Nimetön

Olen useamman vuoden esittänyt vahvaa vaikka koko maailma tuntuu kaatuvan päälle. Tällä hetkellä tilanne on se, että itse olen kotiäitinä (onneksi), minulla on kaksi ihanaa lasta sekä aviomies joka käy töissä 9-18 välillä ma-su. Lapset käyvät päiväkodissa ma-pe ja lasten haku on minun vastuulla ja haen heidät kävellen, matkaa suuntaansa noin 4km.

Saan nykyään kohtuu paljon ahdistuskohtauksia, mutta pidän ne sisälläni koska en voi murtua lasten nähden. Myös erilaisia pelkotiloja on nyt tullut, esim sosiaalisten tilanteiden pelko, yksin olemisen pelko sekä pelkään nukahtaa.

Esikoinen käy toimintaterapiassa kerran viikossa johon minun pitää hänen kanssaan mennä koska mies on töissä. Pelkojeni takia kuljemme nykyään taksilla.
Nuorimmaiseni käy myös puheterapiassa kerran viikossa, johon tulemme kulkemaan myös taksilla tästä eteenpäin.

Olen myös äärimmäisen väsynyt koko ajan, teen asioita koska ne on pakko hoitaa, esim lapset , kotityöt yms.

Välillä ahdistaa niin että oksettaa. Syöminen ei kiinnosta, voisin olla syömättä koko päivän mutta tiedosta sen että on pakko syödä jotta jaksan olla lasten kanssa.

Koen epäonnistuneeni elämässäni. Minulla on äärimmäisen vähän ystäviä. Ainoat ketä oikeasti koen kuuluvan lähipiiriini ovat mieheni ja oma äitini.

Pelkään milloin romahdan kokonaan. Pelkään olla yksin kotona koska pelkään että satutan itseäni.

Nimetön

Hei!

Ylitit jo yhden kynnyksen, kun kirjoitit tänne ja kerroit elämäntilanteestasi.

Kirjeestäsi ei ilmennyt, oletko saanut ammattiapua mistään.
Jos et vielä ole saanut ammattiapua, niin siihen hakeutuminen olisi varmasti nyt todella tärkeää.

Älä turhaan esitä vahvaa. Kerro avoimesti miehellesi ja äidillesi tilanteestasi. Uskon, että se kannattaisi ja auttaisi sinua paljonkin.
Väsymykseen voi olla montakin syytä ja apua varmasti löytyy siihenkin.

Sinulla on kuitenkin joitakin ystäviä. Hekin varmasti haluavat auttaa, jos kerrot heille ongelmistasi.

Meillä on MLL:ssä myös vanhempainpuhelin, jonne voi soittaa.
Numeron ja päivstysajat löydät Vanhempainnetin etusivulta. (Puhelu on soittajalle ilmainen).

Sinun olisi nyt tärkeää saada apua itsellesi ja päästä eteenpäin elämässä, jossa sinulla on kaksi ihanaa lasta sekä aviomies niin kuin kerrot.
Rohkenit kirjoittaa tänne palstalle, niin uskon sinulla olevan rohkeutta myös pyytää apua ammattiauttajalta.

Toivon kevään valon myötä valoa myös sinulle ja elämääsi!

Vastaa aiheeseen: Ahdistus

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.