Kaverit
"Kukaan ei ymmärrä mua niin kuin Jenna."
Olet ehkä huomannut, että mitä vanhemmaksi tulet, sitä tärkeämmältä kaverit tuntuvat. Se on luonnollista, sillä lapsuus on jäänyt taakse, etkä enää kaipaa vanhempiesi seuraa niin paljon kuin aiemmin. Samassa iässä oleva kaveri ymmärtää, mistä nuoruudessa on kyse.
Kavereiden kanssa opitut ihmissuhdetaidot ovat pohjana esimerkiksi myöhemmille parisuhteille. Joskus kavereiden kanssa tulee riitoja ja pettymyksiä. Niiden vuoksi suhdetta ei pidä heti katkaista – paitsi jos riitely on jatkuvaa. Kun pulmakohdat selvitetään, opitaan uutta ihmissuhteista. Miksi valehtelit minulle? Miksi kerroit salaisuuteni? Miksi osoitat huomiota enemmän muille kuin minulle?
Pojat tykkäävät usein liikkua suurissa joukoissa, joissa yhteinen toiminta kuten urheileminen on tärkeää. Tytötkin viihtyvät joukoissa, mutta varsinkin kahdenkeskisistä ystävyyssuhteista voi tulla erityisen tärkeitä. Murrosiän tunteiden ailahtelevuus ja läheiset ystävyyssuhteet voivat olla haastava yhdistelmä. Niiden vuoksi saattaa syntyä vaikeita ja satuttavia riitoja parhaidenkin kavereiden välille. Tyttöjen ystävyyssuhteessa saattaa tapahtua ulkopuolelle jättämisiä, kolmiodraamoja sekä selän takana puhumista. Poikien riitelyyn puolestaan kuuluu usein töniminen ja tappeleminenkin. Kaikkia riitelyn muotoja voi kuitenkin esiintyä niin tytöillä kuin pojillakin.
Kaverit kannattaa esitellä vanhemmille. Vanhemmat haluavat varmasti tietää, kenen seurassa heidän lapsensa liikkuu ja tämä lisää usein luottamusta nuoren ja vanhemman välille. Kun pidetään vanhemmat kartalla omista kavereista, on heille helpompi jutella myös vaikeuksien kohdatessa – esimerkiksi silloin, kun on riidoissa kaverin kanssa.
![]() |
Kaverisuhteet ovat tärkeitä sen takia, että niissä opitaan…
- Tuntemaan toista
- Viihtymään yhdessä
- Keksimään kiinnostavaa tekemistä
- Luottamaan toisiin ihmisiin
- Keskustelemaan toisten kanssa
- Ilmaisemaan mielipiteitä
- Purkamaan tunteita
