Siirry sisältöön

Iloiset hyväntekijät kokoontuvat Linnanmäelle

Linnanmäellä vietetään Iloisen Hyväntekijän Päivää keskiviikkona 12. kesäkuuta kello 12.00–16.30. Ohjelmalava Estradin edessä on silloin vilinää ja vilskettä, kun Linnanmäen perustaneet lastensuojelujärjestöt esittelevät toimintaansa. Mannerheimin Lastensuojeluliitto on mukana tapahtumassa leikittämässä lapsia ja muita lapsenmielisiä.

Lavalla nähdään lasten suosikki Maltti ja Valtti -orkesteri kello 13.30 ja kello 15.30. Päivän ohjelman juontaa YouTubesta tuttu Jaakko Parkkali. Iloisen Hyväntekijän Päivä on osa Helsinki-päivän tapahtumia.

Linnanmäen huvipuiston perusti kuusi lastensuojelujärjestöä vuonna 1950 ja seitsemän vuotta myöhemmin järjestöt perustivat Lasten Päivän Säätiön, joka ylläpitää Linnanmäkeä. Perustajajärjestöjä ovat Mannerheimin Lastensuojeluliiton lisäksi Barnavårdsföreningen i Finland, Ensi- ja turvakotien liitto ry, Lastensuojelun Keskusliitto ry, Parasta Lapsille ry ja Pelastakaa Lapset ry.

Huvittelemalla Linnanmäellä tuet näiden järjestöjen työtä lasten ja perheiden hyväksi. Viime vuonna Lasten Päivän Säätiö lahjoitti 4,5 miljoonaa euroa lastensuojelutyöhön.

#iloisenhyväntekijänpäivä

Aiheeseen liittyvät

Linnanmäen perustajajärjestöt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös