Ystävien yhteinen perhe - Lauran tarina

Lapsuudenystävä ehdotti Lauralle, että tämä hankkisi lapsen hänen kanssaan. Laura harkitsi ja suostui. Kumppanuusvanhemmuudesta avautui uusi tapa muodostaa perhe.

Haaveena lapsi

Minulle on aina ollut selvää, että haluan lapsia. Vauvakuumetta en ole koskaan potenut, mutta olen tiennyt, että haluan ainakin yrittää tulla äidiksi.

Aikuisiällä minulla oli pari pidempää suhdetta, mutta kumppanit eivät olleet valmiita perheen perustamiseen. Suhteet päättyivät eroon, viimeisin kun olin 30-vuotias. Silloin päätin aikarajasta: jos minulla ei ole viiden vuoden kuluttua vakaata parisuhdetta, miettisin muita mahdollisuuksia saada lapsi.

35-vuotiaana jouduin toteamaan, että minulla on kaksi vaihtoehtoa: lapsia ei tule tai yritän lasta yksin. Pohdin lapsen hankkimista itsellisesti ja juttelin eräälle ystävälleni siitä, mistä löytäisin rahat prosessiin. Hän ehdotti, että ottaisin hänet avuksi.

Olimme itse asiassa jo aikaisemmin vitsailleet aiheesta, ja ajatus oli hautunut. Valitsin kumppanuusvanhemmuuden, koska siinä saisin jakaa vanhemmuuden jonkun kanssa. Turvaverkkoni eivät olleet vahvat, koska lähisukuni asui muualla.

Ystäväni kanssa olimme tunteneet 10-vuotiaista. Päätös hankkia yhdessä lapsia syntyi kesän aikana. Ensimmäinen keskustelu käytiin toukokuun lopussa. Päätimme, että jos olemme syksyllä samaa mieltä, aloitamme: istumme iltaa, nautimme vähän punaviiniä ja puhumme asiat läpi.

Kesäni oli hieman paniikinomainen. Katselin ympärilleni, jos löytäisin jonkun, jonka kanssa voisin aloittaa parisuhteen ja perustaa perheen. Itselle ydinperhe oli ollut ykköshaave ja siitä luopuminen tuntui surulliselta. Ystäväni puolestaaan osti isomman asunnon sillä ajatuksella, että hänestä saattaa tulla isä.

Kesä meni, keskustelu käytiin ja asiat loksahtivat kohdilleen ystävän, tulevan kumppanuusisän kanssa. Muut mietteet jäivät, kun lapsi ilmoitti tulostaan.

Nelihenkiseksi perheeksi

Esikoisemme loppuraskaudesta rupesimme puhumaan toisesta lapsesta. Koimme, että sisarus olisi ihana, jos kaikki menee hyvin. Kolmivuorotyön ja asumisjärjestelyjen takia arvioimme, että kaksi lasta olisi meille riittävä määrä.

Nyt meillä on 3-vuotias poika ja hänen kaksi kuukautta vanha pikkuveljensä. Olen äitiysvapaalla. Kun olin töissä, tein vuorotyötä ja 12 tunnin työpäiviä. Silloin esikoisemme oli kolmesta neljään päivää viikosta isällään ja loput minulla.

Tällä hetkellä asumme niin, että viikonloppuisin olemme koko perhe yhdessä. Sunnuntai-iltaisin isoveli lähtee isän mukana tämän kotiin, jolloin jäämme vauvan kanssa kahdestaan. Keskiviikkoisin isoveli palaa luoksemme.

Haastavinta on elää arkea yksin kahden lapsen kanssa. Vauva on itkenyt suurimman osan hereillä olon ajastaan. En tiedä, onko sattumaa, mutta aina kun isoveli tulee paikalle, pikkuveli on heti paremmalla päällä. Tunne on molemminpuolinen, sillä isoveljestä vauva on aivan huippu tyyppi. Hänet otetaan leikkeihin mukaan ja haleja ja pusuja jaetaan. Olemme keksineet vauvalle myös omia lauluja.

Parhaimmillaan äitiys on sitä, kun vauva hymyilee ja vanhempi lapsi oppii uusia asioita. Arkeemme kuuluu paljon leikkiä ja naurua.

Samantyyliset kasvattajat

Ystävyys lasten isän kanssa on muuttunut, kun olemme nyt yhdessä vanhemmat. Vaikka olimme ystäviä jo tätä ennen, emme olleet koko ajan yhteyksissä. Esikoisen synnyttyä ystäväni asui luonani isyysloman ajan sekä melkein kaikki viikonloput.

Olemme miettineet suhdettamme. Emme ole parisuhteessa, mutta lähes sen kaltaisessa ihmissuhteessa. Toiseen tutustuu uudestaan, kun näkee hänet isänä tai äitinä. Minusta on ihanaa katsoa, kun ystäväni leikkii ja touhuaa esikoisen kanssa ja kuinka tärkeä isi on pojallemme.

Ongelmamme ovat samantyyppisiä kuin monilla pariskunnilla yleensä. Esimerkiksi isä kokee, ettei äiti anna tarpeeksi tilaa hänen isyydelleen. Toisaalta meidän ei tarvitse lapsiarjen keskellä miettiä, onko vanhemmilla keskenään tarpeeksi läheisyyttä tai yhteistä aikaa. Tuntuu, että perheratkaisussamme on eroperheen hyvät puolet.

Vahvuutemme kumppanuusvanhempina on se, että olemme tunteneet pitkään. Itsekin yllätyin, kuinka samantyylisiä kasvattajia olemme. Meille samanlaiset asiat ovat tärkeitä ja olemme samaa mieltä esimerkiksi lasten harrastamisesta ja käyttäytymisestä. Leikimme ja halailemme.

Kumppanuusvanhemmuutta harkitsevan kannattaa miettiä tarkkaan, kenen kanssa siihen ryhtyy. Yhdessäolo on intensiivistä varsinkin vauvavaiheessa. Toki kumppanuusvanhemmuusperheissä on monenlaisia ratkaisuja. Meillä isä on täysillä mukana.

Vanhemmuus on tosi paljon helpompaa, kun toinen on rinnalla. Hauskaa on myös se, että lasten elämässä on molempien vanhempien sukulaiset ja ystävät.

Siirry Kokemustarinoita -sivulle

Mitä ajatuksia kumppanuusvanhemmuus herättää sinussa? Osallistu keskusteluun!

MLL

Kumppanuusvanhemmuudella tarkoitetaan suunniteltua ja jaettua vanhemmuutta toisen tai useamman ihmisen kanssa. Siihen ei liity parisuhdetta, vaan vanhemmiksi ryhdytään yhteisestä sopimuksesta.

Pohditko kumppanuusvanhemmuutta tai haluatko tietää siitä lisää? Kirjoita ajatuksistasi!

Vastaa aiheeseen: Kokemuksia kumppanuusvanhemmuudesta?

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.