Kaksi aikuista ja koira - Kaislan tarina

Kaisla ei ole koskaan samaistunut niihin, jotka haluavat palavasti lapsia. Vapaaehtoinen lapsettomuus on tuonut mahdollisuuden elää omannäköistä elämää, johon kuuluvat vaativa vapaaehtoistyö ja koiraharrastus.

Helppo ja ei-helppo päätös

Lapsettomuuteen liittyvä pohdinta alkoi jo lapsuudessani. Muistan noin 7-vuotiaana, kun kaverini puhui äitiydestä itsestäänselvyytenä: ”sitten kun minusta tulee äiti”. Ajattelin, että minusta ei ainakaan tulisi hyvää äitiä. Ajatus äitiydestä ei ollut kiva ja houkutteleva, sillä en uskonut, että jaksaisin panostaa äitinä olemiseen.

Tunne johti aikanaan päätökseen. En ole koskaan kokenut pakottavaa tarvetta saada lapsia ja on vaikeaa samaistua siihen, miltä tuntuu haluta lapsia. Elämän varrella olen kyllä pysähtynyt miettimään lapsiasiaa moneen kertaan. Olen pelännyt luottaa tunteeseen. Mitä jos muutan mieleni tai en ole tajunnut jotain, kun ihmiset niin automaattisesti haluavat lapsia? Vielä kymmenen vuotta sitten, alle 30-vuotiaana, ei vapaaehtoisesta lapsettomuudesta juuri puhuttu ja koin, että olen valintani kanssa poikkeava tai vääränlainen.

Lähipiirini ei ole onneksi painostanut. Siskoni sai kaksi lasta niihin aikoihin, kun minulta odotettiin uutisia tai päätöstä lastenhankinnasta, joten äitini sai suunnattua mummoenergiansa sinne suuntaan.

Puolisoni on ollut suurin tukeni. Yhteinen taipaleemme on kestänyt 14 vuotta. Selvitin heti ensitreffeillä, haluaako hän lapsia. Puolisoni edellinen suhde oli juuri päättynyt siihen, että toinen osapuoli halusi lapsia, hän ei. Tämä vakuutti minut, ja asiat loksahtivat kohdalleen.

Viiden viimeisen vuoden aikana tietoni vanhemmuudesta on lisääntynyt ja olen viettänyt enemmän aikaa lasten kanssa. Sen perusteella tiedän nyt, että olisin hyvä äiti. Olen sallinut itseni surra sitä, että en halua lapsia. Uskon, että elämä voisi olla ihan hyvää lapsiperheellisenä, mutta se ei ole valintani.

Joustavaa omannäköistä arkea

Tällä hetkellä arki sujuu rauhallisesti. Katsomme elokuvia, käymme usein metsässä sekä harrastamme pelastuskoiratoimintaa. Keväällä laumaamme tulee uusi jäsen, kun hankimme toisen labradorinnoutajan puolisoni omaksi harrastuskoiraksi. Koira sitoo paljon ja tuo velvollisuuksia, mutta elämämme on sellaista kuin haluamme. Liikumme ruuhka-aikojen ulkopuolella, sillä voimme vapaasti päättää aikataulumme. Kaupassa voi käydä silloin, kun siellä on rauhallisempaa ja töistä voi tulla kotiin siihen aikaan, kun itselle sopii.

Elämääni kuuluvat myös siskoni lapset ja kaksi kummilasta. On ihanaa touhuta heidän kanssaan, kun lapsilla alkaa olla ikää sen verran, että juttelu onnistuu. Sen jälkeen on myös kiva mennä kotiin, sulkea ovi ja olla aikuisten kesken. Uudelleenkouluttautumisen ja alanvaihdon ansiosta olen saanut tietoa lasten kehitysvaiheista ja voinut seurata, millaisia tyyppejä lähelläni kasvaa.

Vaativa vapaaehtoistyö

Vaikka en tiedä, miltä tuntuu haluta saada lapsia, tiedän, millaista on haluta elämäänsä eläin. Ensimmäiseksi mielessäni oli kissa, koska pelkäsin, että koira olisi liian työläs huollettava. Sittemmin ajattelin, että jos en pääse puolisoni kanssa yksimielisyyteen koiran hankinnasta, otan pienikokoisen koiran, jonka voin hoitaa kokonaan itse – tarve saada koira oli niin suuri. Kompromissien kautta päädyimme koiraan, jota puolisoni ehdotti. Isompi koira ja jaettu hoitovastuu on tuntunut todella hyvältä.

Minulle elämässä tärkeintä on ihmisten hyvinvointi. Sen vuoksi teen vapaaehtoistyötä. Olemme koko perhe mukana Vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa eli viranomaisten apuna ja tukena, kun heidän omat resurssinsa eivät riitä. Etsimme kadonneita henkilöitä ja lisäksi osallistumme muun muassa tulipaloevakuointeihin. Lisäksi annan henkistä tukea järkyttävien tapausten jälkimainingeissa.

Paitsi että koira on mukana vapaaehtoistyössämme se tuo myös paljon hyvää itselle. Edistän omaa hyvinvointiani touhuamalla koirien kanssa. Ennen en juurikaan liikkunut luonnossa, mutta kun on koira, mikään ei ole parempaa kuin rämpiä metsässä ja seurata sen touhuja.

Koen, että jokaisen ihmisen on hyvä pitää kiinni omista haluistaan ja tarpeistaan. Elämässä valintojen pitää lähteä itsestä. Aina ei ole helppoa valita toisin kuin mitä yhteiskunta odottaa, mutta se palkitsee, jos se on sitä, mitä elämässään haluaa.

Haluan olla avoin ja avarakatseinen esimerkki siitä, että ihmisen ei tarvitse tehdä samanlaisia ratkaisuja kuin muut. Haluan olla aidosti sellainen kuin olen ja kannustaa muita ympärilläni samaan. Samalla olen turvallinen ja luotettava aikuinen läheisille lapsille.

Siirry Kokemustarinoita -sivulle

Mitä ajatuksia vapaaehtoinen lapsettomuus herättää sinussa? Osallistu keskusteluun!

MLL

Oletko vapaaehtoisesti lapseton? Harkitsetko, että päättäisit olla hankkimatta lapsia? Täällä voit keskustella vapaaehtoisesta lapsettomuudesta.

Tämä keskusteluketju liittyy Haluanko vanhemmaksi -sivuston vapaaehtoista lapsettomuutta käsitteleviin kokemustarinoihin.

Lue kokemustarinoita eri elämäntilanteista

Reeta

En ole koskaan halunnut lapsia. Minulla ei ole miestä, mutta haluttomuus lasten hankintaan ei johdu siitä. En pidä lapsista ja ystävienikin lapsia siedän vain vaivoin. Äitinä oleminen, se, että olisi vastuussa jonkun toisen elämästä, ei houkuttele vaan pikemminkin kauhistuttaa. Jo ajatus raskaana olemisesta tuntuu vastenmieliseltä, mutta vielä isompi ongelma on se, ettei lapselle todennäköisesti voisi tarjota edes yhtä hyvää elämää kuin mitä itse olen saanut elää. Elämme maailmassa, jossa ilmasto lämpenee, jäätiköt sulavat ja kuivuus pahenee – en usko, että täällä on mitään sellaista annettavaa, jota voisin lapselle antaa.

Minua harmittaa, kun ihmiset sanovat, että alan olla jo sen ikäinen, että minulla pitäisi olla lapsi tai lapsia. Vihjaillaan ja kysellään, koska lapsia on tulossa tai miksei niitä ole. Hyväntahtoiset sedät kertovat, kuinka heillä oli ihan vääristynyt kuva vanhemmuudesta mutta kyllä lapsiperhearki on ihanaa. Minun valintani ei ole olla vapaaehtoisesti lapseton, minun valintani on elää omannäköistäni elämää johon lapset eivät liity millään tavalla.

Mia

En halua, enkä ole koskaan halunnut lapsia.

Olen 20-vuotias ja nuorempana luulin kasvatuksen tms. Myötä, että lapsia kuuluu hankkia. Olen kasvanut vanhoillisten arvojen keskellä ja tuskaillut jopa sukupuoli-identiteetin kanssa tämän takia. Uskoin, että olen huono nainen, kun minusta ei saisi äitiä tekemälläkään. Yritin opiskella lapsista. Hommasin jo yläkoulussa kasvatusoppaita ja tutkin lapsipsykologiaa. Lopputuloksena tiedän monia tapoja aiheuttaa penikoille traumoja ja olen vain vakuuttuneempi, etten halua lapsia.

