 6-vuotiaanakin harvoin, ja herätessään tulee usein kertomaan äidille ettei saa unta. Menee kyllä itse takaisin nukkumaan, kun äiti sanoo ettei ole mitään hätää.

Kuopuksen (kohta 3 v) kanssa ei unikouluja edes harkittu, vaan äiti istuu sängyn vierellä kunnes lapsi nukahtaa. Herätessään yöllä (lähes joka yö) lapsi tepsuttaa vanhempien sänkyyn ja saa nukkua siinä aamuun asti. En tiedä onko toimintatapamme oikea, mutta ainakaan kuopuksella ei ole samanlaista ”paniikkia” nukkumisesta kuin esikoisella ja äitikin saa sentään vähän paremmin nukuttua kuin esikoisen kanssa. Molemmilla lapsilla on vilkas mielikuvitus ja näkevät paljon unia, en tiedä olisiko sillä vaikutusta asiaan…

Voimia ja jaksamista sinulle, toivottavasti tilanteenne helpottuu jollain keinolla. Tärkeintä, että itse saat nukuttua edes silloin tällöin pahimpia univelkoja pois – uskon, että ne lapsetkin kyllä aikanaan oppivat nukkumaan, kunhan mahdolliset kiputilat yms. on poissuljettu, eikä nukkumisesta tehdä liian isoa ”peikkoa”. Tsemppiä!!!

Nimetön

Jotkut ovat kokeneet, että kaikkien mahdollisten langattomien laitteiden (kännykät mukaan lukien) sulkeminen asunnosta yöksi on helpottanut sekä lasten että aikuisten nukkumista. Mikroaaltosäteilyä tietysti tulee myös ulkoa ja naapurin wi-fistä, mutta epätoivoisimmat ovat esim. kerrostalossa voineet sopia naapureiden kanssa wifienkin sulkemisesta.

Nimetön

Olen kuullut erään lapsen olleen äidissään niin kiinni ettei nukkuminen onnistunut. Äiti sanoi joka ilta hei hei ja lähti ovesta. Isä laittoi nukkumaan ja lapsi oli tyytyväinen kun luuli ettei äiti ole kotona ja itkeminen perään olisi turhaa. :)

Nimetön

Meillä lapsi on nukkunut huonosti myös, (esim 8kk iässä heräsi tunnin välein joka yö), ja juurikin siitä syystä nukkunut vieressä sivuvaunussa. Vajaan vuoden iässä pidennettiin unipätkää pehmeällä unirytmin muuttamisella (Gordon). Nyt 2v ja joskus herää öisin mutta rauhoittuu kun huomaa että vanhempi on läsnä, esim hengityksestä. Pieni silitys tai kehotus ”nyt nukutaan” auttaa viimeistään. Meillä on aivan rauhallista klo 22-07 välillä. Hyvät unet on mulle supertärkeät, joten en halua tehdä mitään muutoksia toimivaan systeemiin. Eikä tässä tarvi mistään tinkiäkään, ei asuta yksiössä, joten makuuhuoneen voi rauhoittaa nukkumista varten. Lisäksi ihmislapselle on hyvin luontaista nukkua perheensä seurassa ja siitä ei ole mitään haittaa ylipäätään.

Reiska

Olisi hyvä, ettei tällaisilla foorumeilla jaettaisi ihan mitä tahansa huuhaatietoa. Wifi-laitteilla tai muilla kodin sähkölaitteilla ei ole mitään vaikutusta aikuisten eikä lasten uneen. Foliohattuiluun ei ole syytä.

Vastaa aiheeseen: 2 vuotiaan yöheräily
Huomioithan että keskusteluareenan viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Periaatteiden vastaisia viestejä ei julkaista. Työntekijät moderoivat viestit kaksi kertaa viikossa, joten viestisi julkaisemisessa saattaa kestää joitakin päiviä.