Kodin pelikasvatus

Pelikasvatus, eli digitaalisen pelaamisen kasvatuksellinen käsittely on osa 2010-luvun vanhemmuutta. Pelaaminen ja muu digitaalisen median kulutus on noussut tärkeään asemaan lasten ja nuorten elämässä, mikä kasvattajankin tulee huomioida. Uusi ja jatkuvasti muuttuva kulttuuri tarjoaa välillä yllättäviäkin kasvatuspulmia, mutta myös paljon mahdollisuuksia yhdessä tekemiseen ja hyviin kokemuksiin.

Pelikasvattajalle yksi tärkeimmistä asioista on muistaa pelaamisen arkisuus. Vaikka pelaaminen olisi itselle vieras ja huolestuttavakin ilmiö, kyseessä on hyvin tavallinen osa tämän päivän lapsuutta ja nuoruutta – vain 1,5 prosenttia suomalaisista 10–19-vuotiaista ei pelaa lainkaan. Pelaamista ei tarvitse siksi ottaa kotona yleensä poikkeukselliseen käsittelyyn, vaan se on kasvatuksessa käsiteltävä asia siinä missä moni muukin. Yleensä tämä tapahtuu luonnostaan pelaamisen nivoutuessa muihin elämänaloihin.

Kasvatettavan iästä riippuu, millaista kasvatusta suhteessa digitaaliseen pelaamiseen kotona toteutetaan. Hyvä yleisohje on, että mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä enemmän pelikasvatuksessa keskitytään sisältöjen ja määrien säätelyyn ja pelejä pelataan yhdessä vanhemman kanssa. Kasvettaessa kohti ensin murrosikää ja sitten aikuisuutta, painopiste siirtyy hiljalleen itsenäistymisen tukemiseen ja pelaamisen ja muun elämän yhteensovittamiseen. Vaikka esimerkiksi alakoululaisen kanssa on tärkeää käydä läpi pelattujen pelien ikärajoja, murrosikäisen kohdalla sisältöjä tärkeämmäksi nousevat pelitottumukset ja esimerkiksi pelikäytös. On hyvä kuitenkin muistaa, että jokainen lapsi ja nuori on yksilö, ja vaihtuvat olosuhteet ja elämäntilanteet edellyttävät eri asioiden painottamista kasvatuksessa.

Vanhemman näkökulmasta pelaamiseen liittyy usein paljon kysymyksiä, koska pelit eivät välttämättä ole tuttuja omasta lapsuudesta. Lapset ja nuoret saattavat uppoutua peleihin hyvinkin intensiivisesti, mikä saattaa aiheuttaa huolta ja ärsytystäkin. Vanhempi voi nähdä pelit turhana puuhana, johon käytetty aika on pois jostain tärkeämmästä. Ensimmäinen, tärkeä askel pelikasvattajalle onkin omien pelaamiseen liittyvien asenteiden ja käsitysten tarkastelu. Kun oma näkökulma selkeytyy, myös kasvatusvalintoja on helpompi tehdä, ja mahdollisia puutteita tiedoissa täydentää. Omia näkemyksiään voi tarkastella seuraavien kysymysten kautta:

  • Kuinka hyvin tunnen itse pelejä ja pelaamista?
  • Onko oma suhtautumiseni pelaamiseen lähtökohtaisesti myönteinen vai kielteinen?
  • Onko peleissä jotain minua huolestuttavaa?
  • Miten arvokasta pelaaminen on mielestäni verrattuna muihin kulttuurin muotoihin tai harrastuksiin?

Pelaaminen on monelle lapselle ja nuorelle tärkeä harrastus, ja siinä tarvitaan vanhempien tukea ja apua siinä missä monessa muussakin. Yhteinen pelaaminen ja peleihin liittyvä tekeminen on paitsi hyvää yhteistä aikaa, myös auttaa vanhempaa tarkastelemaan oman lapsen peli- ja mediatottumuksia. Peleihin tutustuminen joko itse pelaamalla tai pelaamista seuraamalla ja kyselemällä on pelikasvatuksen kannalta tärkeää.

Pienemmät lapset kaipaavat vanhempia peliseuraksi, ja hieman vanhemmatkin kertovat mielellään saavutuksistaan ja esittelevät suorituksiaan. Peleihin upotetaan usein paljon aikaa ja vaivaa, mikä on syytä huomioida vanhemmankin taholta. Hieno Minecraft-rakennelma voi olla tärkeä siinä missä Lego-rakennelmakin, ja tiukan League of Legends -ottelun voittaminen tai häviäminen yhtä voimakas kokemus kuin jalkapallo-ottelussa pärjääminen.

Oman lapsen pelitottumuksiin tutustuminen auttaa myös tunnistamaan mahdollisia haittoja tai lapsen tai nuoren huolia. Jos pelaaminen esimerkiksi yllättäen lisääntyy tai vähenee jyrkästi, voi taustalla olla muun elämän tekijöitä, kuten riitelyä kavereiden kanssa, stressiä tai muita murheita. Myöhään yöhön venyvä pelaaminen ei välttämättä kerro vain koukuttavasta pelistä.

Pelikasvatuksessa onkin tärkeintä keskustella ja kuunnella. Vanhemman vastuulla on huolehtia lapsen tai nuoren arjen sujuvuudesta ja tämän hyvinvoinnista myös pelaamisen suhteen, ja perheessä, jossa lapsi tai nuori pelaa, pelaamiselle on usein tarpeen laatia yhteisiä sääntöjä. Tyypillisimmin säännöt koskevat pelisisältöjä ja peliaikoja. Säännöt ovat aina omanlaisiaan perheestä riippuen, mutta mitä enemmän ne perustuvat yhteisymmärrykseen, sitä helpompi niitä on noudattaa.

Teksti: Mikko Meriläinen
Julkaistu alun perin 21.12.2016