Johdatus lapsivaikutusten arviointiin – MLL:n ohje lapsivaikutusten arviointiin

Lapsivaikutusten arviointi on osa ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointia. Tehtäessä päätöstä tai toimintaa kehitettäessä on tärkeä tunnistaa päätöksen tai toiminnan vaikutukset ihmisten hyvinvointiin ja niitä turvaavien oikeuksien toteutumiseen. Lapsivaikutusten arvioinnissa arvioidaan päätöksen, toimenpiteen tai toiminnan vaikutuksia lasten hyvinvointiin ja oikeuksien toteutumiseen.

Lapsilla tarkoitetaan alle 18-vuotiaita. Lapsivaikutusten arviointi kannattaa monissa tapauksissa ulottaa myös 18 vuotta täyttäneisiin nuoriin. Esimerkiksi arvioitaessa lukio- tai ammatillista koulutusta, on luonnollisesti perusteltua tarkastella vaikutuksia myös 18 vuotta täyttäneisiin opiskelijoihin.

Lapsivaikutusten arvioinnin perustana on YK:n lapsen oikeuksien sopimus (LOS), joka on ollut Suomessa voimassa vuodesta 1991 lähtien. Sopimuksella turvatuilla oikeuksilla edistetään ja turvataan lasten hyvinvointia ja kehitystä. Sopimusvaltion on ryhdyttävä kaikkiin tarpeellisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin ja muihin toimiin lapsen oikeuksien sopimuksessa tunnustettujen oikeuksien toteuttamiseksi. Julkisen vallan (valtion, kuntien ja tulevien maakuntien) on turvattava ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien toteutuminen. Lapsivaikutusten arviointi on tärkeä osa lapsen oikeuksien sopimuksen täytäntöönpanoa ja lasten oikeuksien edistämistä ja turvaamista. Lapsivaikutusten arviointi on tavanomaista kunnan, maakunnan tai valtion toimintaa ja osa päätöksentekoprosessia (ennakkoarviointi) tai toiminnan kehittämistä (tehdyn päätöksen seuranta-arviointi tai toiminnan arviointi). Se ei ole mitään lapsiin kohdistuvaa ”hyväntekeväisyyttä” tai ylimääräistä toimintaa.

MLL:n ohjeen tarkoituksena on tukea lapsivaikutusten arvioinnin toteuttamista valtion, kuntien ja tulevien maakuntien toiminnassa ja päätöksenteossa.

Ladattavat aineistot

Aiheeseen liittyvät