Nimetön

Yhessä muutaman vuoden (verrattain lyhyen aikaa siis), vauva muutaman kuukauden, pari koiraa, talous minun vastuulla (mies aina rahaton, olen joutunut lainaamaan hänelle), itse työtön burn outin myötä (nyt äitiyslomalla), tulevaisuudesta ei tietoa töiden osalta, miehellä mielenterveysongelmia (lääkitys on), joiden todellisuus valkeni vasta yhteenmuutettua. Ikä lähempänä keski-ikää, eli elämää on takana, ihmissuhteita. Vauvantulon myötä silmät avautuneet parisuhdetilanteeseenkin, eli en koe että raskas vauva-aika nämä eroaikeet on herättäneet, vaan se, että nyt näen miten erilaisia olemme, mitkä ovat mieheni motiivit, mitkä omani. Huomaan kulkeneeni parisuhteesta toiseen samalla kaavalla. Jään itse jalkoihin, olen liian kiltti, käytetään helposti hyväksi (esim. taloudellisesti). Haluaisin olla mieluumin yksin vauvan kanssa, mutta toisaalta hirvittää yksinhuoltajuus, enkä haluaisi sitä. En kuitenkaan halua olla epätyydyttävässä ja epätasa-arvoisessa parisuhteessa, roikkua siinä vauvan takia, kun kuitenkin paha ola koko ajan. Olen yrittänyt puhua miehelleni, hän ei näe ongelmaa tai jos näkee, syy on mun raskaushormoneissa. Ei lämpene pariterapialle, jota olen ehdottanut. Olen umpikujassa, menen päivän kerrallaan, minuutin kerrallaan. En tiedä mitä tähän nyt ulkopuolinen osaisi sanoa, muuta kuin sen klassisen ”eka vauvavuosi on rankka, kannattaa odottaa sen yli”. Mutta kun en koe, että vauvanhoidon rankkuus näitä ajatuksia on kirkastanut. Jäin henkisesti ja konkreettisestikin yksin jo synnytysosastolla, koska miehelleni vauvan syntymä olikin yllättävän rankka kokemus, eikä hän ole kyennyt olemaan läsnä. Toivoimme vvauvaa kuuitenkin kovasti ja itse elin tähän asti illuusiossa että no nyt on hyvä suhde… Phuuh.

Nimetön

Hei,ensimmäisen lapsen syntymä on tosiaan aina parisuhdettakin koetteleva tapahtuma. – Lapsen saanti on lahja, mutta pienen vauvan ja kaiken jo olemassa-olevan yhteensovittaminen ei useimmilta vanhemmilta suju ilman lisäponnisteluja.

Uskon että olet nykytilanteeseen uupunut.-Jos miehesi ei ole valmis lähtemään pariterapiaan, voisitko harkita meneväsi niihin ilman häntä? Vaihtoehtoina on ainakin perheneuvola/kirkon perheasiain neuvottelukeskus, perheasioiden sovittelu ja eroneuvo-palvelu.

Jos olette yhdessä toivoneet lasta, uskon että miehesi haluaa olla lapsellenne hyvä isä. Sinuna miettisin pieniä asioita/hetkiä, jotka miehesi ja pienokaisenne voisivat hoitaa kahden kesken. Se voi olla vaikka ruokailuhetki, kirjanlukuhetki, hiekkalaatikollakäynti tai jotain muuta hyvin pienimuotoistakin. Näin yhteinen pienokaisenne saisi luotua myös suhteen isäänsä, jota hän varmasti kasvaessaan tulisi ennemmin tai myöhemmin kaipaamaan.

Tärkeää on myös se, että et vaadi itseltäsi liikaa. Pyydä ystäviltä ja läheisiltäsi lastenhoito-apua. Joskus jopa tunnin tai kahden oma-aika antaa uskomattoman paljon uusia voimavaroja.

Uskon että selviydyt tästä. – Kaikkea hyvää koko perheellenne!
t. MLL:n vanhempainpuhelimen päivystäjä, Kaarina

Nimetön

Kosketti lukea viestisi. Sinulla on monia isoja asioita yhtäaikaa selvitettävänä, mikä uuvuttaisi kenet tahansa. Hienoa, että alat näkemään ja ottamaan huomioon omia tarpeitasi. Se on pitkällä tähtäimellä myös lapsesi etu.

Suosittelen lämpimästi, että lähtisit hakemaan tukea ja keskusteluapua ammattiauttajilta. On tärkeää, että, oli päätöksesi eron suhteen mikä hyvänsä, päädyt siihen ennakoiden, suunnitelmallisesti ja rauhallisin mielin ja toivottavasti yhteistuumin puolisosi kanssa. Esim. perheasioiden sovittelussa voi käydä yksinkin ja ehkäpä puolisosi tulee jossain vaiheessa mukaan. Yhteystiedot löytyvät kunnan palveluista, sosiaalipuolen palveluista, infoon soittamalla.

Kannattaa antaa aikaa, niin itselle kuin puolisollekin avata keskustelua, sopeutua uudenlaisiin tarpeisiin. Luonnollisesti, jos toinen on väkivaltainen, fyysisesti ja/tai henkisesti, ero on syytä toteuttaa pian.

Kaikkea hyvää Sinulle

Alueelle ‘Vauvaperheen arkea’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.