Uraäiti ja hoivaisä - Irinan tarina
Irinalla on aviomies ja lapsi. Vanhempien taipumukset ja tarpeet ovat romuttaneet perinteiset roolit. Äiti palasi töihin normaalia nopeammin ja isä jäi kotiin hoitamaan lasta.
Elin lapsuuteni yksinhuoltajaäitini ainoana lapsena. Kasvoin ajatukseen siitä, että kaikki perheet eivät ole samanlaisia. En kuitenkaan kokenut itseäni erilaiseksi kuin muut lapset, sillä koulussamme oli paljon kaltaisteni perheiden lapsia. Lapsuuteni vaikutti siihen, etten osannut ihannoida ydinperhettä. Siksi en myöskään omaksunut vanhanaikaisia, luutuneita rooleja, kun perheen perustamisen aika tuli.
Aikuisena ajattelin aluksi, etten halua lapsia tai naimisiin. Kun vastaani sitten käveli ihminen, jonka kanssa koin voivani toimia toisin, itsenäinen elämäni vaihtui eloksi toisen kanssa.
Perheenlisäyksemme oli suunniteltu. Tosin ensimmäinen raskaus päättyi keskenmenoon. Päätimme, että hankimme vain yhden lapsen, jotta voisimme keskittyä häneen täysillä.
Kun lapsemme syntyi, aviomiehelleni napsahti luontevasti hoivaajan rooli. Itse nimittäin jouduin saman tien toimenpiteeseen leikkaussaliin. Ensimmäiseen kahteen viikkoon synnytyksen jälkeen en kyennyt istumaan. Puolisoni oli jo siinä vaiheessa lapselle korvaamaton. Emme muutenkaan kokeneet olevamme isä ja äiti, joille kuuluisi vain tietyt tehtävät. Meistä kahdesta puolisoni on luontevampi hoivaaja.
Äitiysvapaan vietin kotona lapsemme kanssa. Olin työskennellyt freelancerina ja neljän kuukauden kuluttua synnytyksestä sain kesätyötarjouksen, jonka otin vastaan. Usein on niin, että äidillä jää opiskelu kesken, kun mies on töissä ja lapsi syntyy. Meidän perheessämme asiat menivät päinvastoin, mieheni opinnot olivat jääneet kesken, ja minun työssäkäyntini asetettiin etusijalle.
Mieheni jäi kotiin, ja perheessämme alkoi uusi vaihe. Puolisollani on enemmän ”kodinhengettären” taipumusta kuin minulla, joka saa pyykitkin värjättyä vaaleanpunaiseksi. Kiteytetysti voi sanoa, että minä olen tuonut leivän pöytään ja mieheni on pyörittänyt arkea kotona.
Siirtymä äitiysvapaalta töihin ja noususuhdanteiseen uraan oli luonteva siksikin, että maidontuloni loppui ja sen mukana imetys. Pullovauva oli helpompi, sillä minun ei tarvinnut olla paikalla, kun vauvan nälkä yllätti.
Kaveripiirissämme olimme ensimmäisiä lapsen saaneita. Yhdellä läheisellä kaverillani oli miltei saman ikäinen pieni, mutta muuten vietimme aikaamme nuorena perheenä lähes aina lapsettomien aikuisten kanssa. Se ei harmittanut, sillä oli mukavaa, kun keskustelujen keskiössä eivät olleet pelkästään lapset ja perhe-elämä. Ystävä- ja tuttavapiirissämme kaikilla on vuosien varrella ollut iso tarve muuhunkin kuin perhearkeen. Joukossamme ei edes tunneta ”pullantuoksuisia 50-lukulaisia” äitejä.
Kun lapsemme meni päiväkotiin ja myöhemmin kouluun, isä vei ja haki hänet usein. Hän myös kävi lapsen kanssa useammin neuvolassa kuin minä. Tämä oli luonnollista, koska hän ei työskennellyt kodin ulkopuolella.
Neuvolassa saatettiin kysyä, että missä lapsen äiti on. Neuvolan äitikeskeisyys on ihmetyttänyt meitä useaan otteeseen ja olemme nauraneetkin sille. Muutaman kerran kävi myös niin, että päiväkodista tai koulusta yritettiin puoli päivää tavoitella minua ottamatta yhteyttä lainkaan isään.
Ihmiset ajattelevat äideistä ja isistä eri tavalla. On niitä, jotka ovat katsoneet perheemme työnjakoa silmä pyöreänä. Aina on ollut myös viisaita ja elämää kokeneita opettajia ja muita henkilöitä, joille ei tarvitse selittää tilannettamme.
Alakoulussa lapsellamme ilmeni keskittymisen vaikeuksia. Lapsi oli vilkas oma itsensä ja joutui erilaisuutensa takia koulukiusatuksi. Silloin oli tärkeää, että toinen vanhempi oli kotona tukena ja turvana ja aina tavoitettavissa.
Asumme edelleen kaikki saman katon alla. Aikuistuva lapsemme on aloittanut lukion ja viihtyy siellä. Tällä hetkellä olen ollut työttömänä jonkin aikaa ja aikaa lapselle on ollut paljon.
On ollut ihanaa olla vanhempi ja saada seurata lapsen ikävaiheita, onnistumisia sekä luonteen muotoutumista, vaikka välillä on joutunut puremaan hammasta.
Perheen perustamisesta ja rooleista olen huomannut sen, että mitä tahansa tekeekin, se on aina väärin jonkun mielestä. Siksi kannattaa sulkea korvansa muiden mielipiteiltä ja keskittyä omaan perheeseen – sen onnellisuuteen ja tarpeisiin.