Siirry sisältöön

Julkinen sektori ei yksin selviä hyvinvoinnin haasteista 

Tulevan hallituksen on osoitettava hallitusohjelmassaan, että se ottaa vakavasti pandemian aikana syntyneen palveluvajeen ja hoitovelan, joilla on pitkälle ulottuvia vaikutuksia erityisesti lasten, nuorten ja perheiden elämässä.  

Lasten ja nuorten mielenterveyden haasteet ovat yleistyneet niin nopeasti, että pelkkä hoidon ja terapian lisääminen ei ole kestävä ratkaisu. Tarvitaan myös oikea-aikaista vanhemmuuden tukea ja perustyön vahvistamista päiväkodeissa, kouluissa, oppilaitoksissa ja vapaa-ajalla samalla, samalla kun yksilöiden avuntarpeeseen tulee vastata. Kaikkien lapsiperheitä tukevien toimijoiden ja ammattilaisten yhteistyötä vahvistamalla luodaan kestävämpiä palveluja ja varmistetaan tarpeen mukainen tuki silloin, kun se on myös kustannuksiltaan edullisinta ja avun saajan kannalta vaikuttavinta. 

Puolueet ovat painottaneet vaaliohjelmissaan ennaltaehkäisyn ja varhaisen puuttumisen merkitystä eivätkä nämä tavoitteet saa hautautua sopeutustoimien alle. Nyt on aika ryhtyä sanoista tekoihin. Lapsilla ja nuorilla ei ole aikaa odottaa. 

Julkinen sektori ei yksin pysty vastaamaan hyvinvoinnin haasteista. Monilla perheillä on edelleen kynnys hakea palveluja riittävän varhain eikä palveluja tunneta. Järjestöjen kautta saatu vertaistuki ja kohtaamispaikoissa saatu ohjaus on monille riittävä ja ratkaiseva tuki haastavassa elämäntilanteessa. Perhekeskustoimintamalli kokoaa yhteen perheitä tukevat toimijat, kuntien ja hyvinvointialueiden palvelut.  

Julkisen sektorin ja järjestöjen yhteistyötä tarvitaan myös erityisosaamista vaativissa palveluissa kuten läheissuhdeväkivalta- ja päihdetyössä tai neurokirjon lasten perheiden tukemisessa. Tätä yhteistä palvelujen kehittämistä pitää edelleen jatkaa ja vakiinnuttaa. Järjestöjen toiminta ja palvelut ovat elintärkeä osa koko palvelujärjestelmän kestävässä toiminnassa.  

Milla Kalliomaa
pääsihteeri
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
 

Hanna Markkula-Kivisilta
pääsihteeri
Pelastakaa Lapset ry
 

Pia Sundell
toiminnanjohtaja
Barnavårdsföreningen i Finland
 

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös