Siirry sisältöön
LAPSEMME-ARTIKKELIN KUVA. EI KÄYTETÄ MUUALLA.

Rebekka Rohkea ja iskä kertovat, miksi yhdessä on mukavaa

Markus Tuukkanen, 35, Raahe
”Rebekka oli aika pieni, kun aloimme kutsua häntä Rebekka Rohkeaksi. En tiedä, mistä nimi tuli, mutta se on pitänyt paikkansa. Rebekka on sosiaalisesti rohkea ja ennakkoluuloton ja pärjää erilaisen ihmisten kanssa. Hän lähtee mukaan juttuihin, jotka ovat uusia ja vaativat ehkä kynnyksen ylittämistä, mutta hän ylittää sen vaivattomasti. Sitä on kiva katsella vaikka jääkiekkokentällä, kun hän pelivuorossa pelaa isoveljen kanssa. Tulee mukava ailahdus, kun näkee, että lapsi pistelee menemään eikä ollenkaan ujostele siellä.

Rebekan pianotunneilla olen ollut kaverina mukana ja on soiteltu kotona. On kiva, kun hän välillä haluaa, että vanhempi lähtee mukaan tunneille. Näen, että Rebekka pitää sitä, että iskä on mukana. Hän hymyilee välillä sieltä pianon takaa.

Rebekka on opettanut minulle ennakkoluulottomuutta ja luottamusta siihen, että kaikesta selviää. Se on hieno piirre hänessä. Rebekka pitää puolensa. Hän uskaltaa tuoda oman mielipiteensä esille, eikä ole muiden vietävissä. Hän aistii, jos joku on alakynnessä ja haluaa silloin mennä alakynnessä olevan puolelle.

Omat lapset ovat valtava lahja. Olen saanut olla Rebekkaa lähellä, kun jäin hoitamaan häntä kotiin, kun hän oli vauva. On hienoa, että saa olla lapsen kanssa ja tietää, miten tärkeitä kuukausia, vuosia ja hetkiä ne ovat, kun lapsi kasvaa. Vanhempi on turva ja lapsi saa olla lapsi, eikä hänen tarvitse selviytyä liikaa itse. Saa tulla syliin, saa itkeä, saa olla kiukkuinen.

Iltaisin, kun lapset nukkuvat, saatan kiertää huoneet ja pysähtyä hetkeksi katsomaan jokaista lasta, kun he siinä nukkuvat. Ne ovat niitä vanhemmuuden hienoja hetkiä.”

Rebekka Tuukkanen, 8, Raahe
”Meidän iskä on semmonen hauska ja mukava. Se tekee kaikennäköisiä temppuja. Iskä on hyvä tekemään ruokaa: makaronilaatikkoa, tortilloja ja mummon pihvejä.

Me ollaan yhdessä aika paljon ulkona, enimmäkseen tuossa meidän pihalla. Tuolla parin puun takana on semmonen polku, josta pääsee merelle.

Iskä on opettanut meille kaikenlaisia leikkejä. Me tehdään majoja ja leikitään vaikka pollaa ja rollaa. Iskä on poliisi ja me rosvoja ja se ajaa meitä takaa.

On kiva, kun iskä on mukana pianotunneilla. Siitä saa vähän niin kuin tukea.”

Artikkeli on julkaistu Kainalossa-palstalla Lapsemme 2/2019 -lehdessä.

Maria Hyväri

Kirjoittaja

Petteri Löppönen

Valokuvaaja

Ladattavat materiaalit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös