Siirry sisältöön

V+V+W = kodin ja koulun yhteistyön peruskaava 

Kodin ja koulun sujuva yhteistyö auttaa lasta pärjäämään koulussa ja tuntemaan olonsa turvalliseksi. Hyvää kodin ja koulun yhteistyötä voi rakentaa tietoisesti viestimällä tärkeistä asioista ja keskustelemalla lapsen opiskeluun liittyvistä asioista riittävästi. Kolme keskeistä yhteydenpidon kanavaa ovat vanhempainvartit, vanhempainillat ja Wilma-viestit (tai jonkun muun sähköisen järjestelmän kautta viestittely).

Opettajat kutsuvat vanhempia vuosittain keskustelemaan lapsen koulunkäynnistä. Vanhempainvartissa on tilaisuus keskittyä juuri tämän lapsen asioihin. Hienointa on, jos lapsi saa myönteistä palautetta sekä opettajalta että vanhemmalta. Jokaisella oppilaalla on myös asioita, joissa pitäisi kehittyä. Niistäkin kannattaa puhua lasta rohkaisevasti ja miettiä yhdessä, mitä oppilas voi asialle tehdä, mitä vanhemmat ja mitä opettaja.

Vanhempainilloissa vanhemmat tutustuvat opettajaan ja koulun käytäntöihin. Ilta on usein myönteinen kokemus, jos vanhempi saa halutessaan puheenvuoron, voi katsoa lapsensa tekemiä piirroksia tai muita töitä, tutustua muihin vanhempiin tai jopa tehdä jotain hauskaa yhdessä.

Usein sanotaan, että vanhempainiltoihin eivät tule ne vanhemmat, joiden pitäisi tulla. Olisi hienoa, jos opettaja tekisi kaikille vanhemmille viestin, jossa kerrottaisiin vanhempainillan pääasiat. Se, että joku ei tule, aina johdu siitä, ettei häntä kiinnosta. Ehkä hän ei saa järjestettyä työvuorojaan. Ehkä hän ei rohkene tulla, jos oma lapsi on kiusannut koulussa – vaikka silloin juuri olisi hyvä tulla yhdessä juttelemaan. Ehkä omassa elämässä on niin raskasta, että ei vain jaksa. Tai hän tarvitsee tauon: ensimmäisen lapsen kohdalla kaikki koulussa on uutta, mutta jos kolmella lapsella on yksi vanhempainilta vuodessa, niitä kertyy 18 pelkästään alakoulun aikana.

Oppilashallinnon verkkopalvelu (kuten Wilma) auttaa vanhempia pysymään kärryillä aikatauluista ja tarvittavista varusteista. Opettajan oppilaalle antama palaute välittyy myös vanhempien nähtäväksi. Vanhemmalle voi olla matalampi kynnys laittaa opettajalle viestiä huoliasiasta kuin soittaa kesken koulupäivän tai illalla. Isompia huolia pitäisi kuitenkin käsitellä kasvokkain tai puhelimitse, jotta varmistetaan, että kaikki ymmärtävät toistensa näkökulmat.

Kodin ja koulun yhteistyö voi olla paljon muutakin. Vanhempia voi olla mukana esimerkiksi retkipäivillä ja leirikouluissa tai vaikkapa teemapäivissä esittelemässä ammatteja tai harrastuksia. Joskus myös oppilaat järjestävät vanhemmille ohjelmaa. Korona-aikaan ulkotapahtumat ovat mukavia. Moni vanhempi tutustuu mielellään lastensa koulukavereihin ja heidän vanhempiinsa. Vanhempien yhteiset viestiryhmät ovat myös käteviä, kun sovitaan vaikkapa luokan ulkoiluretkestä.

Kodin ja koulun yhteistyötä koetellaan hankalissa tilanteissa. Esimerkiksi jos lasta on kiusattu tai jos hän on kiusannut muita. Tai jos lapsi ei pärjääkään hänelle tarjotuilla tukitoimilla. Tai jos hän sairastaa paljon, eikä pysty etenemään oman luokan mukana. Oppilaan kannalta ratkaisevaa voi olla, pystytäänkö koulussa selvittämään hankala tilanne loppuun asti, kuinka pian opiskelijahuollosta saadaan tukea ja miten vanhemmat ovat mukana tukemassa lasta.

Kodin ja koulun yhteistyö on johtamisasia: siihen velvoitetaan perusopetuksen asiakirjoissa. Jokaisessa koulussa on sovittu käytännöt yhteydenpidolle. Mutta se on pitkälti myös vuorovaikutusta ihmisten välillä. Olen seuraillut kodin ja koulun yhteistyön kehittymistä toistakymmentä vuotta työn, luottamustehtävieni ja omien lasten koulun myötä. Itselleni tärkeimmiksi asioiksi ovat tulleet nämä, jotka sopivat sekä vanhemmalle että opettajalle:

  • Anna myönteistä palautetta opettajalle / vanhemmalle.
  • Puhu lapselle myönteisesti opettajasta / vanhemmasta.
  • Kysy, älä oleta.
  • Jos olet huolestunut lapsesta, kerro se opettajalle / vanhemmalle
  • Kuuntele opettajan / vanhemman mielipide, vaikka et olisi samaa mieltä.
  • Ymmärrä, että arki voi olla kuormittavaa teillä kummallakin.

Kodin ja koulun yhteistyöllä tuetaan sitä, että jokainen oppilas saa oman kehitystasonsa ja tarpeidensa mukaista opetusta, ohjausta ja tukea. Huoltajien mahdollisuus olla mukana koulutyössä on keskeinen osa koulun toimintakulttuuria. Kodin ja koulun päivää vietetään tänä vuonna 25. syyskuuta 2020. Silloin useimmat koulut järjestävät jotakin tekemistä vanhemmille ja oppilaille. Mukavaa kodin ja koulun päivää!

Blogiteksti on julkaistu alunperin 10.9.2019, päivitetty 21.9.2020.

Jenni Helenius

Jenni Helenius

Entinen kouluyhteistyön ja digitaalisen nuorisotyön päällikkö

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös