Monikulttuurisuus ja kunnioittava kohtaaminen tukioppilastoiminnassa

Koulut ovat nykyisin hyvin monikulttuurisia. Opettajilla ja muilla koulun aikuisilla on tärkeä rooli siinä, että jokainen voi kokea kouluyhteisön turvalliseksi ja itsensä tervetulleeksi. On myös luonnollista, että muista kulttuureista tulevia kohtaan voi kokea ennakkoluuloja tai pelkoja. Ennakkoluulot syntyvät usein siitä, kun emme tunne jonkin asian todellista laitaa, vaan joudumme olettamaan ja yleistämään. Ennakkoluulot eivät useinkaan pidä paikkaansa. Ne voivat kuitenkin olla este tutustumiselle tai keskinäiselle luottamukselle. Pahimmassa tapauksessa ennakkoluulot aiheuttavat syrjintää ja rasismia. Siksi onkin tärkeää tunnistaa omat ennkkoluulot ja kerätä asioista tietoa ja mahdollisesti muuttaa omia asenteitaan.

Tiedonhankinnan lisäksi olisi tärkeää käydä kouluyhteisössä keskusteluja maahanmuuttajiin liittyvistä kysymyksistä. Ennakkoluuloja on jokaisella, mutta tärkeää on, ettei jää niiden vangiksi. Mielipiteetkin voivat olla hyvin erilaisia, mutta tärkeää olisi, että kouluyhteisössä sitoudutaan vahvasti kunnioittavaan kohtaamiseen ja jokaisen yhdenvertaiseen kohteluun.

Koulujen arjessa on tärkeää, että muualta Suomeen tulleet saavat yhdenvertaisen kohtelun koulussa ja heitä pyritään tukemaan siinä, että he pääsisivät osaksi kouluyhteisöä. Opettajat ja muut aikuiset voivat olla vaikuttamassa siihen, että monikulttuurisuudesta tulee koulun rikkaus ja voimavara.

Maahanmuuttajataustaiset oppilaat

Eri kulttuureista ja taustoista tulevat lapset ja nuoret ovat osa koulujemme arkea. Koulun monikulttuuriset oppilaat tulevat hyvin erilaisista taustoista ja lähtökohdista. Omasta kotimaasta Suomeen on muutettu monista eri syistä. Osa on muuttanut vanhemman työn tai opiskelujen perässä. Osa on syntynyt Suomessa ja osa on saattanut vasta hiljattain tulla maahamme turvapaikanhakijana.

Maahanmuuttajia tulee paljon myös turvapaikanhakijoina. Usein kotimaasta lähteminen on ollut viimeinen vaihtoehto. Monella turvapaikanhakijalla on taustallaan rankkoja kokemuksia ja he hakevat suojelua ja turvaa. Maahan tullessaan heidän tilanteensa selvitetään, täyttyvätkö heidän edellytyksensä saada maastamme turvapaikka.

Rasismi kouluissa

Suurin osa lasten ja nuorten kokemasta rasismista tapahtuu koulupäivän aikana tai opiskelujen yhteydessä. Koulun henkilökunnan ja tukioppilaiden kanssa on tärkeää käydä keskusteluja siitä, mitä rasismi on, miten se ilmenee ja mistä se johtuu.

Rasismilla tarkoitetaan seuraavaa:

  • Rasismia on ihmisten tai ihmisryhmien asettaminen muita alempiarvoisempaan asemaan esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella.
  • Rasismia on syrjintä ja ihmisryhmän huono kohtelu. Lisäksi rasismia on esimerkiksi pitää kokonaisia ihmisryhmiä rikollisina, laiskoina tai tyhminä.
  • Rasismi ilmenee loukkaavina tekoina: poissulkemisena, vihjailuna, nimittelynä, rasistisena vitsailuna, nöyryyttävänä suhtautumisena, halveksuntaa osoittavina ilmeinä, eleinä tai jopa väkivaltana.

Rasismin vaikutukset:

  • Rasismi luo vihamielistä ja uhkaavaa ilmapiiriä sekä pelkoa, josta kärsivät kaikki.
  • Rasismi voi aiheuttaa nuoren syrjäytymistä ja heikentää menestymisen mahdollisuuksia.
  • Rasistinen puhetapa aiheuttaa ulkopuolisuuden tunnetta ja luo myös rasismin kohteena oleville ihmisryhmille tunnetta siitä, että ei kuulu joukkoon.

