Oppilaiden osallisuus

Oppilaiden osallisuudella tarkoitetaan oppilaiden mahdollisuutta vaikuttaa koulun kehittämiseen ja heitä itseään koskevaan päätöksentekoon ja keskusteluihin koulussa. Osallisuus on toimintaa, jossa nuoret asettavat itse tavoitteita, keskustelevat ja pohtivat eri ratkaisuja sekä tekevät päätöksiä ja kantavat vastuun tekemisistään.

Kun nuoret saavat olla mukana miettimässä toimintakeinoja ja toteutustapoja, heidän motivaationsa on korkeampi ja toiminnan tulokset paranevat. Todellisen vastuun saaminen ja mahdollisuus oikeasti vaikuttaa asioiden toteutumiseen kasvattaa nuorten sitoutumista, ja he kokevat asiat enemmän omikseen.

Osallistavan toiminnan tarkoituksena on tarjota osallisuuden kokemuksia kaikille nuorille ja aikaansaada muutoksia heidän elinympäristössään ja esimerkiksi koulussa. Osallistaminen puolestaan tarkoittaa osallistumismahdollisuuksien tarjoamista nuorille. Osallisuus myös rakentaa yhteisöä, johon nuoret haluavat vaikuttaa ja jossa he haluavat olla mukana.

Aiheeseen liittyvät