Siirry sisältöön

Vapaaehtoisesti lapseton uusperheessä - Nellin tarina

Nelli on vapaaehtoisesti lapseton. Takavasemmalta ilmaantui kaksi bonuslasta uuden parisuhteen kautta nelisen vuotta sitten. Koska Nellin aviomiehellä oli jo parin tavatessa lapsiluku täynnä, liitto oli hyvä diili molemmille.

Vaikeuksien kautta omannäköiseen elämään

Muistan 6-vuotiaana ajatelleeni, että olisi kiva adoptoida lapsia aikuisena. En tiedä, olinko jo silloin alitajuisesti päättänyt, etten hankkisi omia biologisia lapsia. Teini-ikäni oli myrskyisä, enkä asiaa juuri pohtinut, sillä mielessä olivat muut jutut.

Aikuisiällä päädyin pitkään väkivaltaiseen parisuhteeseen. Kun kokemani vääryydet rupesivat vuosien jälkeen itselleni avautumaan, koin ahaa-elämyksen myös lasten hankkimisesta. Ymmärsin, ettei ole pakko toimia jollain tietyllä, toisten määräämällä tai määrittämällä tavalla. Viimeistään tässä vaiheessa ajatukset ydinperheen ihanteesta kaikkosivat.

Myös omien fyysisten sairauksien mahdollinen periytyminen on mietityttänyt. Perussairauteni aiheuttaa liikkumisen ongelmia sekä kovia kipuja. En haluaisi, että lapsi kärsisi samoista tai pahemmista kivuista kuin minä ja joutuisi taistelemaan hoidosta.

Nykyinen puolisoni on tuonut lapsensa elämääni. Vaikken ole biologinen vanhempi, olen kasvattaja. Adoptio ei enää innosta, mutta muuten tulevaisuuden optiot ovat auki. Voisin kuvitella toimivani tukiperheenä hieman vanhemmille lapsille kuin lapsemme ovat nyt. Olen käynyt tukihenkilökoulutuksen.

Uusperhe syntyy

Alussa en edes tiennyt, että puolisoni mukana tulisi lapsia. Kun asia selvisi, se oli minulle heti täysin ok. Kun suhteemme syveni, muutimme yhteen. Näin päädyin ja pääsin osaksi lapsiperhettä. Nyt elämme joka toinen viikonloppu tavallista lapsiperheen elämää.

Vaikeuksia uuteen arkeen toivat ääniyliherkkyyteni ja häiriöt toiminnanohjaamisessa. Aistien sekamelska – ja lapsista luonnollisesti lähtevä kovempi ääni – saattavat sotkea pasmani pahasti. Tarvittaessa myös vetäydyn omaan huoneeseen hiljaisuuteen tai lähden viikonlopuksi synnyinseuduilleni.

Arki mieheni kanssa kahdestaan sujuu leppoisasti. Molemmilla on erilaisia käsityöharrastuksia ja tilaa toteuttaa niitä. Lisäksi puuhailemme koiriemme kanssa ja hoidamme vanhaa taloa pihoineen. Itse käyn pari kertaa viikossa kuntouttavassa työtukitoiminnassa.

Elämäntilanteessani on omat ristiriitansakin. Elän lasten kanssa, koen heidän uhmakiukkunsa ja yöheräilynsä. Kuitenkin, jos puhumme kaverien kanssa lapsista ja heidän kehityksestään, luen rivien välistä, etten ole tasavertainen keskustelija. Onneksi parhaan ystäväni kanssa pystymme puhumaan samanarvoisina. Hänellä on omia biologisia lapsia, mutta myös uusperhe kuten minulla.

Veljeni ei ole ymmärtänyt vapaaehtoista lapsettomuuttani. Olemme eräänkin kerran keskustelleet bonuslasten ja biologisten lasten eroista, mutta emme ole päässeet yhteisymmärrykseen. Tukea ja keskusteluseuraa saan Facebookin vapaaehtoisesti lapsettomien vertaisryhmistä, joissa pääsee keskustelemaan samoilla aallonpituuksilla olevien ihmisten kanssa.

Pienet ilot, isot vahvuudet

Puolisoni tytöt ovat mielellään seurassani. Vietämme aikaa ulkona, tarkkailemme luontoa ja teemme kaikenlaista käsillä. Vanhassa ihanassa talossa kun asuu, pihaa on paljon ja mukavaa puuhaa yhdessä. Viime viikonloppuna askartelimme heidän äidilleen  synttärilahjaa.

Viikonloppuina, jolloin lapset ovat kanssamme, otamme ilon irti pienistä asioista. Toinen lapsista on erityislapsi ja koska itselläni on samankaltaisia vaikeuksia, minulla on työkaluja auttaa ja rauhoittaa häntä, kun keskittyminen ja oleminen on vaikeaa.

Rauhallinen ja perusturvallinen arki aikuisten kesken on itselleni tärkeää. Toivon tulevaisuuden jatkuvan tasaisena. Lasten teini-iän myrskyihin osaan varautua ja auttaa heitä oman kokemukseni perusteella kenties paremmin kuin mieheni, joka oli lapsena ja nuorena helppo ja rauhallinen.

Siirry Kokemustarinoita -sivulle

Mitä ajatuksia vapaaehtoinen lapsettomuus herättää sinussa? Osallistu keskusteluun!

Liisa

Olen 41v ja ikinä ei ole tullut tunnetta että haluaisin lapsia. Sisaruksillani on lapsia ja oikeastaan aina olen lasten kanssa ollut tekemisissä. Mut aina todennut että lapset on ok kun ne voi palauttaa.
Äitini kuoli ja nyt ensimmäistä kertaa heräsi ajatus että minulla ei ole perhettä enään. Heräsi ajatus että haluanko oman perheen. Ja mitä se perhe edes on mitä haluan. Aina sanotaan että perhe ei tarvitse olla lapsia tai sukulaisia että jokainen voi luoda itse oman perheen. Se ajatus onkin aina enemmän kiehtonut mua. Mutta se on ollut mahdotonta, ystävyydet katkee ja katso kun sinulla ei oo lapsia. Et onko loppuviimein vaihtoehtoja kun luoda lapsilla se oma perhe.
Oikeastaan kaikki asiat lapsiin liittyen huolestuttaa minua, rakastan työtäni enkä halua luopua siitä. Asunto, raha, aika, sairaudet, oma ikä, synnytys ja se et tukiverkosto ei ole…Ja onko loppujen lopuksia enemmän syitä siihen et miksi ei lapsia halua.

Haluan tulla äidiksi

Haluan ja rakastan lapsesta. Olisin tullut äiti yli 30 vuottaa sitten jos olisin lyötänyt sopiva miestä.
olen ollut hoidossa 5 vuotta . olen 43 vuottaa vanha . viime vaihe päätymmme sihen , että pitää käyttää luovutettuu munasolua . siskoni yritti luovuttaa , mutta ikä vaikuttaa koska hän oli 38 kun luovutti ja raskaus ei tapahtunut . nyt odotan luovuttaja tai lahoittaja :,(

Miettikää muutakin kun itseänne

Olen kohta 28 ja lapsien hankinta on mietyttänyt viimeaikoina todella paljon. En ole koskaan kokenut itseäni ’äidilliseksi’ tai edes tytön sukupuolen normeihin täydellisesti istuvaksi (mikä on täysin ok). Oudoksuin jo pienenä sitä, miksi minun pitäisi leikkiä vauva -nukeilla, kun olen melkein itsekin vielä vauva. Toisaalta, olen todella empaattinen ihminen, hyvä lasten kanssa ja koen että jos hankkisin lapsia, olisin luultavasti hyvä, huolehtiva ja rakastava äiti, joka tekisi fiksuja ja toiset ihmiset ja luonnon huomioon ottavia lapsia maailmaan.

Miksi sitten olen pohtinut asiaa niin paljon viimeaikoina? Koska puolisoni, kenen kanssa olemme olleen jo useita vuosia yhdessä, on alkanut haluamaan lasta, vaikka suhteen alussa jo keskustelimme asiasta ja olimme samaa mieltä, ettemme välttämättä koskaan halua lapsia. Tämä on tuntunut painostavalta ja todella ahdistavalta, ja kumppanini tietää sen. Koska minä olen se, kenen pitäisi tehdä se kaikki raskas ja kivulias työ.

