Voihan korona – paras olla kotona!

Nyt tuli vinkeä määrä kotipäiv eteen, mutta ei hätää kotona voi tehdä yllättävän paljon kivaa yhdessä, aika helpostikin. Kokosimme vaivattomat vinkit yhteen. Ripotelkaa näitä pieniä ilojuttuja päivän arkisten toimien sekaan. Yritetään pitää haasteista huolimatta mieliala korkealla ja positiiviset asiat päällimmäisenä puheissa. Yhdessä koettu nauru ja ilo antavat lapsille luottamusta tulevaan ja sitovat kotona yhdessä olijat samaan tiimiin. Tästäkin selvitään. 

Arvaa, mikä laulu

Hyräillään vuorotellen jotakin kappaletta, ja katsotaan, kuka tunnistaa sen ensimmäisenä. 

Hahmoleikki

Pukeutukaa hahmoiksi. Kuka keksii parhaan hokeman?  Älkääkä unohtako juontajaa!

Kirjainleikki

Jokainen keksii vuorotellen A:lla alkavan asian. Jos omalla vuorollaan ei enää keksi mitään, pitää hyppiä yhdellä jalalla 3 kierrosta keittiönpöydän ympäri (tai joku vastaava matka) päästäkseen takaisin mukaan leikkiin. Vaihtakaa halutessanne kirjainta uuteen sanojen loppuessa. 

Korona-päiväkirja 

Yhdessä on hauska pitää päiväkirjaa siitä, mitä kaikkea korona-aikana ehdittiin tehdä yhdessä. Kerätkää päiväkirjaan kuvia, piirroksia, sanoja, tarinoita tai tehkää päivästä vaikka yhteinen räppi!  

Levyraati 

Jokainen saa kuunteluttaa jonkin kappaleen muilla, sitten annetaan vuorotellen pisteet sekä perustelut pisteille. Askarrelkaa halutessanne numerokyltit leikkiä varten. Julistetaan voittaja ja tanssitaan villisti voittajan tahtiin. 

Majanrakennus

Kasaa huushollin tyynyt, peitot, huovat, sohvanpäälliset yms yhteen paikkaanlapset hoitaa loput ennen kuin huomaatkaan! :D  Sitten yhdessä majaan pötköttelemään ja lukemaan taskulampun valossa kirjoja. 

Nojatuolimatkailu

Nykypäivän nojatuolimatkailija onnistuu Pinterestin avulla. Tehkää matka jokaisen toivemaahan ja poimikaa kivoimmat tekemiset ja käyntikohteet talteen. 

Numerotarinat

Kukin osallistuja vie vuorollaan tarinaa eteenpäin ja jokaisella vuorolla tulee käyttää numeroa. Numerot suurenevat järjestyksessä esim. yksi poika lähti kävelemään metsään. Metsässä poika huomasi kaksi oravaa puun oksalla, jne. Kuinka pitkälle pääsette? 

Perheen valokuvaaminen

Lapset saavat suunnitella puvustuksen, ehostuksen, lavastuksen ja ottaa kuvat. Kokeilkaa miten itselaukaisija toimii niin saatte kaikki mukaan kuvaan. 

Piirtäkää sukupuu

Kuka on äidin isä?  Onko mulla enoja? Miten nää serkut menikään? Läheisenkin perheen sukupuu voi olla hauska oivallusten matka, kun lapset ovat pieniä. Isommat hahmottavat sukukudelmaa pidemmälle. 

Piknik pöydän alla

Kun saa itse valmistaa ja ideoida piknikin eväät, ei kohteen tarvitse olla keittiön pöytää kauempana! Mitä muita outoja paikkoja kotona on, jossa voisi syödä? 

Television katsominen

Vähän herkkuja esiin, pari vilttiä ja se ohjelma, jota AINA katsotaan yhdessä.  Tai onko joku viikonpäivä aina perheen yhteinen telkkari-ilta? Voi miten nostalgista!  

Vanhojen valokuvien katselu

Valokuvat johdattavat hauskojen muistojen ja tarinoiden äärelle. Millaista oli, kun äiti oli pieni? Miltä iskä näytti nuorena? Mitä, oliks ekat kännykät ton näkösiä? Voi ei, miten hassuja vaatteita! Onks toi muka mummo?? 

Videoiminen

Millainen olisi lasten tekemä elokuva perheen arjesta? Antakaa lapsille vapaat kädet kuvata “Perheen koko päivä viidessä minuutissa” 

Yhteinen tarina

Kun jokainen sanoo vuorotellen yhden sanan, siitä muodostuu tarina. Useimmiten aika hauska.  

Uutiset meiltä

Jos isovanhempia tai muita sukulaisia ei voi juuri nyt nähdäkään, heitä voi ilahduttaa vaikkapa perheen viikkouutisilla, jotka lapset valmistelevat ja aikuinen toimii kuvaajana ja avustajana.

Pahvilaatikko

Löytyisikö jostain isohko, tyhjä pahvilaatikko? Lasten mielikuvituksella ei ole rajoja, pahvilaatikko toimii aina!

Oma resepti

Uskallatko päästää lapset keittiöön keksimään oman kakkureseptin? Raaka-aineet tulevat tutuksi ja siivoustakin pääsee harjoittelemaan.

Eevamaija Paljakka

Eevamaija Paljakka

koordinaattori

Aiheeseen liittyvät

MLL:n leikkipankista eivät leikit lopu, niitä on satoja.

Muita sivustoja, joilta löydät ideoita tekemiseen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.