MLL-blogi

Onko vapaaehtoistyöllä tulevaisuutta Sote-Suomessa?16.5.2017 09:33


Jos kysyy päättäjältä, tai melkein keneltä tahansa kansalaiselta, mitä hän ajattelee vapaaehtoistyöstä, vastaus on lähes aina sama: onhan se valtavan tärkeää työtä. Vapaaehtoistoiminnan, talkootyön ja naapuriavun on sanottu jopa kannattelevan koko yhteiskuntaa.

Valitettavasti arvostus ei läheskään aina näy teoissa. Viimeisin esimerkki puheiden ja tekojen ristiriidasta on järjestöjen auttamistyön huomiotta jättäminen sote- ja maakuntauudistuksessa.    

Tutkimustenkin mukaan yhteiskunta, jossa on laajaa vapaaehtoistoimintaa, on vakaampi ja toimivampi. Kaikille avoin toiminta, jota tehdään palkatta ja omasta vapaasta tahdosta muiden hyväksi, edistää ihmisten luottamusta omaan yhteisöön. Se lisää kykyä toimia yhdessä ja ottaa vastuuta, antaa mahdollisuuksia tehdä jotain merkityksellistä ja lisää tunnetta siitä, että on tärkeä ja pystyvä, täysivaltainen kansalainen.

Tunne osallisuudesta tai avun saamisesta tuottaa hyvinvointia, mutta siinä ei ole vielä kaikki. Toinen puoli on valtava kansantaloudellinen merkitys. Se syntyy siitä, että vapaaehtoistyö koskee niin laajaa joukkoa. Yli kolmannes suomalaisista tekee vapaaehtoistyötä. Panostuotossuhdekin on kohdallaan: vapaaehtoistoimintaan sijoitetut eurot palautuvat noin 6,5-kertaisina. Pelkästään sosiaali- ja terveysalalla on mukana noin puoli miljoonaa vapaaehtoista, joiden työpanos vastaa 21 000 henkilötyövuotta. Vapaaehtoistyö on erittäin kustannustehokas tapa lisätä hyvinvointia.

Edellä sanotussa ei ole mitään uutta, joten ei voi kuin ihmetellä, miten on mahdollista, että järjestöjen auttamistyö pystyttiin sote- ja maakuntalakiesityksiä kirjoittaessa ohittamaan? Siitäkin huolimatta, että järjestöt ovat asiasta aktiivisesti sekä valmistelijoita että päättäjiä muistuttaneet. 

Jos asia etenee tämän hetken suunnitelman mukaan, se tarkoittaa, että järjestöjen nykyisin tarjoama vertaistuki ja muu matalan kynnyksen apu voivat supistua merkittävästi. Jotkut toiminnot voivat loppua kokonaan.

Syynä on se, että vapaaehtoistyötäkään ei voi ylläpitää ilman resursseja. Jotta vapaaehtoistoimintaan on helppo osallistua, tarvitaan ohjausta, koulutusta ja rakenteita. Varmistaakseen vapaaehtoisille riittävän tuen, järjestöt tarvitsevat julkisia avustuksia. Tähän asti sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat saaneet rahoitusta paitsi STEA:lta (aikaisemmin RAY) myös kunnilta. Koska sote-palvelut siirtyvät maakuntien vastuulle, kunnissa ei enää varauduta sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvän järjestötyön tukemiseen.

Maakunnalta taas ei ole odotettavissa rahoitusta, koska lakiesityksen mukaan maakunnan tehtäviin ei kuulu yhteistyö järjestöjen kanssa. Hyvinvointia tukevaa, ennaltaehkäisevää työtä tekevät järjestöt uhkaavat siis pudota kuntien ja maakuntien väliin ja jäädä ilman rahoitusta. 

Jos näin käy, eli STEA:n avustusta täydentävää rahoitusta ei turvata, saattavat monet lapsiperheidenkin tukimuodot jäädä historiaan. Esimerkiksi lastenhoitajien välittäminen tai perhekummien ohjaaminen voi loppua.

Onneksi asia on vielä korjattavissa. Tarvitaan vain poliittista tahtoa tehdä lakitekstiin muutos, joka velvoittaa myös maakunnat yhteistyöhön järjestöjen kanssa.  Se on hyvä tilaisuus osoittaa, että vapaaehtoistyön arvostus ei ole vain löysää puhetta vaan konkreettisia tekoja, joilla varmistetaan, että ihmisten hyvinvointia lisäävä työ saa edelleen jatkua ja kehittyä.


Liisa Partio
johtava asiantuntija 
kansalaisyhteiskunta- ja hyvinvointipolitiikka  


Ilmoita asiattomasta kirjoituksesta tai kommentista.

AtomRSS
Kommentoi kirjoitusta
*

*

*Varmista, että et ole robotti:
* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.