Taaperon toiminnallinen ummetus kuivaksi opettelun yhteydessä

Nimetön

Hei!
Kohta 3v. lastani jännittää kakkaaminen erityisesti päiväkodissa. Kuivaksi opettelu on sujunut suhteellisen hyvin. Potalla käynti sujuu pääosin hyvin ja lapsi pysyy sisällä kuivana niin kotona kuin päiväkodissa. Kotioloissa kakkaaminen sujuu myös hyvin, vaikka siihen toki täytyy jatkuvasti kannustaa.

Nyt kuitenkin kakan panttaaminen on selkeästi alkanut vaikuttamaan arkeen. Saattaa mennä 1 kokonainen päivä ettei mitään tapahdu ja lapsi muuttuu tällöin levottomaksi, vatsa pullottaa ja selkeästi hänellä on hankala olla. On myös tullut tuhrimista hiukan ja kun vihdoin kakka tulee, sitä tulee tietysti yhden päivän edestä.

Tilanne vaikuttaa omasta näkökulmasta psykologiselta. Lapsi tarvitsee vessarauhan ja tästä on keskusteltu myös päiväkodissa. Millä tavalla vanhempana lasta voisi parhaiten tukea tässä normaalissa asiassa, joka helpottaa meidän jokaisen elämää? Millä tavalla asiasta voisi keskustella, jotta se tukisi positiivisessa mielessä lasta? En oikein löytänyt mitään lasten kirjaakaan aiheesta, mitä voisi yhdessä lukea. Kirjat kun ovat yleensä hyvä keino käsitellä lapsen kanssa vaikeita asioita.

Kiitos etukäteen!

Vastaa aiheeseen: Taaperon toiminnallinen ummetus kuivaksi opettelun yhteydessä
Huomioithan että keskusteluareenan viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Periaatteiden vastaisia viestejä ei julkaista. Työntekijät moderoivat viestit kaksi kertaa viikossa, joten viestisi julkaisemisessa saattaa kestää joitakin päiviä.