Siirry sisältöön

Tukihenkilöksi

MLL:n tukihenkilönä voit toimia vaikkapa perhekummina, lapsen tai nuoren kaverina, ystävänä maahanmuuttajaäidille tai vaikkapa kylämummuna tai -vaarina. Kulkea hetken vierellä merkityksellisenä ihmisenä. Tarvitsemme lisää tukihenkilöitä kaikkialla Suomessa.

Olen kiinnostunut tukihenkilönä toimimisesta

Perhekummi

MLL:n kouluttamat vapaaehtoiset perhekummit kulkevat lapsiperheen rinnalla yhden vuoden ajan. Kummi tapaa perhettä säännöllisesti muutaman tunnin ajan kerran viikossa tai joka toinen viikko. Yhdessä tehdään kumpaakin osapuolta kiinnostavia asioita, esimerkiksi leivotaan tai retkeillään. Perhekummit saavat 20 tunnin mittaisen peruskoulutuksen.

Olen kiinnostunut perhekummina toimimisesta

Lapsen tai nuoren kaveri

Vapaaehtoiset aikuiset toimivat kavereina 4–17-vuotiaille lapsille ja nuorille, jotka esimerkiksi kokevat yksinäisyyttä tai joille koulunkäynti ei maistu. Vapaaehtoisella ei tarvitse olla supertaitoja. Lapsikaverin tai nuoren kanssa touhutaan tavallisia asioita. Yhdessä lapsen tai nuoren kanssa sovitaan mitä tehdään. Voidaan käydä vaikkapa kirjastossa, elokuvissa, leipoa, pelailla jalkapalloa – tai vain jutella.

Olen kiinnostunut kaverina toimimisesta

Maahanmuuttajaäidin ystävä

Ystäväksi maahanmuuttajaäidille -toiminnassa Suomeen muuttanut äiti saa itselleen vapaaehtoisen ystävän. MLL:n kouluttama vapaaehtoinen tapaa maahanmuuttajaäitiä arkisten touhujen merkeissä esimerkiksi leikkipuistoissa, kahvilassa tai jommankumman kotona – paikoissa, joihin voi ottaa lapset mukaan. Tutustumisen ohessa maahan muuttaneen äidin suomen kielen taito kohenee.

 

Olen kiinnostunut toimimaan maahanmuuttajaäidin ystävänä

Kylämummit ja -vaarit

Kylämummit ja -vaarit ovat vapaaehtoisia, jotka vierailevat esimerkiksi perhekahviloissa, kirjastojen lastenosastolla tai päiväkodeissa. He ovat ikään kuin koko yhteisön yhteisiä isovanhempia, jotka ilahduttavat lapsia ja aikuisia. Kylämummit ja -vaarit voivat esimerkiksi lukea lapsille kirjoja, leipoa tai lähteä luontoretkelle. Tärkeintä on läsnäolo, kuunteleminen, tukeminen ja rohkaiseminen. Kylämummoilemassa tai -vaareilemassa voi käydä kerran viikossa tai harvemmin, ihan oman elämäntilanteen mukaan.

 

Olen kiinnostunut kylämummina tai vaarina toimimisesta

Takaisin ylös