Nimetön

Kysymys oikeastaan on se onko täällä tai jossain muualla keskustelualustaa vanhemmalle jonka lapsi on jo nuori aikuinen ja itsenäistyminen plus irtautuminen tuottaa omansalaisia pulmia, molemmille…

Nimetön

Hei,

Hyvä kun laitoit viestiä ja otit asian puheeksi. Varsinaista itsenäistyvien nuorten elämänkiemuroihin keskittyvää keskustelupalstaa ei ole Vanhempainnetissä, mutta aihe on tarpeellinen ja monelle ajankohtainen. Tämä kehitysvaihe tuo mukanaan uusia kehityshaasteita ratkaistavaksi niin nuorelle kuin vanhemmallekin ja johon moni vanhempi kaipaa vertaistukea. Hienoa, jos keskustelua aiheesta syntyy!

Vanhempainnetistä löytyy mainio työkirja itsenäistyvien nuorten vanhemmille, jonka avulla voi pohtia sopivaa etäisyyttä ja läheisyyttä aikuistuvaan lapseensa (Apuvälineitä > Työkirjat > Sopivaa etäisyyttä etsimässä). Voit myös soittaa Vanhempainpuhelimeen (p. 0800 922 77, avoinna ma 10-13 ja 17-20, ti 10-13 ja 17-20, ke 10-13, to 14-20) ja jutella vertaisvanhempien kanssa perheenne tilanteesta. Voit myös ottaa yhteyttä Vanhempainnetin chat-palvelun kautta ma-ti klo 10-13 tai kirjoittaa Vanhempainnettiin nettikirjeen. Kirjeeseen saat vastauksen viikon sisällä.

Tsemppiä uuteen vaiheeseen, sopivaa etäisyyttä ja läheisyyttä nuoren kanssa! Olemme mielellämme tukenasi!

Kevätaurinkoisin terveisin

Vanhempainnetin ylläpito

Nimetön

Kiitos vastauksesta!

Tulkitsinkohan oikein että ei ole varsinaista ”palstaa” itsenäistyvien nuorten vanhemmille mutta ”Hienoa, jos keskustelua aiheesta syntyy” voisi tarkoittaa sitä että tässäkin voisi keskustelua yrittää lämmitellä?

Yritän soittaa myös noihin numeroihin sillä tarvitsen kipeästi apua juurikin tähän etäisyys-läheisyys haasteiseen pohjimmiltaan.

Tosin olen tarvinnut sitä jo kymmenisen vuotta mutta joko olen etsinyt vääristä paikoista tai en muusta syystä ole tullut kuulluksi, niissä paikoissa mistä apua olen etsinyt: oma lapsuudenperhe, omat kaverit, tuttavat, oma mielenterveystoimisto, jopa lastensuojelusta. Ei tulosta: meillä ei ole ”oikeita ongelmia” kun ei ole päihde- tai väkivaltaongelmaa?

Vaikka olen 10 vuotta ollut poissa työelämästä masennuksen takia, kukaan ei kuule että minulla on koko sen ajan ollut -lapsi-: olen voinut puhua loputtomiin mutta kukaan ei tarttunut, ottanut tosissaan: olen väsynyt äiti joka voisi paremmin kuin vain -joku- ottaisi ja tukisi lastani ettei hän ole yksin väsyneen äitinsä kanssa, uskaltamatta enää edes itsenäistyä.

Ongelma tuntuu olevan se että jos ”ulkoisesti kaikki ok” niin avun tarvetta ei vain nähdä vaikka äiti muuta sanoo. Jos lapsi käy koulua niin ”kaikki on hyvin”. Missään ei tunnuta uskovan että lapsi ja (masentunut) äiti voi todellakin olla täysin tyhjän päällä, täysin yksin keskenään, ilman tukea, sen enempää vanhemmuuteen kuin lapselle itsenäistymiseen. Sukulaiset ovat ajat sitten kääntäneet selkänsä (äidin masennukseen sairastumisen jälkeen), mitään ”kummeja” ei ole aikoihin enää ollut. Minä äitinä kamppailen valtavien omien elämänkriisieni keskellä ja yritän edelleen epätoivoisesti etsiä mitä tai ketä tahansa ulkopuolista tukea itsenäistyvälle nuorelle, tukea jota hän ei minulta saa. Henkistä tukea, tukea/neuvoa talousasioiden kanssa, asunnonhaussa, uskalluksessa irrottautua äidistä, tukea ja neuvoa kaikessa itsenäistymiseen liittyvässä.

En sitä itsekään aikoinaan saanut ja aikuistuminen takkuili sen takia aivan liian pitkään: samaa kohtaloa en omalle lapselle toivoisi.

Mikä olisi se ulkopuolinen taho johon lasta voisi ohjata saamaan tukea? Ja miten ”herätellä” nuorta tajuamaan että hän tarvitsee apua? Onko ainoa keino se että hän ”palaa loppuun” ja ajautuu mtt asiakkaaksi (jos ylipäänsä pääsee)? Näen ja olen jo pitkään nähnyt merkkejä siitä mutta lapsi sitkeästi esittää äidilleen että ”kaikki on hyvin”, ihan niin kuin hänelle teininä sanottiin, ”koska hän kävi koulua”.

Tuntui ja tuntuu että ennen kuin ”prakaa”, ei ongelmia ole: teini ja nykyään nuori aikuinen on oppinut ”näyttämään” siltä että ”kaikki on hyvin”. Ja minä äitinä näen että kaikki ei ole hyvin: tarve itsenäistymiselle-kin takkuaa ja on jumissa. Joko se johtuu ihan siitä että pääkaupungissa ei asuntoja suorastaan tyrkytetä tai siitä että opiskelevana on helpompaa asua kotona kuin omillaan (talous) tai sitten siitä mistä pelkään sen johtuvan: että lapsi ei uskalla itsenäistyä joko siksi että pelkää ettei itse pärjää tai siksi ettei uskalla jättää äitiä?

Onko tilanne se että kun en häntä itseään saa havahtumaan siihen että hän on jumissa, oireilee, eikä uskalla itsenäistyä niin apua ei niin sanotusti saa: jos ei sitä itse tunnista.

Se on se ongelman ydin: minä näen sen, nuori aikuinen ei. En tunnista enkä tiedä mitä tehdä. En voi muuttua asunnoksi, enkä taidoiksi joita hän tarvitsee. Voin ainoastaan antaa hänen asua kotona ja velvoittaa osallistumaan menoihin (vuokra, sähkö, vesi) samoin kuin talouden hoitoon. Siinä se.

Antaako olla vai ei? Opiskeluja (ammattiin) toistaiseksi jäljellä 3 vuotta mutta itse en jaksa uskoa että 21 vuotias voi hyvin tässä tilanteessa: kotiin ei koskaan tuo ketään, suorittaa tunnollisesti opintojaan, selvästi valvoo öisin, on väsynyt, ei harrasta mitään. Näkee harvakseltaan jotain luokkakaveria.

Tästä tuli pitkä viesti… Yön hiljaisena hetkenä tätä kirjoitan kun huoli taas painaa.

Olisi hyvä kun olisi joku taho joka toimisi ”kummina” itsenäistyvälle nuorelle silloin kun vanhempi ei sairauksiensa keskeltä siihen kykene. Olisi turvallisempaa lähettää lapsi maailmaan kun tietäisi että hänellä olisi aikuisia joihin turvata, joilta kysyä neuvoa ihan kaikkeen. Joiden tuella itsenäistyä kun oma äiti ei tukemaan kykene.

Onko kenellekään tuttuja tunnelmia? Ja vaikka ei olisikaan niin olisiko ideoita?

Nimetön

Hei,

Kiitos uudesta viestistäsi. Olemme nyt avanneet Vanhempainnetin keskustelupalstalle uuden osion Itsenäistyvien nuorten vanhemmille, eli keskustelua muiden vanhempien kanssa voi jatkaa lisää siellä palstalla.

Kerroit viestissäsi huolestasi 21-vuotiaan nuoresi jaksamisesta rinnallasi. Pohdit viestissäsi, mistä saada nuorelle tukea itsenäistymiseen,asunnonhakuun, neuvoa talousasioihin sekä henkistä tukea. Masennuksestasi huolimatta kannat ihanasti huolta lapsestasi ja haluat tukea häntä elämässä eteenpäin. Oletko kertonut ajatuksistasi nuorellesi? Voit voimiesi mukaan kertoa nuorelle ajatuksistasi ja että vilpittömästi toivot hänelle elämään kaikkea hyvää. Nuorta auttaa myös se, että kerrot välittäväsi hänestä ja esimerkiksi, että olet iloinen, että nuoresi on päässyt jatko-opiskelemaan. Opiskelujen hoitaminen kertoo, että nuoressasi on vahvuutta mennä elämässä eteenpäin, voit olla hänestä ylpeä!

Soitathan Vanhempainpuhelimeen, niin voimme tarkemmin jutella tilanteestanne. Viestistäsi huomasin, että olette pääkaupunkiseudulta, josta löytyy monenlaisia tukipalveluita nuorille, eli apua on tarjolla.

Myös nuoret voivat ottaa yhteyttä omasta tilanteestaan MLL:n Lasten ja nuorten puhelimeen joko soittamalla maksuttomasti p. 116 111, chattaamalla osoitteesta http://www.nuortennetti.fi tai kirjoittamalla nettikirjeen. Vapaaehtoiset päivystäjät kuuntelevat ja ovat nuorten tukena kaikenlaisissa kysymyksissä.

Lämpimästi, ylläpito

Vastaa aiheeseen: kun lapsi aikuistuu

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.