Siirry sisältöön

Vapaaehtoinen lapsettomuus

Vanhemmuutta pohditaan nykyään entistä tarkemmin, ja yhä  useampi valitsee olla hankkimatta lapsia. Kun puhutaan vapaaehtoisesti lapsettomasta, puhutaan ihmisestä, joka ei halua omia lapsia. Toisilla vapaaehtoisesti lapsettomilla ei ole kiinnostusta olla lasten kanssa tekemisissä. Osa taas ei halua omia lapsia, mutta viihtyy lasten seurassa ja saattaa esimerkiksi viettää aikaa lähipiirin lasten kanssa tai työskennellä lasten parissa.

Osa vapaaehtoisesti lapsettomista kokee tienneensä aina tai viimeistään teini-iässä, ettei halua vanhemmaksi – yhtä vahvasti kuin joku toinen kokee ehdottomasti haluavansa vanhemmaksi. Osa päätyy ratkaisuun aikuisiällä. Joillekin vapaaehtoinen lapsettomuus on tiivis osa identiteettiä, ja he voivat käyttää itsestään nimitystä vela (vapaaehtoisesti lapseton). Suomessa vapaaehtoisesti lapsettomien määrä on ollut vuosikymmenten ajan alle viisi prosenttia, mutta viime vuosina määrä on kasvanut reilusti.

Miksi toiset eivät halua lapsia?

Tutkimuksissa vapaaehtoisesti lapsettomat kertovat monia erilaisia syitä päätökselleen.

  • Oman elämäntyylin säilyttäminen: vapaus ja itsenäisyys koetaan niin tärkeinä, ettei niistä haluta luopua
  • Vanhemmuuden vaativuus ja kokemukset lapsista: lapsiperhearki näyttäytyy raskaana
  • Ajatus siitä, ettei sovi tai halua vanhemmaksi: kärsivällisyys ja mielenkiinto ei riitä, tai ei koe olevansa tarpeeksi vahva tai kypsä
  • Vapaaehtoinen lapsettomuus moraalisena valintana, esim. maailmantila tai ilmastonmuutos huolettaa
  • Fyysiset syyt lastenhankinnan esteenä: ajatus raskaana olemisesta, synnyttämisestä tai imettämisestä on raskas ja vaikea

Syyt olla haluamatta lapsia ovat moninaisia ja yksilöllisiä. Jotkut vapaaehtoisesti lapsettomat kertovat kokeneensa syrjintää ja kielteistä suhtautumista: ”Kyllä se mieli vielä muuttuu”, ”Et vain ole tavannut sitä oikeaa”, ”Jäät paljosta paitsi” tai ”Olet itsekäs”. Toisten mielipiteet ja pelko siitä, miten ihmiset suhtautuvat päätökseen olla haluamatta lapsia, saattavat vaikuttaa asiasta puhumisen avoimuuteen.

Suhtautuminen vanhemmuuteen on yksilöllinen kokemus, ja kaikilla on oikeus perustella valintansa miten haluaa – tai olla perustelematta. Aikuisilla on lupa tehdä omassa elämässään itsenäisiä päätöksiä.

Tukea omaan pohdintaan

Jokaisella on oikeus omannäköiseen elämään. Valtavirrasta poikkeavan ratkaisun tekeminen voi tuntua radikaalilta, ja siitä voi olla vaikea puhua. Vapaaehtoisesti lapsettomalla tai sitä harkitsevalla saattaa siksi olla yksinäinen olo. Omista ajatuksista ja tunteista puhuminen jonkun läheisen tai muun luotettavan ihmisen kanssa voi helpottaa oloa.

Älä jää ajatustesi kanssa yksin. Voit keskustella asiasta tämän sivuston keskustelupalstalla tai kirjoittaa Haluanko vanhemmaksi? -nettikirjepalveluun, jossa voit käydä kirjeenvaihtoa MLL:n työntekijän kanssa.

Siirry Haluanko vanhemmaksi? -etusivulle

Lähteet:

Mitä ajatuksia vapaaehtoinen lapsettomuus herättää sinussa? Osallistu keskusteluun!

Itsekästä puuhaa

Lapsia hankitaan oikeasti hyvin itsekkäistä syistä: halutaan tyydyttää hoivaviettiä (ja hankitaan aina uusi lapsi koska hoivavietti tyydyttyy parhaiten vauvojen kanssa), halutaan että saa kokea itse pyyteettömän rakkauden, halutaan että joku ihminen pysyy elämässä aina, että joku huolehtii joskus itsestä, halutaan ikuinen side puolisoon ja myös ihan biologinen mutta tunnistamaton pakkomielle jatkaa omia geenejä.

