Maailman ympäri ilman lasta - Alinan tarina

Alina ei tykännyt lapsena kotileikeistä sen enempää kuin pienempien lasten hoivaamisesta. Nuorena aikuisena saatu oivallus siitä, että elämää on mahdollista elää ilman lapsia itselle sopivalla tavalla, huojensi.

Äitiys oli vieras ajatus jo lapsena

Alitajuntaisesti olen tiennyt jo lapsesta, etten halua omia lapsia. En koskaan halunnut leikkiä kotia tai nukkeleikkejä. Jos kavereilla oli leikissä mukana nukke, minulla oli pehmolelu. Leikin mielelläni eläimillä ja pikkuautoilla. Päiväkodissa koin, että kotileikkeihin oli pakko osallistua. Näyttelin sitä roolia, mikä jäi. Kun leikkikaverit halusivat innokkaasti olla lapsia tai äiti, olin usein isä.

En myöskään puhunut tai edes ajatellut, että minusta tulisi isona äiti. En viihtynyt vauvojen läheisyydessä edes päiväkodissa. Kerran päiväkodin aikuinen hermostui minuun, kun en osannut ottaa huomioon pienempää lasta laskiessani liukumäkeä. Hän moitti, että minun pitäisi opetella käsittelemään pienempiäni paremmin. Asia vaivasi minua pitkään.

Lukiossa ollessani tutut alkoivat saada lapsia. Itse en olisi halunnut olla heidän osassaan. Mietitytti, miten osaisin joskus olla niin aikuinen, että voisin pitää huolta toisesta ihmisestä. Stressasin, miten tulisin pärjäämään äitinä. Välillä kuitenkin mietin, mitkä antaisin nimiksi tuleville lapsilleni.

Noin 20-vuotiaana sain oivalluksen: minun ei tarvitse hankkia lapsia! Oloni oli todella helpottunut. Minun ei tarvitsisi vakiintua, ei hankkia maatilaa, koiraa, farmariautoa ja lapsia. Minun ei täytyisi tehdä mitään, mikä ei tuntuisi omalta. Voisin elää omannäköisen elämän.

Liikkuvaa elämää ilman lasta

Kun aloin puhua kavereilleni siitä, että en halua lapsia, jotkut huomauttivat, että aikaisemmin olen halunnut. Kerroin, etten ollut asiasta silloin varma. Kaikki ystäväpiirissäni ovat ymmärtäneet minua hyvin. Minulla on myös useita kavereita, jotka hekään eivät halua omia lapsia. Vanhemmilleni en ole puhunut aiheesta, eivätkä he ole kyselleet lastenlasten perään.

Yhden hyvän ystäväni kanssa puhumme vapaaehtoisesta lapsettomuudesta paljon. Keskusteluista on paljon iloa, vaikka syymme lapsettomuuteen ovat erilaiset. Ystäväni haluaa elää riippumattomana muista, minä taas haluan matkustella ja elää lyhyen elämän itseni näköisesti. Vastuu lapsesta ei houkuta kumpaakaan.

En halua lasta, koska on niin paljon muita haluamiani asioita. Haluan matkustaa jokaiseen maailman maahan ja myös asua eri puolilla maailmaa – ratsastaa viikonloppuisin kamelilla jossain aavikolla. Lapsi ei todellakaan sovi elämäntyyliini. En halua huolehtia mistään ylimääräisestä enkä kokea kropan muuttumista synnytyksen jälkeen.

Kaikki ovat puhuneet minulle aina siihen tyyliin, että sitten kun sinusta tulee äiti, niin sitä ja tätä. Jos kerron ihmisille, että olen vapaaehtoisesti lapseton, vastaus on usein, että kyllä se mieli siitä muuttuu. Ei tunnu hyvältä saada tuollaista kommentointia.

Elämää ja unelmia

Elämässäni ei ole lapsia lähipiirissä. En myöskään haluaisi, että kumppanillani olisi jo lapsia. Minulla ei ole sisaruksia enkä ole tekemisissä muidenkaan sukulaisten lasten kanssa. En tunne oloani luontevaksi lasten seurassa.

Elämääni määrittää arkisin työ. Viikonloppuisin vietän usein aikaa ystävieni kanssa. Olen hakenut opiskelemaan ja haaveilen opintojen aloittamisesta. Toivottavasti pääsisin maailman ympäri matkalle jo ensi vuonna ja voisin sen jälkeen hankkia kissan. Voisin kuvitella omistavani monta kissaa.

En koe, että elämä olisi yhtään vähempiarvoisempaa, vaikka ei hankkisi lasta. Voin saavuttaa menestystä ja elää arvokkaan ja hyvän elämän myös lapsettomana. Luen usein keskusteluja vapaaehtoisesti lapsettomien vertaistukiryhmässä, vaikka keskusteluun en itse juuri osallistu. Saan toisten kokemuksista paljon itselleni.

Mieleeni on jäänyt eräs perhetuttujen keskustelu, jossa he puhuivat, että lapset täytyy tehdä pois alta. Ei sen niin pitäisi olla. Olisi hyvä, ettei lapsia tarvitsisi kenenkään tehdä vain siksi, että useat valitsevat elämäänsä sen reitin. Jos jokin ei tunnu omalta jutulta, se ei useinkaan ole hyvä idea.

Siirry Kokemustarinoita -sivulle

Mitä ajatuksia vapaaehtoinen lapsettomuus herättää sinussa? Osallistu keskusteluun!

MLL

Oletko vapaaehtoisesti lapseton? Harkitsetko, että päättäisit olla hankkimatta lapsia? Täällä voit keskustella vapaaehtoisesta lapsettomuudesta.

Tämä keskusteluketju liittyy Haluanko vanhemmaksi -sivuston vapaaehtoista lapsettomuutta käsitteleviin kokemustarinoihin.

Lue kokemustarinoita eri elämäntilanteista

Reeta

En ole koskaan halunnut lapsia. Minulla ei ole miestä, mutta haluttomuus lasten hankintaan ei johdu siitä. En pidä lapsista ja ystävienikin lapsia siedän vain vaivoin. Äitinä oleminen, se, että olisi vastuussa jonkun toisen elämästä, ei houkuttele vaan pikemminkin kauhistuttaa. Jo ajatus raskaana olemisesta tuntuu vastenmieliseltä, mutta vielä isompi ongelma on se, ettei lapselle todennäköisesti voisi tarjota edes yhtä hyvää elämää kuin mitä itse olen saanut elää. Elämme maailmassa, jossa ilmasto lämpenee, jäätiköt sulavat ja kuivuus pahenee – en usko, että täällä on mitään sellaista annettavaa, jota voisin lapselle antaa.

Minua harmittaa, kun ihmiset sanovat, että alan olla jo sen ikäinen, että minulla pitäisi olla lapsi tai lapsia. Vihjaillaan ja kysellään, koska lapsia on tulossa tai miksei niitä ole. Hyväntahtoiset sedät kertovat, kuinka heillä oli ihan vääristynyt kuva vanhemmuudesta mutta kyllä lapsiperhearki on ihanaa. Minun valintani ei ole olla vapaaehtoisesti lapseton, minun valintani on elää omannäköistäni elämää johon lapset eivät liity millään tavalla.

Mia

En halua, enkä ole koskaan halunnut lapsia.

Olen 20-vuotias ja nuorempana luulin kasvatuksen tms. Myötä, että lapsia kuuluu hankkia. Olen kasvanut vanhoillisten arvojen keskellä ja tuskaillut jopa sukupuoli-identiteetin kanssa tämän takia. Uskoin, että olen huono nainen, kun minusta ei saisi äitiä tekemälläkään. Yritin opiskella lapsista. Hommasin jo yläkoulussa kasvatusoppaita ja tutkin lapsipsykologiaa. Lopputuloksena tiedän monia tapoja aiheuttaa penikoille traumoja ja olen vain vakuuttuneempi, etten halua lapsia.

Miksi en halua?
Ensinnäkin en juurikaan pidä pienistä lapsista. Ne ovat hauraita, arvaamattomia ja oikeastaan aika ärsyttäviä otuksia.
Enkä halua sitoutua huolehtimaan toisesta ihmisestä lopun ikääni. Nimenomaan ihmisestä. Lemmikkejä minulla on ja ne ovat aivan ihania. Niille ei tarvitse opettaa perusasioita ja ne antavat nukkua.
Myöskin tämä maailma on aika sekaisin. Tekisin sitten mitä vain, lapsi voisi todennäköisesti huonosti ja se olisi muutenkin saastuttava ratkaisu pykätä pentu.
Myöskään lähipiirini ei ole paras mahdollinen. Tarkoitan lähinnä sukuani. Jos minulla olisi lapsi, se saisi samanlaisen leiman, kuin minä sain. Eli on syntynyt väärästä vaginasta väärään perheeseen ja lapsi saisi siitä kärsiä.
Yksinkertaisesti se on paras ratkaisu minulle ja jälikasvulle jättää ne tekemättä.

Mutta tällä ei suurimmaksi osaksi ole merkitystä. Kuten sanottu, olen 20 ja se tarkoittaa monille sitä, että minä olen täysi ummikko, enkä ole kykenevä päättämään mitä haluan. Jos olisin raskaana, asiat olisivat toisin. Silloin olisin rohkea ja viisas, sillä teen tulevia veronmaksajia ajoissa ja hyvässä iässä. Mutta lapsettomuutta en voi tietää tässä iässä ja joudun odottamaan steriä 10 vuotta. Vielä 10 vuotta saan kuulla lähipiiristä ja ehkäisyneuvolasta, että josko sinä kohta olisit äiti.
Eikä se siihenkään lopu. Lapsettomuus on varmaa vasta kun vaihdevuodet ovat ohi ja senkin jälkeen olen vain surullinen hahmo.
Siitä, että elän kuten haluan, väännetään surutarina ”ettei hän kokenut aitoa rakkautta” tms. Joka on suoraan sanottuna hevon paskaa.

Toivoisin, että tulevaisuudessa asenteet voisivat muuttua tämän suhteen ja nuorillakin naisilla olisi viimein päätäntävalta kehostaan. Siten, ettei tarvitse joka välissä kuulla, miten ei toteuta biologian ja yhteiskunnan tahtoa.

Epävarma

Minulle vapaaehtoinen lapsettomuus on valtavirtaa. Hyvin harvalla tuntemallani omanikäiselläni ihmisellä on lapsia. Voisiko artikkelin kirjoittaa myös siitä näkökulmasta, että miksi voisi haluta lapsia? Siis siitä näkökulmasta etta lapsien hankkiminen olisi se radikaali ratkaisu, koska sitä se omassa kokemusmaailmassani on. Minusta nykyisessä maailmantilassa ja työkulttuurissa se looginen ja ”luonnollinen” ratkaisu on lapsettomuus. Haluaisin kuitenkin harkita myös sitä lasten hankkimista, mutta selittäisikö joku miksi niin saattaisi haluta tehdä?

Heidi

Teininä halusin niin kovasti lapsen. Olin parisuhteessa saman ikäisen pojan kanssa ja kaverini sai lapsen, joten kadehdin häntä paljon kun hän laittoi kuvia someen ihanasta vauva-arjesta. 18 vuotiaana aloin seurustelemaan miehen kanssa joka oli minua vanhempi ja hänellä oli lapsia edellisestä suhteesta ja se ”himo” kasvoi entisestään. Jälkeenpäin mietitty niin onneksi tuli ero yli puolen vuoden seurustelun jälkeen ja en tullut raskaaksi, eikä edes kokeiltu. 20vuotiaana aloin taas seurustelemaan ja muutin nykyisen avopuolisoni kanssa yhteen. Silloin alkuvaiheessa olin taas kiinnostunut hankkia lapsia, mutta ap ei. Jotenkin sitten niin monien ”en halua lapsia” lauseiden jälkeen niin se koko lapsihomma alkoi maistumaan paskalle. Aloin vihaamaan lapsia ja kaikki raskaana olevat naiset oli minun mielestä ällöttäviä. Tänä päivänä yli 6 vuoden seurustelun jälkeen olen onnellinen että se lapsihaave ei toteutunut, olen saanut elää vapaasti ja tulla ja olla miten haluan. Pystyn vetää kännit alastin sohvalla maanantaina jos siltä niin tuntuu. Moni sukulainen kysyy jo milloin tulee perheenlisäystä mutta se ei todellakaan ole vielä ajankohtaista. Haluan elää omassa kuplassa omalla tavalla ilman mitään huutavaa, vaativaa kakaraa. Minulla on kyllä aina ollut sellainen kuva päässä että 3 lasta tulee hankkia ja äidiksi pitää tulla ennen 28. No, sinne on pari vuotta aikaa, mutta en usko että se tapahtuu.

Annalise

Olen 46 vuotias, onnellisesti naimisissa elämäni miehen kanssa. Olemme alusta asti (20 vuotta) olleet täysin vakuuttuneita siitä, että emme halua lasta. Meille on tärkeintä saada olla yhdessä ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä tai asioita, jotka veisi meiltä aikaa pois yhdessäololta. Nautimme rauhasta, luonnosta, mökkeilystä ja ystävien kanssa chillailusta, enkä ole vielä koskaan tavannut lapsiperhettä, jossa vanhemmat pystyisivät nauttimaan pitkistä sunnuntai aamuista ilman keskeytyksiä. Meillä on koiria, niitä saa hellitellä ja hemmotella mielin määrin, mutta niiden takia ei tarvitse leipoa mokkapaloja myyjäisiin, eikä maksella ajokortteja tai kielikursseja.

Maire

Teini iässä ajattelin, että on normaalia mennä naimisiin ja saada lapsia. Silloin jopa halusin elämän menevän niin. Löysin kuitenkin puolison, joka ei halua lapsia ja silloin oma halu oikeasti tuli ilmi ja tajusin etten myöskään halua lapsia. Olin jo ennen parisuhteen alkua alkanut epäröimään omia tunteitani ja sitä onko se lasten hankinta ihan välttämätöntä. Tykkään leikkiä sisareni lapsen kanssa samoin kuin muiden sukulaislasten kanssa, mutta sen jälkeen on mukava tulla kotia, jossa on vain aikuisia ja lemmikkejä. Uskon, että olisin hyvä äiti, mutta en itse sitä halua olla. Mielestäni jokaisen kuuluu saada tehdä elämästä oman näköinen joko lapsiperheenä, yksin tai lapsettomana perheenä. Pieni pelko on aina siitä, että jos mieli muuttuisikin ja puoliso edelleen olisi toista mieltä, mutta ainakaan tämän lähes 10 vuoden yhteiselon aikana kummankaan mieli ei ole vielä muuttunut.

Hei

Minulla on ollut jo pitkään ajatus etten halua omia lapsia. Minulle ei ole tullut vauvakuumetta, eikä halua omaan lapseen. Mietin, että onko minussa jotain vikaa? Pidän lapsista ja työskentelen heidän parissa, mutta ajatus omasta lapsesta hirvittää. Minusta tuntuu etten olisi hyvä äiti. Kaipaan liikaa rauhaa, lepoa ja mahdollisuutta olla yksin. Voiko tällänen ihminen sopia äidiksi? Voiko ihminen muuttua lapsen saannin myötä? Näihin kysymyksiin tuskin osaa kukaan kertoa vastausta, koska jokainen on erilainen. En uskalla ottaa riskiä ja pilata lapsen elämää olemalla huono äiti. En koe, että jään elämässä mistään paitsi, vaikka en saisi omaa lasta.

Onnellinen ilman lapsia

Olen aseksuaali. Minulle on täysin vieras ajatus. Että pitäisi harrastaa seksiä, synnyttää lapsia ja elää lapsiperhe-elämää. Koko tämä prosessi tuntuu luonnottomalta minun kohdallani. En pidä seksistä, en halua synnyttää enkä halua lapsia. Tykkään käydä töissä, opiskella, kuntoilla, tehdä kotitöitä. Muutenkin olen siveellinen. En polta, en käytä alkoholia, en syö ylen, en juo kahvia. Olen ylpeä siitä, että minulla ei ole seksuaalisia tarpeita eikä muitakaan paheita. Elämä on helppoa näin. Rakastan olla yksin. En edes pidä lapsista, eläimistä enkä ihmisistä. Nautin kirjoista, elokuvista, musiikista, saunasta, kaikista kauniista asioista, esineistä ja paikoista. Tykkään shoppailla, käydä museoissa, näyttelyissä, kirkossa jne. On ihana kulkea yksin. Kotona on luxusta myös löhöillä yksin.

Vastaa aiheeseen: Vapaaehtoinen lapsettomuus

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.