Siirry sisältöön

Paikallisen yhdistyksen vapaaehtoinen

MLL:n sydän sykkii yli 500 paikallisen yhdistyksen voimin. Vapaaehtoisemme järjestävät lapsiperheille tukea ja toimintaa.  Lähde mukaan tekemään lapsiperheiden arjesta vähän parempaa juuri omassa lähiympäristössäsi.

Olen kiinnostunut vapaaehtoisuudesta MLL:n paikallisessa yhdistyksessä 

MLL:n paikallisissa yhdistyksissä toimivat usein vanhemmat ja muut paikkakunnan perheiden asioista kiinnostuneet. Jos sinulla on pieniä lapsia, toiminnassa tutustuu usein samassa elämäntilanteessa oleviin muihin lapsiperheisiin. Mikään ei yhdistä yhtä hyvin kuin yhdessä kasaan pistetty lasten tapahtuma tai vaikkapa paikallisen ruokajakelun järjestely yhdessä toisen vapaaehtoisen kanssa. Se on vapaaehtoistyön taikaa: yhdessä tekeminen on niin hauskaa, että samalla voit itsekin paremmin.

Yhdistyksissämme on tarjolla monenlaisia tehtäviä niin numeroiden, viestinnän, johtamisen kuin tapahtumien parissa ja, parasta kaikessa, tehtävä voidaan aina myös keksiä, jos sinulla on hyvä idea. Tule mukaan!

Takaisin ylös