Nettitutusta tosiystäväksi

Melkein jokaisella on ystävä tai tuttu, jonka on tavannut ensimmäistä kertaa netissä. Ei ihmekään, sillä

  • Netistä löytää samanhenkisiä ihmisiä. Varsinkin pienillä paikkakunnilla on vaikeaa löytää samanhenkisiä ihmisiä reaalimaailman ympyröistä. Blogit, keskustelufoorumit, chatit ja yhteisöt ovat oivia paikkoja tavata samoin ajattelevia tai samoja asioita fanittavia ihmisiä.
  • Netti voi toimia vertaistukena. Aina löytyy joku, joka on kokenut saman ja jonka kanssa voi vaihtaa kipeitäkin kokemuksia.
  • Netissä voi puhua kipeistäkin asioista. Netissä voi kertoa nimettömänä ja kasvottomana sellaisia asioita, joita ei ikinä kehtaisi kertoa kasvokkain kavereille tai vanhemmille. Toisaalta myös reaalimaailman ystäville on helpompi kertoa netissä kipeitä asioita tai puhua tunteistaan kuin kasvotusten. Netissä uskaltaa kirjoittaa vapaammin ja olla siten aidommin oma itsensä kuin reaalimaailmassa.
  • Netissä huomio kiinnittyy asiaan, ei ulkonäköön. Kun keskustelukumppania ei näe, tulee kiinnitettyä huomiota enemmän keskustelukumppanin mielipiteisiin kuin esimerkiksi vaatetukseen, ikään tai ihonväriin. Nettikavereiden kanssa voikin parhaimmillaan päästä ystävyydessä sellaiselle tasolle, jolle ei ikinä reaalimaailman ystävien kanssa pääse.

Nettiviestinnässä on omat huonot puolensa:

  • Ilmeettömyys voi johtaa väärinkäsityksiin. Hymiöt auttavat tunteiden ja sävyn ilmaisemista, mutta eivät korvaa kasvokkaita vuorovaikutusta. Aina ei voi myöskään olla varma, sanooko toinen asian tosissaan ja onko hänen sanomansa todella totta.
  • Netti mahdollistaa roolihuijaukset. Kasvottomassa kanssakäymisessä on se huono puoli, että et voi koskaan olla varma, kenen kanssa keskustelet. Tiedetään tapauksia, joissa joku on valehdellut itselleen kokonaisen elämän ja pitänyt kulissia yllä vuosikausia. Tavallisempaa on kuitenkin pienissä asioissa valehteleminen tai asioiden kertomatta jättäminen.

Olet siis tutustunut netissä mahtavaan tyyppiin, mutta et ole aivan varman hänen aikomuksistaan. Pohdi seuraavien kysymysten avulla, voitko luottaa häneen vai et.

  • Onko nettituttusi ollut koskaan epäluotettava tai valehdellut sinulle? Onko hän esimerkiksi väittänyt yhtenä päivänä olevansa 14-vuotias ja toisena päivänä 16?
  • Salaiset ystävyyssuhteet eivät ole koskaan hyvä idea. Kerro nettitutuistasi reaalimaailman ystävillesi ja vanhemmillesi.
  • Tosiystävät eivät koskaan kysele liian henkilökohtaisia asioita.
  • Nettituttu, joka painostaa sinua kasvokkaiseen tapaamiseen, ei ehkä ole oikea ystävä. Tosiystävä ei ikinä painosta sinua tekemään mitään sellaista, mitä et halua.
  • Onko nettituttusi pyytänyt toistuvasti sinua lähettämään valokuvasi, puhelinnumerosi tai meseosoitteesi? Tosiystävä ei painosta kertomaan henkilö- ja yhteystietoja.
  • Jos et ole varma voitko luottaa nettituttuun, keskustele asiasta vanhempiesi tai jonkun muun aikuisen kanssa.

Jos nettitutusta kehkeytyy tosiystävä, hänet kannattaa tavata myös kasvotusten. Ensimmäistä tapaamista sovittaessa kannattaa kuitenkin noudattaa näitä sääntöjä:

Tiedä, kenet tapaat! Kiinnitä huomiota siihen, millaisia kuvia nettituttu julkaisee itsestään, kuinka kauan hän on ollut rekisteröityneenä yhteisöpalveluun ja millaisia tuttavuuksia hänellä tuossa yhteisöpalvelussa on. Paras varmennin nettikontaktin luotettavuudesta on kuitenkin se, että joko itse tai joku lähipiiristä tuntee henkilön jo ennestään jostakin muusta yhteydestä, esimerkiksi koulusta tai harrastuksista. Ennen varsinaista tapaamista voi nettikaveriin olla yhteydessä esimerkiksi puhelimitse varmistaakseen, että kyseinen henkilö on sellainen kuin tämä on kertonut olevansa.

Kerro tapaamisesta aina aikuiselle! Nettitutun tapaamisesta tulee aina kertoa mieluiten omalle vanhemmalleen tai muulle luottoaikuiselle. Jos aikuiselle ei kehtaa kertoa, kannattaa kertoa edes kaverille tai sisarukselle – on ehdottoman tärkeää, että joku luotettava ihminen tietää, mihin olet menossa ja ketä olet menossa tapaamaan.

Sovi tapaaminen julkiselle paikalle! Tapaaminen pitää sopia julkiselle paikalle, esimerkiksi kauppakeskukseen tai kahvilaan, jossa on paljon ihmisiä ja josta on helppo poistua, jos tilanne käy epämiellyttäväksii. Romanttiselta kuulostava kävely katseilta suojassa olevassa puistossa on todellinen riski. 

Älä mene tapaamiseen yksin! Tapaamiseen on hyvä ottaa mukaan joku luotettava henkilö, kuten kaveri, vanhempi tai vanhempi sisarus.