Siirry sisältöön

Jokainen lapsi tarvitsee turvaa, naurua ja leikkiä

Presidentti Niinistö ja rouva Haukio.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton perustamisjulistuksen antamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Liiton työn päämääränä oli, ja on yhä edelleen, jokaisen lapsen oikeus hyvään elämään ja huolenpitoon.

Suomi oli 100 vuotta sitten hyvin toisenlainen. Repivän sisällissodan jälkeen maa oli jälleenrakennettava ja auki olevia haavoja hoidettava. Mannerheimin Lastensuojeluliiton perustamisjulistuksessa Mannerheim vetosi kaikkiin suomalaisiin yhteistyön puolesta erityisesti lasten hyväksi.

Tänään Suomi on lähes kaikissa hyvää mittaavissa tutkimuksissa maailman kärjessä. Hyvä kehitys on vaatinut yhteisiä päätöksiä ja ponnisteluja. Paljon on tehty, mutta tehtävää riittää edelleen. Maamme pienimpien hyvinvointi vaatii meistä jokaisen huomiota. Jokainen lapsi tarvitsee rakkautta, turvaa, naurua ja leikkiä. Aikaa saada kehittyä juuri sellaisena yksilönä kuin on. Meistä aikuisista riippuu, toteutuvatko nämä asiat lapsen elämässä.

Arkemme on toisinaan kiireistä ja kuormittavaa. Pysähdy silti. Pieneltäkin tuntuvat teot auttavat. Aivan erityisesti haluamme vedota sen puolesta, että lasten ja heidän perheidensä hyvinvoinnin eteen tehtävää vapaaehtoistyötä tuettaisiin. Jokainen voi toimia voimiensa ja mahdollisuuksiensa sallimalla tavalla. Lapsilla tulee olla tukenaan nyt ja tulevaisuudessa hyvää tahtovia ja huolehtivia aikuisia.

Onnittelemme Mannerheimin Lastensuojeluliittoa 100-vuotiaasta taipaleesta sekä kiitämme tärkeästä ja edelleen jatkuvasta työstänne lasten hyväksi.

 

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio
toimivat Mannerheimin Lastensuojeluliiton suojelijoina

 

Takaisin ylös