Miksi en halua?
Ensinnäkin en juurikaan pidä pienistä lapsista. Ne ovat hauraita, arvaamattomia ja oikeastaan aika ärsyttäviä otuksia.
Enkä halua sitoutua huolehtimaan toisesta ihmisestä lopun ikääni. Nimenomaan ihmisestä. Lemmikkejä minulla on ja ne ovat aivan ihania. Niille ei tarvitse opettaa perusasioita ja ne antavat nukkua.
Myöskin tämä maailma on aika sekaisin. Tekisin sitten mitä vain, lapsi voisi todennäköisesti huonosti ja se olisi muutenkin saastuttava ratkaisu pykätä pentu.
Myöskään lähipiirini ei ole paras mahdollinen. Tarkoitan lähinnä sukuani. Jos minulla olisi lapsi, se saisi samanlaisen leiman, kuin minä sain. Eli on syntynyt väärästä vaginasta väärään perheeseen ja lapsi saisi siitä kärsiä.
Yksinkertaisesti se on paras ratkaisu minulle ja jälikasvulle jättää ne tekemättä.

Mutta tällä ei suurimmaksi osaksi ole merkitystä. Kuten sanottu, olen 20 ja se tarkoittaa monille sitä, että minä olen täysi ummikko, enkä ole kykenevä päättämään mitä haluan. Jos olisin raskaana, asiat olisivat toisin. Silloin olisin rohkea ja viisas, sillä teen tulevia veronmaksajia ajoissa ja hyvässä iässä. Mutta lapsettomuutta en voi tietää tässä iässä ja joudun odottamaan steriä 10 vuotta. Vielä 10 vuotta saan kuulla lähipiiristä ja ehkäisyneuvolasta, että josko sinä kohta olisit äiti.
Eikä se siihenkään lopu. Lapsettomuus on varmaa vasta kun vaihdevuodet ovat ohi ja senkin jälkeen olen vain surullinen hahmo.
Siitä, että elän kuten haluan, väännetään surutarina ”ettei hän kokenut aitoa rakkautta” tms. Joka on suoraan sanottuna hevon paskaa.

Toivoisin, että tulevaisuudessa asenteet voisivat muuttua tämän suhteen ja nuorillakin naisilla olisi viimein päätäntävalta kehostaan. Siten, ettei tarvitse joka välissä kuulla, miten ei toteuta biologian ja yhteiskunnan tahtoa.

Epävarma

Minulle vapaaehtoinen lapsettomuus on valtavirtaa. Hyvin harvalla tuntemallani omanikäiselläni ihmisellä on lapsia. Voisiko artikkelin kirjoittaa myös siitä näkökulmasta, että miksi voisi haluta lapsia? Siis siitä näkökulmasta etta lapsien hankkiminen olisi se radikaali ratkaisu, koska sitä se omassa kokemusmaailmassani on. Minusta nykyisessä maailmantilassa ja työkulttuurissa se looginen ja ”luonnollinen” ratkaisu on lapsettomuus. Haluaisin kuitenkin harkita myös sitä lasten hankkimista, mutta selittäisikö joku miksi niin saattaisi haluta tehdä?

Heidi

Teininä halusin niin kovasti lapsen. Olin parisuhteessa saman ikäisen pojan kanssa ja kaverini sai lapsen, joten kadehdin häntä paljon kun hän laittoi kuvia someen ihanasta vauva-arjesta. 18 vuotiaana aloin seurustelemaan miehen kanssa joka oli minua vanhempi ja hänellä oli lapsia edellisestä suhteesta ja se ”himo” kasvoi entisestään. Jälkeenpäin mietitty niin onneksi tuli ero yli puolen vuoden seurustelun jälkeen ja en tullut raskaaksi, eikä edes kokeiltu. 20vuotiaana aloin taas seurustelemaan ja muutin nykyisen avopuolisoni kanssa yhteen. Silloin alkuvaiheessa olin taas kiinnostunut hankkia lapsia, mutta ap ei. Jotenkin sitten niin monien ”en halua lapsia” lauseiden jälkeen niin se koko lapsihomma alkoi maistumaan paskalle. Aloin vihaamaan lapsia ja kaikki raskaana olevat naiset oli minun mielestä ällöttäviä. Tänä päivänä yli 6 vuoden seurustelun jälkeen olen onnellinen että se lapsihaave ei toteutunut, olen saanut elää vapaasti ja tulla ja olla miten haluan. Pystyn vetää kännit alastin sohvalla maanantaina jos siltä niin tuntuu. Moni sukulainen kysyy jo milloin tulee perheenlisäystä mutta se ei todellakaan ole vielä ajankohtaista. Haluan elää omassa kuplassa omalla tavalla ilman mitään huutavaa, vaativaa kakaraa. Minulla on kyllä aina ollut sellainen kuva päässä että 3 lasta tulee hankkia ja äidiksi pitää tulla ennen 28. No, sinne on pari vuotta aikaa, mutta en usko että se tapahtuu.

Annalise

Olen 46 vuotias, onnellisesti naimisissa elämäni miehen kanssa. Olemme alusta asti (20 vuotta) olleet täysin vakuuttuneita siitä, että emme halua lasta. Meille on tärkeintä saada olla yhdessä ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä tai asioita, jotka veisi meiltä aikaa pois yhdessäololta. Nautimme rauhasta, luonnosta, mökkeilystä ja ystävien kanssa chillailusta, enkä ole vielä koskaan tavannut lapsiperhettä, jossa vanhemmat pystyisivät nauttimaan pitkistä sunnuntai aamuista ilman keskeytyksiä. Meillä on koiria, niitä saa hellitellä ja hemmotella mielin määrin, mutta niiden takia ei tarvitse leipoa mokkapaloja myyjäisiin, eikä maksella ajokortteja tai kielikursseja.

Maire

Teini iässä ajattelin, että on normaalia mennä naimisiin ja saada lapsia. Silloin jopa halusin elämän menevän niin. Löysin kuitenkin puolison, joka ei halua lapsia ja silloin oma halu oikeasti tuli ilmi ja tajusin etten myöskään halua lapsia. Olin jo ennen parisuhteen alkua alkanut epäröimään omia tunteitani ja sitä onko se lasten hankinta ihan välttämätöntä. Tykkään leikkiä sisareni lapsen kanssa samoin kuin muiden sukulaislasten kanssa, mutta sen jälkeen on mukava tulla kotia, jossa on vain aikuisia ja lemmikkejä. Uskon, että olisin hyvä äiti, mutta en itse sitä halua olla. Mielestäni jokaisen kuuluu saada tehdä elämästä oman näköinen joko lapsiperheenä, yksin tai lapsettomana perheenä. Pieni pelko on aina siitä, että jos mieli muuttuisikin ja puoliso edelleen olisi toista mieltä, mutta ainakaan tämän lähes 10 vuoden yhteiselon aikana kummankaan mieli ei ole vielä muuttunut.

Hei

Minulla on ollut jo pitkään ajatus etten halua omia lapsia. Minulle ei ole tullut vauvakuumetta, eikä halua omaan lapseen. Mietin, että onko minussa jotain vikaa? Pidän lapsista ja työskentelen heidän parissa, mutta ajatus omasta lapsesta hirvittää. Minusta tuntuu etten olisi hyvä äiti. Kaipaan liikaa rauhaa, lepoa ja mahdollisuutta olla yksin. Voiko tällänen ihminen sopia äidiksi? Voiko ihminen muuttua lapsen saannin myötä? Näihin kysymyksiin tuskin osaa kukaan kertoa vastausta, koska jokainen on erilainen. En uskalla ottaa riskiä ja pilata lapsen elämää olemalla huono äiti. En koe, että jään elämässä mistään paitsi, vaikka en saisi omaa lasta.

Onnellinen ilman lapsia

Olen aseksuaali. Minulle on täysin vieras ajatus. Että pitäisi harrastaa seksiä, synnyttää lapsia ja elää lapsiperhe-elämää. Koko tämä prosessi tuntuu luonnottomalta minun kohdallani. En pidä seksistä, en halua synnyttää enkä halua lapsia. Tykkään käydä töissä, opiskella, kuntoilla, tehdä kotitöitä. Muutenkin olen siveellinen. En polta, en käytä alkoholia, en syö ylen, en juo kahvia. Olen ylpeä siitä, että minulla ei ole seksuaalisia tarpeita eikä muitakaan paheita. Elämä on helppoa näin. Rakastan olla yksin. En edes pidä lapsista, eläimistä enkä ihmisistä. Nautin kirjoista, elokuvista, musiikista, saunasta, kaikista kauniista asioista, esineistä ja paikoista. Tykkään shoppailla, käydä museoissa, näyttelyissä, kirkossa jne. On ihana kulkea yksin. Kotona on luxusta myös löhöillä yksin.

Vastaa aiheeseen: Vapaaehtoinen lapsettomuus

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.