Yksineläjästä sijaisvanhemmaksi - Tomin tarina

Tomin elämä mullistui täysin, kun hän lähti nuoren vapaaehtoiseksi tukihenkilöksi ja päätyi pian myös hänen sijaisvanhemmakseen. Sinkkuna sijaisisänä Tomi on kohdannut ennakkoluuloja, muttei ole katunut päivääkään uutta elämäntapaansa.

Elämänmuutoksen alkutaival

Sijaisvanhemmuus tuli puun takaa. Aiemmin en olisi voinut kuvitellakaan, että tekisin lasten kanssa töitä, sillä työskentelin aivan toisella alalla. Olin sormi suussa ja ihmeissäni, kun minulle ehdotettiin ensin tukihenkilöksi ja myöhemmin sijaisperheeksi ryhtymistä. Tein kolmivuorotyötä ja olin koko aikuisikäni asunut yksin. Miten pystyisin asumaan lasten kanssa? Harkitsin kieltäytyväni.

Ryhdyin kuitenkin tukihenkilöksi eräälle nuorelle keskiviikkoisin. Sitten nuori alkoi ilmestyä oveni taakse myös viikonloppuina – päästin sisään. Kun koulu loppui, nuori halusi tulla luokseni asumaan pidemmäksi aikaa. Näin alkoi elämäni sijaisvanhempana lähes kymmenen vuotta sitten.

Parhaimmillaan minulla on ollut kolmekin lasta tai nuorta yhtä aikaa. Tällä hetkellä kanssani arkea jakaa yksi lapsi, joka sijoitettiin luokseni pari vuotta sitten. Hänellä on erityishaasteita puhumisessa ja kirjoittamisessa. Käytämme kommunikoinnissa apuna tukiviittomia.

Useimmiten luokseni sijoitetut lapset ovat teini-ikäisiä, mutta joukossa on nuorempiakin. Nykyinen sijaislapsi on 12-vuotias. Eräs poika muutti omilleen kodistani kahta viikkoa vaille 22-vuotiaana eli tavallista vanhempana. Koskaan ei voi tietää, kauanko lapsi asuu luonani.

Ennakkoluuloja vastaan

Jokaisen nuoren arki räätälöidään hänelle sopivaksi. Silloin, kun arki on hyvää, lapset ovat onnellisia ja tyytyväisiä. Ruoka-ajoista, riittävästä liikunnasta ja levosta pidetään kiinni. Kerran erään nuoren kanssa totesimme, että hän valvoo yömyöhään ja on siksi niin kiukkuinen. Toisen nuoren kanssa taas ei kannattanut keskustella ennen aamun ensimmäistä leipää.

Kokeilemme yhdessä uusia juttuja, laskettelemme ja menemme laavulle paistamaan makkaraa. Vietämme paljon aikaa luonnossa.

Haastavinta sijaisvanhemmuudessa on ollut yhteydenpito biologisiin vanhempiin. Nykyisen luonani asuvan lapsen vanhempien kanssa se on kuitenkin ollut helppoa.

Pääsääntöisesti yhteydenpito eri tahojen kanssa on vaivatonta ja palaute positiivista. Poikkeuksena on peruskoulu, jossa ei oikein ymmärretä sijaisvanhemman roolia. En voi kertoa heille lapsen asioita, eivätkä he minulle lasten tietoja, vaan kaiken on kierrettävä sosiaalityöntekijän kautta.

Sijaisvanhemman urallani olen kokenut paljon ennakkoluuloja. Eräskin taho, jonne kuskasin nuorta keskustelemaan ja apua saamaan, ei voinut ymmärtää, että yksin asuvalle miehelle oli sijoitettu teini. Minulle ei koskaan puhuttu mitään. Juttelin asiasta työnohjauksessa ja heidän neuvostaan vaadin, että pääsisin mukaan keskusteluihin. Näin tapahtuikin, minkä jälkeen tahon työntekijät kertoivat ennakkoluulostaan sekä sijoittamista koskevasta mielipiteestään. Tässä tapauksessa heistä lapselle paras paikka olisi ollut laitos.

Onneksi keskustelu avasi solmuja ja homma lähti luistamaan. Oltiin iloisia, kun huomattiin, että sijoitus olikin onnistunut ja nuori tyytyväinen.

Elämä parani

Sijaisvanhemmuus on vienyt omaa aikaa, mutta antanut paljon: elämä on mukavampaa kuin ennen. Vahvuuteni ovat kuuntelemisen taito sekä rauhallinen luonne. Jos nuori käy kierroksilla, ehdotan, että nyt takki niskaan ja kävelylle. Vaihtoehtoisesti voin itsekin mennä ulos tunniksi tai kahdeksi. Rauhoittumisen jälkeen keskustellaan ja käydään läpi, mikä harmitti tai oli pielessä.

Saan eniten voimaa iloisista ilmeistä ja hymyistä. Oma äitini asuu lähellä ja muistaa lapsia usein leipomuksilla. Sosiaalityöntekijä on tukenani koko ajan, ja yhteydessä olemme vähintään viikoittain. Olen tyytyväinen tukiverkkooni.

Näen itseni viiden vuoden päästä edelleen sijaisvanhempana. Lapsia saattaa olla enemmän tai vähemmän kuin nyt, sillä tilanne elää. En ole katunut päivääkään, että lähdin tukihenkilötoiminnasta sijaisvanhemmaksi. Niin hyviä ovat olleet hetket lasten kanssa.

Asiasta kiinnostuneita kannustaisin ensin ryhtymään tukiperheeksi tai -henkilöksi ja sitä kautta kokeilemaan sijaisvanhemmuutta. Se ei ole pelkkää lasten kanssa olemista ja elämistä, vaan yhteistyö sosiaalitoimen kanssa on erittäin tärkeää.

Iso asia on myös yhteydenpito biologisiin vanhempiin. Heihin on rakennettava hyvät välit ja ymmärrettävä tilanteiden herkkyys. Onnistuessaan sijoittaminen saattaa avata ja parantaa lapsen ja hänen vanhempiensa välejä.

Siirry Kokemustarinoita -sivulle