Rasismin taustalla on usein pelkoa, tiedon puutetta, vahvoja ennakkoluuloja ja stereotyyppistä ajattelua. Taustalla voi olla myös myös epäoikeudenmukaisuuden, ulkopuolisuuden, merkityksettömyyden ja joskus kiusaamisen kokemuksia ja tunteita.

Rasistinen käytös voi saada huomaamatta alkunsa esimeriksi siitä, että muualla syntyneiden oppilaiden kanssa ei puhuta tai valitaan ryhmät ja välituntien oleskelupaikat syntyperän mukaan.

Tukioppilaiden kanssa on hyvä keskustella mitä ennakkoluulot ja stereotyyppinen ajattelu tarkoittavat. Tukioppilaiden on hyvä tietää, että jokaisella meillä on ennakkoluuloja. Olennaista onkin, että omia ennakkoluulojaan pitää haastaa ja punnita.

Omista mielipiteistä ja ennakkoluuloista huolimatta on tärkeää, että jokaista kohdellaan kunnioittavasti. Kaikilla ihmisillä on oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi haluamallaan tavalla, ilman pelkoa leimaamisesta tai lannistamisesta. Jokainen voi kiinnittää huomiota siihen, kuinka puhuu toisista ihmisistä. On tärkeää puhua siten, että luodaan me-henkeä, eikä tuoteta toiseutta käyttämällä syrjivää puhetapaa.

Tukioppilaat kotouttamisen tukena

Koulussa kaikkien vastuulla on huolehtia siitä, että jokainen pääsee osaksi kouluyhteisöä. Koulun arjessa yhdenvertaisuutta voidaan edistää mahdollistamalla kohtaamisia ja ystävystymistä, hyvien suhteiden luomista ja jokaisen oman kulttuuri-identiteetin arvostamista.  Uuteen kotimaahan sopeutuminen on tärkeää, jotta jatkossa voisi opiskella, tehdä töitä ja kokea kuuluvansa osaksi yhteiskuntaa. Elämän perusasioiden, kuten sosiaalisten suhteiden, ystävien ja tuen saaminen, auttaa uutta yhteisön jäsentä. Harrastusmahdollisuudet ja yhteenkuuluvuuden tunne rakentavat uskoa tulevaisuuteen ja kykyyn orientoitua eteenpäin.

Tukioppilastoiminnalla on mahdollista vaikuttaa siihen, että uusi tulokas kokee olonsa turvalliseksi ja tervetulleeksi. Tunne siitä, että on tervetullut, vaikuttaa myös jatkossa nuoren koulunkäyntiin ja mahdollisuuksiin sopeutua.

  • Tukioppilaat voivat tutustuttaa uusia oppilaita koulun tiloihin ja käytäntöihin.
  • Maahanmuuttajaoppilaille voidaan sopia henkilökohtaiseksi perehdyttäjäksi tukioppilas, joka voi käydä tervehtimässä ja kysymässä kuulumisia sekä seurata, ettei uusi oppilas jää yksin.
  • Tukioppilaille on tärkeää kertoa, että pienillä eleillä on valtavan suuri merkitys. Hymy, tervehtiminen ja ystävälliset katseet ovat tärkeitä viestejä, jotka luovat myönteistä ilmapiiriä.
  • Tukioppilaat voivat ryhmäyttämisten, erilaisten toimintatapojen ja tempausten avulla luoda kouluyhteisöön me-henkeä.

Kouluyhteisössä on hyvä muistaa, että itsessään muutto uuteen maahan on jo iso stressitekijä. Pakolaisina maahan tulleilla voi olla myös takanaan suuria menetyksiä, traumaattisia kokemuksia ja surua, jotka varmasti näkyvät myös koulun arjessa. Tutustuminen koulun oppilaisiin ja opettajiin, sekä pääseminen osaksi kouluyhteisöä luo toivoa ja uusia näköaloja. Hyvän kotoutumisen edellytyksenä on toivo paremmasta tulevaisuudesta.

Ladattavat materiaalit

Tukioppilastoiminnan koulutusmateriaalit

Aiheeseen liittyvät