Raskaus ja synnytys (nämä vain ajatuksenakin kuvottaa minua), ja sen jälkeinen palautuminen (jos edes palaudun?), mahdollinen vammautuminen, kehon muutokset, lapsen jatkuva hoivaaminen, raskauden jälkeinen masennus… Kaikki nämä kuulostavat niin epämukavilta asioilta, että ihmettelen miten kukaan haluaa lapsia. Myös se, että naisen rooli edelleen on usein se että tämä hoitaa melkein kaiken vauvan hoivaamisen (ynnä muut), tietää kaiken vauvaan liittyen ja mies on ’osallistuva’ kuulostaa niin naista alentavalta että en tiedä haluanko lapsia senkään takia. Myös synnyttäminen ja naisten huono kohtelu ja kehon epäkunnioitus synnyttäessä on todella alentavaa. Naisista ei pidetä huolta synnytyksen jälkeen, eikä välttämättä edes synnyttäessä. Kunhan vauvalla on kaikki hyvin! Miten tämä yhteiskunta ajattelee, että kukaan nainen haluaa lapsia, kun meitä pidetään ihan tyhmänä! Myydään ruusuinen kuva äitiydestä ja vauva-arjesta, mutta todellisuudessa olemme vain veronmaksajien synnytyskoneita, joiden hyvinvoinnista ei välitetä.

Lapsia pitäisi hankkia Suomeen lisää, mutta anteeksi vaan, minä en ole niin tyhmä että menisin tuohon ansaan että tekisin lapsia tähän maailmaan. Ruusuiseksi ja ihanaksi kuorrutettu asia sisältää niin paljon kipua, rumia, ällöttäviä, epämukavia ja ärsyttäviä asioita (joista ei tietenkään haluta puhua liikaa ääneen), että olisin idiootti jos tekisin lapsia.

Vaikka olisin kuinka rakastunut, en koskaan anna hormonieni viedä itseäni siihen pisteeseen, että tekisin lapsen vain alkukiimassa. Mietin asiaa tietenkin itseni, mutta myös lapsen omalta ja etenkin tämän maapallon kannalta, joka on jo niin täynnä ihmisiä, että pian jokin katastrofi tulee tasoittamaan tilannetta joka tapauksessa. On mielestäni siis myös vastuutonta tehdä lapsia tähän maailmaan. ”Oon raskaana!” – Oho! Onnea sotalapsesta! Ottakaa ihmiset järki päähän ja heittäkää ne luolanais-aivot pöpelikköön vähän aikaa. Teidän ei tarvitse tehä lapsia. Eikä ehkä kannata.

Miehen näkökulma

Olen reilu kolmekymppinen mies. Olen lapsesta asti tiennyt, etten halua lapsia. Aikaisimmat muistot ovat reilusti alle 10-vuotiaana, kun mietin, etten halua lapsia. En koskaan viihtynyt omanikäisteni seurassa ja tykkäsin teininä jutella aina mieluiten aikuisten kanssa.

Elämääni kuuluu puoliso (lapsivapaa myös hänkin), paljon harrastuksia, ystäviä ja paljon onnellisuutta. Lapseton elämäntapa on mahdollistanut taloudellisen turvan sekä monet upeat kokemukset. Rauha, hiljaisuus ja vapauden tunne ovat mittaamattoman arvokkaita minulle. Olen onnellinen sellaisena kuin olen nyt. En ole koskaan katunut ”valintaani”, vaikka varsinaisesti kyse ei ole valinnasta koska olen aina ollut tällainen. Suunnittelen sterilisaatiota seuraavaksi.

Ihminen elää yhden kerran. Minulle elämä on äärimmäisen arvokas asia. Elän elämäni itselleni enkä uhraa sitä kenellekään toiselle. Jaan sen mielelläni puolisoni kanssa, joka ajattelee elämästä samoin kuin minä. Lapsivapaa elämäntapani ei vahingoita ketään toista ihmistä, vaan päinvastoin vastuullisella teollamme vähennämme maapallon liikakansoittumista ja valtavaa ympäristökuormitusta. En tuo maailmaan lisää kärsimystä. Olen myös seurannut lapsiperheiden arkea ja havainnut, että ihmiset eivät ole monesti onnellisia siinä. En halua ottaa sitä riskiä, että sama kävisi itselleni. Mieluummin kadun lapsettomuutta kuin lapsien tekemistä, koska jos katuu lasten tekemistä, kärsijäksi tulee myös oma lapsi. Lapsi kyllä tietää, ovatko vanhemmat toivoneet häntä ja osoittavatko vanhemmat rakkautta.

Heidi

Olen lapsesta lähtien tiennyt, että en tule lisääntymään, joten asiaa ei ole koskaan edes tarvinnut miettiä. Koen, että se on ihan sisäsyntyinen (mahdollisesti jopa geneettinen) ominaisuus, mikä on minussa aina ollut.

Kohtu onneksi poistettiin kolmekymppisenä, ja se oli lottovoitto! Ei huolta kuukautisista saati ehkäisyn pettämisestä.

Koskaan en myöskään ole ajatellut, että ”entä jos”, koska tuo lapsesta lähtien ollut ajatus ”ei missään nimessä koskaan” on ollut vahvana läsnä. En halua omia lapsia, enkä myöskään vieraita, eli en halua olla mikään bonusvanhempikaan kenellekään.

Mies 45

Todella mielenkiintoinen ketju. Olen vapaaehtoisesti lapseton, kun en keksi mitään syytä hankkia lapsia. En ole silti ollut ikinä 100% jyrkkä asiasta, että jää mahdollisuus vaihtaa mielipidettä. En oikeastaan pidä lapsista ja en osaa olla, enkä puhua/leikkiä niiden kanssa. Arvostan myös hiljaisuutta, järjestystä, omaa aikaa ym…

Olen seurannut vierestä kavereita, jotka on hankkinut lapsia ja en koe haluavani semmoista perhehelvettiä. Lisäksi minulla on sukurasitteita, joita en halua mahdollisille lapsilleni.

Ketjussa oli myös todella paljon samoja ajatuksia, joihin on helppo samaistua ja olen onnellinen, että en ole vieläkään lapsia hankkinut.

Siinä eroan monesta, että tykkään seksistä ja harrastan sitä noin 3 kertaa viikossa. Minulla on kaksi pitkää parisuhdetta 7v ja 20v, joka kestää vieläkin toistaiseksi. Nykyinen vaimoni haluaisi lapsia, mutta minä en. Olen hyväksynyt, jos vaimoni haluaa minut jättää kyseisestä syystä ja päästän hänet menemään ilman draamaa.

Olen myös erityisherkkä, joka myös vaikuttaa mielipiteeseeni. En halua pilata omaa elämääni semmosella, jota en halua.

Saatan olla myös vähän introvertti, mutta nautin myös asiakaspalvelu työstä, jota teen yrittäjänä. Minulla käy paljon mukavia asiakkaita, joiden kanssa tykkään jutella työni lomassa.

Vatuloija

Täytän loppuvuodesta 40 vuotta. Enkä vieläkään tiedä haluanko lapsia, voihan olla etten niitä ikäni tai muun syyn puolesta edes saisikaan.
Parisuhteen alussa puhuimme lapsista, molemmat olimme sillä kannalla että haluamne vanhemmiksi. Nyt molemmat olemme alkaneet epäröimään, minulle puhkesi mielenterveyssairaus jonka vuoksi elämä on näinkin haasteellista. Miehen harrastus on elämäntapa ja hän onkin paljon poissa. Tällä hetkellä en edes uskalla ottaa lapsiasiaa puheeksi, pelkään varmaan että sieltä tulee ehdoton ei ja se on sitten sillä selvä.
Ensin minun täytyy itse päättää. Voi olla että aika menee ohi sitä miettiessä. Toivon että minulla on silloin pakon sanelema rauha asian kanssa.

Outo syy

Minulla on aina ollut olo, että en ole samalla tavalla ihminen kuin muut, eikä minulle kuulu/en ansaitse monia asioita kuten parisuhde ja perhe. Muistan että nuorempana, kun jotkut kyselivät onko poikaystävää tai milloin hankin lapsia, olin täysin varma, että se oli pilkantekoa.

Olen myöhemmin etsinyt tietoa, onko kukaan muu jättänyt hankkimatta lapsia tällaisen vahvan , ehkä pakkoajatuksen takia, että uskoo olevansa liian huono ihminen, enkä ole löytänyt vastaavaa, ehkä se ei sitten ole yleinen syy lapsettomuuteen.

Nyt yli viisikymppisenä tajuan, että olisin varmaan tarvinnut terapiaa, että olisin edes voinut oikeasti harkita, haluanko lapsia vai en.

Olen myös tajunnut tuottaneeni vanhemmilleni ison pettymyksen ja surun, kun heillä ei nyt ole lapsenlapsia, vieläpä aika oudon syyn takia, josta ei voi puhua.

Nainen 36 vuotta

Olen päättänyt olla hankkimatta lapsia koska sairauteni vuoksi raskaus olisi riskiraskaus joten päädyin vapaaehtoiseen lapsettomuuteen.

Pohdiskelija

Ompa hienoa, että tällainen keskustelupalsta löytyi. Tulin siihen tulokseen, että vapaaehtoinen lapsettomuus on seurasta myös yhteiskunnan tilasta ja kulttuuristamme.

