Uusperhe-elämää - Miinan tarina
Miinan perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi kaksi lasta. Heistä toinen, 16-vuotias poika on puolison edellisestä liitosta. Kolmikko eli yhdessä 14 vuotta, kunnes perheeseen syntyi parin yhteinen lapsi. Perhettä hioo yhteen matkustaminen, huumori ja jokaisen vapaus olla oma itsensä.
Lapsuudestani on jäänyt mieleen lämpö ja kotoisa tunnelma. Muistan monet ihanat tuokiot perheen kanssa esimerkiksi kesänvietoista mökillä. Vanhempani, minä ja kolme sisarustani olemme edelleen läheisiä. Saamaani mallia pyrin toteuttamaan omassa perheessäni.
Aikuisuuden kynnyksellä ajattelin vielä, etten välttämättä ikinä halua lapsia. En kokenut oloani luontevaksi lasten kanssa. Kuvittelin myös, että lapsiperhe-elämä kahlitsee liikaa. Kun sitten pääsin seuraamaan sisarusteni lapsiperhearkea, kuvani muuttui vähitellen.
Parikymppisenä aloin seurustella nykyisen aviomieheni kanssa. Hänen mukanaan elämääni tuli 2-vuotias taapero. Aluksi mieheni oli varovainen esittelemään poikansa. Muistan ensimmäisen tapaamisemme: Pikkuinen pyöri jännityksestä ympyrää, juoksenteli ja kurkki huoneista. Kokemus oli tosi positiivinen, sillä lapsen tunteet olivat niin aitoja.
Kiinnyimme lapsen kanssa nopeasti toisiimme. Tilanne oli onnekas. Olin itse vielä niin nuori, ettei minulla ollut pinttyneitä tapoja ja tarpeita tietynlaiseen elämäntyyliin, ja lapsi otti minut avoimesti vastaan. Olin paljon mieheni luona, ja lapsi siellä puolet ajasta. Saimme paljon apua mieheni vanhemmilta, joiden luona lapsi oli usein yökylässä. Silloin saimme välillä viettää railakasta opiskelijaelämää.
Alussa, kun kävin lapsen kanssa puistossa tai vein häntä harrastuksiin, koin oloni epämukavaksi. Jouduin tekemisiin muiden vanhempien kanssa, jotka olettivat virheellisesti, että olen lapsen äiti. Toisaalta itseni esitteleminen ”lapsen isän tyttöystävänä” ei sekään tuntunut luontevalta. Äitipuoli-nimitystä emme perheessämme koskaan käyttäneet. Tästä muodostui lopulta vitsi. Minä ja lapsi kaavailimme kirjelappuja vastaaviin tilanteisiin. ”Hei, en ole tämän pojan äiti, olen hänen isänsä tyttöystävä. Olen tuntenut hänet ihan pienestä ja rakastan häntä kuin omaa poikaani ja hän osa tärkeä osa perhettäni. Kiitos mielenkiinnostasi!”
Lapsi oli pienestä lähtien itsenäinen, mikä on määrittänyt perheemme arvoja. Haluan vanhempana sekä bonusvanhempana antaa lapsille tilaa ja vapautta kokeilla eri asioita ja tehdä päätöksiä itse. Tuen taustalla.
Yhteiset matkat ja kokemukset nivovat perhettämme yhteen. Teemme sekä pidempiä ulkomaanmatkoja että perinteisiä mökkireissuja, jolloin vietämme aikaa yhdessä intensiivisesti ja ilman arjen häiriöitä.
Läheiset ystävät alkoivat saada lapsia muutama vuosi sitten. Ajatus yhteisestä lapsesta puolisoni kanssa tuntui kaukaiselta, mutta mahdolliselta. Olimme jo eläneet perhe-elämää, sillä mieheni lapsi oli muuttanut alakouluikäisenä kokonaan luoksemme. Mietimme, jaksammeko aloittaa alusta. Vanhempi poika alkoi olla jo iso tyyppi, jonka kanssa oli hauskaa hengailla ja matkustella. En ollut koskaan kokenut vauvakuumetta. Raskausajan ja vauvavuoden kokeminen kuitenkin houkutteli. Päätös konkretisoitui, kun tulin raskaaksi.
Vauvavuosi on ollut ihana, eikä lainkaan niin raastava kuin mihin varauduimme. Suurin vaikutus perheemme arkeen on se, etten käy töissä. Toki yöunet jäävät vähemmälle, ravintolaan ei lähdetäkään noin vain ja kahdenkeskistä aikaa on tuskin nimeksikään. Vauvavuosi on kuitenkin lyhyt ja elämä normalisoituu aika nopeasti lapsen kasvaessa. Ensi vuonna puoliso jää muutamaksi kuukaudeksi vanhempainvapaalle, sitä ennen isovanhemmat hoitavat lastamme kaksi päivää viikossa minun palatessani 50-prosenttiselle työajalle.
Nyt etsimme isompaa kotia, sillä tarvitsemme lisää tilaa. Kaksi hyvin eri-ikäistä lasta elää eri rytmissä. Toinen valvoo viikonloppuisin pelaamalla aamuun asti, toinen herää ani varhain ja herättelee öisin.Vanhempi poika on läheinen äitinsä kanssa ja käy kyläilemässä hänen luonaan. Suhde pikkuveljeen on rakastava. Teini ilmaantuu usein luolastaan vain napatakseen pikkuveljen hetkeksi syliinsä ja saadakseen tämän kikattamaan tai sanomaan jotain hassua.
Perheellemme on ollut tosi tärkeää läheisten tuki. Esimerkiksi nuoremmalle lapsemme olemme saaneet sisaruksiltamme heidän lastensa vanhoja tarvikkeita.
Etukäteen pelkäsin sitä, kuinka pystyn pitämään kiinni entisestä elämästä, esimerkiksi pääsen baareihin, mutta en olekaan ikävöinyt sitä tai kaivannut vapaailtoja niin usein kuin ajattelin. Tätä helpottaa varmasti se, että suurella osalla läheisiä ystäviäni on myös pieniä lapsia ja että tässä elämänvaiheessa vapaa-aikaa ei vain ole samalla tavalla.
Mielestäni puhe vanhemmuudesta ja vauvanhankinnasta on liian suorituskeskeistä. Raskaista asioista puhutaan paljon ja positiivinen puhe jää liian vähälle. Ehkä suomalaisille ei ole luontevaa hehkuttaa vanhemmuuden ihania puolia. Itse tunnen perheeseeni suurta rakkautta ja meillä on vielä ihanampaa kuin ennen.