Ja kun itse en halua lapsia, minua pidetään itsekkäänä. Huvittavaa.
Omat motiivin ovat toki myös osaltaan itsekkäitä, sillä en vain koe että lapsi toisi elämääni jotain parempaa kuin mitä vapaus voi tuoda. Käytän myös mielelläni ne lapseen menevät 100t. € kokemuksiin, läheisiini ja tämän lyhyen elämän iloihin. Mutta olen aina ajatellut myös maapallon kuormittumista ja tulevaisuutta jossa uudet sukupolvet joutuisivat elämään, enkä haluaisi kenenkään kokevan sitä. Maapalloa ei pelasteta ja ilmastonmuutosta pysäytetä teknologialla, vaikka niin kovasti itsellemme niin uskottelemme jotta asia ei tuntuisi niin pahalta.

Vauvat huutavat ja valvotuttavat, leikki-ikäiset ovat jatkuvasti kipeänä tai uhma päällä, kouluikäisinä kiusattuja ja saat pelätä missä seurassa ovat – teini-iän huolista puhumattakaan. Loppuelämän stressi ja huoli siis tarjolla, joten kiitos ei.

Ihanaa lukea myös muiden kokemuksia ja ajatuksia kun omassa lähipiirissä lasten saaminen on vakio. Olisi ihana lukea vielä enemmän keski-iän ylittäneiden kokemuksia vapaaehtoisesta lapsettomuudesta, sillä ainut omaa mieltä kalvava ajatus on: tulenko myöhemmin katumaan? Nyt 35-vuotiaana tiedän että viimeisiä vuosia mennään kun tätä tarvitsee miettiä valinnan kannalta.
Toisaalta uskon että koska minuun ei ole istutettu hoivaviettiä tai biologista tarvetta, niin näin tämän kuuluukin mennä. Toivoisin että siitä puhuttaisiin enemmänkin, ehkä meitä kaikkia ei ole luotu vanhemmiksi ja sitä vastaan toimiminen voi tehdä elämästä onnetonta.

Vaahteranlehti

Kun katsoo uutisia, viimeisinkin epäilyksen häivää katoaa mielestä, että kannattaako tänne tehdä lisää ihmisiä. No EI KANNATA, meitä on jo tarpeeksi. Lisäksi en haluaisi omien lapsieni kokevan tätä p*skaa mitä maailmassa nykyään on. Kaikki tää teknologia, some, ilmastonmuutos, pinnallisuus jne. Ja tuntuu että maailma menee vaan alamäkeä.. On kadotettu yhteys luontoon ja rauhaan ja arvojärjestys tuntuu olevan liian monella ihan pyllyllään. Koko ajan oltava jotain ärsykettä, vähintään puhelin. Tunnistan tän myös itsessäni. Nuoret voi huonosti enkä ihmettele.. kuulostipa katkeralta tilitykseltä :D

Toki itsellänikin suurin syy olla hankkimatta lapsia on hoivavietin ja sen kuuluisan biologisen kellon puuttuminen. Mutta kyllä tää ympäröivä maailma antaa lisävahvistusta. On aika vaikea uskoa, että mulla yhtäkkiä 40+ ikäisenä lähtisikin joku kello päälle ja katuisin katkerana päätöstäni. Spotifyssa on Vapaaehtoisesti lapsettomat eli VELA-podcast, jossa myös hedelmällisen iän ohittaneet henkilöt kertoo kokemuksistaan velana. Kuulema ei se mieli myöhemminkään muutu. Siihen on kai vaan luotettava.

Vela(ton)

En myöskään halua äidiksi,nuorempana sitä jotenkin piti päivänselvänä mutta ei enää.olen miettinyt järkeviä syitä sille:koulukiusaaminen on raaistunut,ilmastonmuutos,Euroopassa on sota ja tuntuu olevan maailma sekaisin sen vuoksi.länsimainen elämäntyyli on mennyt jotenkin kovin pinnalliseksi ja nykyajan jatkuva kiire.en siksi halua kasvattaa lapsia tällaisessa maailmassa.

Noiden lisäksi muutaman vuoden uusperhe-case jossa miehen lapset olivat minun vastuullani suurimman osan ajasta kun lasten biologinen äiti ei jostain syystä heistä välittänyt.näin mitä perhe-elämä voi rankimmillaan olla.oli erityislasta ja paljon muuta ongelmaa.

Olen joutunut kokemaan syrjintää ja henkistä kiusaamista vapaaehtoisen lapsettomuuteni vuoksi pienellä paikkakunnalla.osa on kateellisia minulle kun uskallan olla oma itseni ja tehdä omat valintani.siitä syystä en mene enää sosiaalisiin tilanteisiin kun en jaksa selittää ihmisille valintojani.
meillä kaikilla on vain yksi elämä elettävänä,jokaisella oikeus elää omannäköistä elämää jos ei aiheuta valinnoillaan muille kerta mitään pahaa ja on muuten ok tyyppi.vapaaehtoisesti lapseton ja sinkku ei ole viallinen eikä huono.

Thisworldislost..

Muistan teini-iässä todella ohikiitävän hetken, kun minulla oli ohi menevä vauvakuume. Sen jälkeen en ole kokenut tarvetta tulla äidiksi. En halua synnyttää ja ajatus raskaudesta ahdistaa. Raskausmaha on mielestäni ruma. Minulla on lähipiirissä itselleni tärkeitä lapsia, mutta en pidä kaikista lapsista. Tunne siitä, että en halua omia lapsia on ollut aina vahva. Tunne vahvistui korona-aikana. En halua lastani maailmaan, jollaista yritettiin tuona aikana luoda. (k-passi, ja muu kontrollointi) Myös tämä luotu ”sähkökriisi” ja kansan köyhdyttäminen eivät tee tulevaisuutta valoisaksi ja sitten pitäisi vielä oma lapsi tehdä tämän kaiken kurjuuden keskelle. Ilmastohysterian edetessä elämästä tulee vain entistä kurjempaa.
Myös arki ja työ on itsessään hirveän raskasta ja kuluttavaa niin sitten kun lisää siihen vielä lapsia niin ei tulis mittään. Haluaisin kultaisen noutajan, mutta en ole hankkinut,kun ei jaksaisi ennen töitä ja sen jälkeen lenkittää. Lapset ovat työläämpiä. Ja sitten tietty tää parisuhde mikä lähes päättymässä nii sekään ei lapsihaluja lissää

Mietteliäs

Olen teini-iästä asti tiennyt, voisiko sanoa suht.koht.vahvasti, etten halua lapsia. En ole ikinä leikkinyt nukeilla tai vauvoilla kun olin pieni. Hoivavietti minulla on, lapsena peittelin aina äitini kun hän nukkui päiväunia sohvalla ja tein voileipiä valmiiksi vanhemmille ettei heidän tarvitse olla nälissään.Mutta pieniin lapsiin ja vauvoihin se ei ole ulottunut. En tiedä miten heidän kanssaan kuuluu olla ja jos syliin ottaa niin en tiedä että mitenkä pitää ”oikein” sylissä. En osaa puhua heille kun en tiedä miten puhua. Minua kiinnostaa enemmän opiskelu ja ura sekä itsensä kehittäminen. Haluan keskittyä itseeni ja parisuhteeseeni ja olla vapaa tarvitsematta miettiä että pitää suunnitella arkeaan, vapaa-aikaa sekä elämäänsä ylipäätään pienen lapsen takia. Haluan tutustua itseeni kun en näin yli 25 v tiedä sitä kuka olen. Koen että elämä menee pilalle jos tekee nuorena lapsen. Mutta tämä on yksin minun mielipiteeni eikä tarkoitus ole loukata ketään.Tämä asia rupesi ahdistamaan oikein kunnolla kun eräs tuttu jo oli haaveillut mieheni äidin kanssa että meille tulee joskus tyttö. Minulta on jo muutenkin perheen puolesta udeltu lapsista ja jos olen sanonut etten tee niin syytökset ovat kodistuneet avomieheeni että hän on käskenyt minua sanomaan näin. Ei, koska mieheni ei tiedä haluaako hänkään. Aika sen näyttää.

1s2f3g4j

En tunne olevani mitenkään äidillinen henkisesti. Tarvitsen omaa rauhaa, että saan ladattua akkuja työpäivän jälkeen. Ajatus siitä, että töiden jälkeen pitäisi alkaa huolehtimaan/viihdyttämään muita tuntuu todella etäiseltä. Pidän kyllä sisaruksen lapsista ja heidän kanssa vietetystä ajasta, mutta olen tyytyväinen kun pääsen hiljaiseen kotiin ja voin vain istua sohvalla hiljaa. Pari tuntia jatkuvaa leikkimistä/pelaamista kahden alle kouluikäisen kanssa on todella raskasta/väsyttävää. Ja ehkä nuoruuden koti olot ovat vaikuttaneet haluun omiin lapsiin. (sisarus ei nähnyt tätä osaa kotona mikä vaikutti päätökseeni. Onneksi!) Olen onnellisesti pitkässä suhteessa mieheni kanssa enkä vaihtaisi yhtään hetkeä jonka saamme jakaa vain kahdestaan. Olen onnekas, että toisella on sama ajatusmaailma asiasta. En pystyisi olemaan suhteessa jos toinen haluaisi lapsia. En haluaisi kieltää häneltä sitä jos hän todella haluaisi vanhemmaksi. Kerroin jo suhteen alku aikana etten halua lapsia ja jos hän olisi halunnut en olisi oikea hänelle.

Vastaa aiheeseen: Vapaaehtoinen lapsettomuus

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


 

Takaisin ylös