Kuten kirjoitettu, Suomessa äidit ovat tutkitusti uupuneempia kuin muissa maissa, johtuen osittain yksilökeskeisestä, suorittajan kulttuurista. Kapitalismin johdosta yhteiskunnassamme yksilön arvo mitataan tänä päivänä sen tuotteliaisuudella, eikä ole ihme, että kaiken suorittamisen keskellä äidit, ja kuka tahansa muu uupuu. Pelkästään työelämän vaatimukset ovat viime vuosien aikana uuvuttaneet etenkin naisia, jopa alle 25-vuotiaat uupuvat tänä päivänä työelämässä (Kela).

Lisäksi yksilölliset tekijät, kuten esimerkiksi vanhempien voimavarat, tukiverkostot, perheen taloudellinen tilanne, lapsen terveydentila ja temperamentti vaikuttavat suuresti perheiden hyvinvointiin ja jaksamiseen.

Onko ihmekään, että vapaaehtoinen lapsettomuus on lisääntynyt?

Nainen 38

Alle kouluikäisenä olen ilmoittanut, että en halua isona hankkia lapsia. Se on ollut vain itsestäänselvää aina. Ja aina ollut se ajatus, että jos tulisin vahingossa raskaaksi, tekisin tottakai abortin. Abortista puhutaan edelleen siihen sävyyn, että se on raskasta ja vaikea päätös. No ei se kaikille ole, vaan toisille se voi olla ainut vaihtoehto ja suuri helpotus. Kehollisestikin ajatus raskaana olemisesta tuntuu vieraalta ja luotaantyöntävältä, että kehossa olisi jotain sinne kuulumatonta. Velaus on siis itselläni varmaan ihan biologinen juttu. Useampi sanoi kumminkin pitävänsä lapsista, itse olen taas sitä koulukuntaa, että mahdollisimman vähän lapsikontakteja kiitos. En osaa olla luontevasti lasten kanssa, en tiedä mitä heidän kanssa pitäisi jutella, enkä osaa selittää heille asioita ”lapsentasoisesti.” Olen myös aika ääniherkkä, ja lapsista tietenkin luonnollisesti lähtee kovia ääniä. En ole uraihminen, matkustelija tai bilettäjä, ja mitä näitä vela-stereotypioita nyt on. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja voimavarat menee suurimmaksi osaksi ihan vaan itsestä ja kodin siisteydestä huolehtimiseen. Voimavaroja jos jää muuhun, niin nautin vain rauhasta ja omista harrastuksista ja mielenkiinnon kohteista. Pitkäaikainen puolisoni on onneksi myös vela. Emme asu puolisoni kanssa yhdessä. Kumpikin tarvitsee niin paljon omaa aikaa ja -tilaa, ja kriteerimme kodin siisteyden suhteen eroavat jonkun verran. Lapsi ei oikein sopisi kuvioon, jossa en halua edes kokoaikaisesti asua kenenkään kanssa samassa taloudessa, enkä siedä pienintäkään sotkua tai epäjärjestystä kodissani. Pidän eläimistä, mutta lemmikitkin koen liian velvoittavina, joten en ole niitä hankkinut. Eikä lemmikkeihin olisi työkyvyttömyyseläkeläisenä varaakaan, saatikka sitten lapseen. Voimavarojen ja rahan puutteen vuoksi en myöskään pystyisi tarjomaan lapselle turvallista ja tasapainoista kasvuympäristöä, joten vaikka vauvakuume vielä sattuisi jostain syystä ilmaantumaan neljänkympin korvilla, niin en siltikään tekisi lasta, koska juuri ja juuri saan itsestäni huolehdittua. Myöskään ideologisista syistä en lisääntyisi. Ekokriisin runtelemassa maailmassa on jo liikaa ihmisiä. En suhtaudu ihmislajiin kovin lempeästi sen vuoksi, miten olemme kohdelleet tätä planeettaa ja sen muita asukkaita. Minäkään en muuten lapsena leikkinyt vauvanukeilla! Barbeilla leikin, koska ne oli aikuisia naisia. Barbini olivat Spice Girlsejä tai paneskelivat keskenään. :D Tykkäsin myös pukea ja kammata barbejani ja ompelin niille hienoja asuja. Lapsia niillä ei koskaan ollut. Myös puumajat ja autoradat kiinnosti.

Vastaa aiheeseen: Vapaaehtoinen lapsettomuus

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös