Siirry sisältöön

Yllin kyllin ilmaista lystiä

30 paikallisyhdistystä sai syksyllä Nivealta stipendin perhetapahtuman järjestämiseen. Siitä riemusta on juhlittu, retkeilty ja seikkailtu.

MLL:n Keski-Espoon yhdistyksessä järjestettiin Nivean 500 euron stipendin turvin kirpputori ja lastentapahtuma. Sunan koulun liikuntasalissa pidetyn tapahtuman ohessa lapsiperheille tarjottiin ilmapalloja, kasvomaalausta ja vetokoiraohjelmaa.

– Helsingin Vetokoirien mukana olo oli meille se mukava ekstra, jonka pystyimme hankkimaan nimenomaan stipendillä. Koirat ajeluttivat lapsia kärryillä, sillä lunta ei valitettavasti ollut, kirpputoritapahtuman vastaava Heidi Haapiainen kertoo.

Tapahtumasta saatiin paljon hyvää palautetta ja väkeä riitti välillä ruuhkaksi asti.

– Halusimme järjestää perheille jotain, joka ei maksaisi liikaa. Alueellamme on paljon pienituloista väkeä ja jonnekin huvipuistoon lähteminen useamman lapsen kanssa on todella kallista. Stipendin saaminen toi tilaisuudelle enemmän julkisuutta ja teki siitä ”ison”. Järjestelyissä olivat mukana myös partiolaiset ja Kirstin koulun vanhempainyhdistys.

Järjestöillä on Haapiaisen mielestä suuri merkitys lapsiperheiden tapahtumajärjestäjänä. Keski-Espoon alueella toimii MLL:n lisäksi lukuisia muita järjestöjä ja yhdistyksiä.

– Olisi hienoa, jos voisimme joskus yhdessä järjestää jonkun ison perhetapahtuman.

Teuvalla harjoiteltiin retkeilytaitoja. Etelä- Pohjanmaan yhdistyksen perhetapahtumassa Muumit opastivat selviytymään retkioloissa, ja yleisö pääsi myös kokeilemaan fatbike-pyöräilyä ja paistamaan lättyjä nuotiolla.

– Tavoitteena oli kannustaa perheitä retkeilyyn ja luonnossa liikkumiseen ja madaltaa ulos lähtemisen kynnystä. Stipendi teki mahdolliseksi ohjaajien ja välineiden hankkimisen ja sen, että pystyimme tarjoamaan tämän kaiken lapsiperheille ilmaiseksi. Näin myös vähävaraiset ja isot perheet pääsivät tasapuolisesti mukaan. Stipendi auttoi myös tilavuokrassa sekä kunnollisen mainonnan järjestämisessä, Saija Syväluoma Teuvan yhdistyksen hallituksesta kertoo.

Yhdistys on aikaisemmin järjestänyt muun muassa luistelutapahtumia ja hiihtokilpailuja. Kaksi kertaa vuodessa pidetään kirpputoria.

– Ilman stipendiä olisimme varmaan nytkin järjestäneet hiihtokisat tai vastaavaa, Syväluoma sanoo.

Paattisten yhdistys Turussa järjestää stipendillä teatterielämyksen ystävänpäivän hengessä.

– Jaamme ilmaisia teatterilippuja siten, että jokainen saa kaksi lippua, joista toisen voi antaa ystävälle, yhdistyksen puheenjohtaja Minna Kraama kertoo. Esityksen nimi ei vielä tätä kirjottaessa ollut selvillä. Esitys pidetään kuitenkin Paattisilla, jotta osallistuminen on mahdollisimman helppoa. Esityksen jälkeen yleisö pääsee nauttimaan yhdistyksen järjestämästä herkkutarjoilusta.

– Stipendin saaminen oli meille ihan mahtava juttu. Järjestämme aika paljon tapahtumia lapsiperheille ja työ alkaa yleensä aina varojenkeruusta. Nyt saimme vain miettiä, mitä teemme, Kraama iloitsee.

Perhetapahtumat on Paattisilla koettu erittäin tärkeiksi. Kraama kertoo, että MLL:n toiminta on ollut joillekin jopa syy muuttaa paikkakunnalle.

– Tapahtumissa on helppo tutustua uusiin ihmisiin. Meillä on ollut esimerkiksi lastenjuhlia ja diskoja. Suomen satavuotispäivän kunniaksi pidimme pajapäivän, jossa pääsi harjoittelemaan erilaisia kädentaitoja. Teemme myös paljon yhteistyötä muun muassa seurakunnan ja partion kanssa.


MLL:n paikallisyhdistykset järjestävät noin 1 200 perheille suunnattua tapahtumaa vuodessa. Yhdistyksiä on 548 ja niissä toimii yli 13 000 aktiivia.

– Meillä on iso joukko vapaaehtoisia, jotka usein ovat itsekin pienten lasten vanhempia, MLL:n järjestöpäällikkö Arja-Liisa Mauno sanoo.

Keskusjärjestö antaa paikallisyhdistyksille vapaat kädet tapahtumien järjestämisessä, mutta tukee yhdistyksiä tarjoamalla muun muassa ideoita ja käytännön neuvoja Yhdistysnetissä. Perusidea on kuitenkin se, että perhetapahtumat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.

– Eniten tapahtumia järjestetään ruuhka-Suomessa, mutta niiden merkitys perheille on yhtä suuri joka puolella. Siellä, missä MLL:n tapahtuma on ehkä ainoa laatuaan koko vuoden aikana, se on myös hartaasti odotettu vuoden kohokohta. Tilaisuudet ovat paitsi vaihtelua lapsiperheiden arkeen myös mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin tai liittyä itsekin MLL:n toimintaan mukaan. Meillä kaiken ikäisille löytyy varmasti sopivaa tekemistä, Mauno toteaa.

 

Artikkeli on julkaistu Lapsemme 1/2018 lehdessä.

Pirkko Varjo

Kirjoittaja

Laura Arola

Valokuvaaja

Ladattavat materiaalit

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös