Siirry sisältöön
Auta kiusattuja

MLL tukee kiusaamista kokeneita

MLL:n Lasten ja nuorten puhelimessa ja chatissa eri-ikäisten lasten ja nuorten kokemukset kiusaamisesta, ulkopuolellejättämisestä sekä yksinäisyydestä ovat olleet vuodesta toiseen yleisimpiä vakavia puheenaiheita. Vapaaehtoiset päivystäjämme on koulutettu kohtaamaan kiusaamista kokeneita lapsia ja nuoria ja päivystäjällä on aina aikaa jutella tai chattailla niin pitkään, kuin lapsi tai nuori haluaa. Palvelussa lapsia ja nuoria motivoidaan hakemaan apua ja mietitään yhdessä, mistä sitä löytyy. Palvelu on maksuton, anonyymi ja kaikille avoin.

Vuonna 2022 vastaanotimme lähes 17 000 yhteydenottoa, mikä on 2000 kpl enemmän kuin viime vuonna. Puhelimeen tuli soittoyrityksiä 125 000 kpl ja näistä pystyimme vastaamaan vain joka kymmenenteen. Avun tarve on siis suuri ja tarvitsemme kipeästi myös lahjoituksia, jotta pystymme auttamaan kaikkia lapsia ja nuoria, jotka tarvitsevat kuuntelevaa ja turvallista aikuista.

MLL:n kehittämissä Selviytyjät-ryhmissä on saatu varsin positiivisia tuloksia. Pienryhmissä voidaan jutella kiusaamiskokemuksista turvallisessa ilmapiirissä. Kiusaamisesta on voinut jäädä vihan ja katkeruuden tunteita ja jos niistä ei pääse yli, voi toipuminen kestää pitkäänkin. Usein nuori on menettänyt luottamuksensa muihin nuoriin ja saattaa pitää heitä jopa pahantahtoisina. Uudenlaisten ryhmä- ja vertaiskokemusten saaminen olisi siksi tärkeää. Ryhmät ovat antaneet monille toivoa siitä, että maailmassa voi kohdata hyviäkin tyyppejä ja että muutkin ovat kokeneet vastaavaa.

Nuorille suunnatulla verkkosivustolla kiusaamiseen liittyviä asioita käsitellään esimerkiksi suositulla, esimoderoidulla keskustelupalstalla. Sekä Nuortennetti että mll.fi -verkkosivustot välittävät tietoa kiusaamisesta ja sen ehkäisystä niin vanhemmille, opettajille kuin lapsille ja nuorillekin. Yläkouluissa MLL:n koulutetut nuoret vapaaehtoiset auttavat hyvän kouluilmapiirin rakentamisessa oman ikäluokkansa keskuudessa.

Lahjoita nyt!

Aiheeseen liittyvät

Auta kiusattuja

Osaatko kuvitella kuvitella miltä tuntuu yrittää olla näkymätön, jotta ei joutuisi kiusatuksi? Liian monelle lapselle se on arkea.

Sinä voit auttaa. Lahjoita nyt!

Takaisin ylös